Näin World Vision auttoi

Kituntun aluekehitysohjelma toimi 39 kylässä ja toiminnasta hyötyi joko suoraan tai välillisesti kaikki alueen 20 000 asukasta. Lapset ja heistä erityisesti aidsin seurauksena orvoksi jääneet olivat ohjelman tärkein kohderyhmä, mutta myös heidän huoltajansa, maanviljelijät ja yhteisönjohtajat olivat keskeisiä hyödynsaajia ja toimijoita. Naiset, tytöt ja vammaiset olivat erityishuomion kohteena.

Koulutus

Mahdollisuudet koulunkäyntiin ovat Kituntussa parantuneet Suomen World Vision aluekehitysohjelman avulla. Koulua käy 93 % lapsista Ugandan keskiarvon ollessa 84 %. Parantuneet koulunkäyntimahdollisuudet luokkahuoneiden lisäämisen myötä, opettajien asuntotilanteen helpottaminen, aikuisten lukutaito-ohjelmat sekä vanhemmille suunnatut valistuskampanjat ovat osaltaan vaikuttaneet tähän kehitykseen.

Terveys

Aluekehitysohjelmassa kehitettiin malarian ehkäisyä ja hoitoa. Esimerkiksi vuonna 2009 luovutettiin yhteensä 2000 malariaverkkoa niitä tarvitseville perheille. Malarian esiintyvyys alueella olikin ohjelman lopulla 12 % pienempi kuin muualla maassa.

Perheille annettiin myös hygienia- ja saniteettikoulutusta sekä tukea edullisten käymälöiden rakentamiseen. Näiden tomintojen sekä kunnostettujen kaivojen ansiosta ripulin ja muiden tautien määrä on vähentynyt merkittävästi. Naisten matka synnyttämään on vähentynyt viidestätoista viiteen kilometriin ja seitsemän kymmenestä kituntulaislapsesta syntyy ammattilaisen avustamana, kun keskimäärin Ugandassa vain neljä kymmenestä on yhtä onnellisessa asemassa. 

Hiv ja aids

Eräs merkittävimmistä muutoksista Kituntun alueella on tapahtunut hiv- ja aids-työssä. Hiv-positiivisten ihmisten stigma on merkittävästi vähentynyt; ihmiset uskaltautuvat hiv-testeihin ja heillä on lääkityksen avulla mahdollisuus lähes normaaliin elämään. World Vision koulutti ohjelman aikana vapaaehtoisia hiv ja aids -työntekijöitä ja tuki heitä yhdistyksen perustamisessa. Yhteisöjen vapaaehtoiset tekevät nyt kuukausittain kotivierailuja hiv-tartunnasta tai muista ongelmista kärsiviin perheisiin ja järjestävät heille tarvittavaa apua.

Ruokaturva

Perheiden toimeentuloa parannettiin maataloutta kehittämällä. Nyt enemmistö perheistä kykenee syömään vähintään kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Maatalousmenetelmäkoulutusta sekä uusia lajikkeita ja kotieläimiä saaneet viljelijät jatkavat toimintaansa kylissä paikallisten maatalouskomiteoiden avulla. Perheistä 73 % kykenee ylläpitämään ruokavarastoa, jolla selviää tarvittaessa kaksi kuukautta kuivuuden tai muun katastrofin yllättäessä.

Katastrofivalmius

Kituntun alueella on World Visionin, viranomaisten ja yhteisön yhteistyönä valmistunut myös laajempi katastrofisuunnitelma. Suunnitelmassa on pyritty kartoittamaan ennalta mahdollisia kriisitilanteita, joka saattavat kohdata yhteisöä. Kartoituksen jälkeen on pohdittu keinoja, miten esimerkiksi luonnonmullistuksiin tai kuivuuteen varaudutaan ja miten niistä voidaan tarvittaessa selvitä koko yhteisön voimin.

Lue lisää World Visionin ja kituntulaisten saavutuksista aluekehitysohjelman loppuraportista (pdf).

Ryhdy kummiksi

Pallo eteenpäin

Näinä päivinä Kituntussa jaetaan kummien viimeisiä tervehdyskirjeitä kummilapsille. Kirjoitan toimistolla lehteen juttua ja mietin kaikkia niitä ihmisiä, jotka saivat minut vakuuttuneeksi, että Kituntussa kannetaan huolta lapsista. Monesta kummista tuntuu nyt haikealta. Siksi tuntuu hienolta kertoa seuraavassa lehdessä heistä, jotka kantavat … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | 24 kommenttia

Kituntussa kannetaan huolta lapsista

Näinä päivinä Kituntussa jaetaan kummien viimeisiä tervehdyskirjeitä kummilapsille. Kirjoitan toimistolla lehteen juttua ja mietin kaikkia niitä ihmisiä, jotka saivat minut vakuuttuneeksi, että Kituntussa kannetaan huolta lapsista. Monesta kummista tuntuu nyt haikealta. Siksi tuntuu hienolta kertoa seuraavassa lehdessä heistä, jotka kantavat … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | 767 kommenttia

Terveystarkastus

Terveisiä tällä kertaa Nabuyogasta, jossa pääsin seuraamaan lasten terveystarkastusta. Alle 5-vuotiaiden pituus, paino, rokotustilanne sekä yleinen kunto meni muistivihkoihin, kun terveyskeskuksen mobiilipartio kartoitti nabuyogalaisten lasten terveystilannetta.

Aihe(et): Ei kategoriaa | 22 kommenttia

Marssia ja banaanin keittoa

Kituntun lapset marssivat kylän läpi ja muistuttivat, että lasten oikeuksista huolehtiminen on kaikkien tehtävä. Keittobanaania riitti kokattavaksi Kituntun lopoettajaisjuhlissa, joihin saapui peräti 800 vierasta.

Aihe(et): Ei kategoriaa | 2 kommenttia

Njerun koulun tunnelmia

Terveisiä Kituntusta! Huomenna juhlitaan Kituntun aluekehitysohjelman siirtämistä virallisesti paikallisten käsiin. Tänään siis kokkaillaan ahkerasti keittobanaania ja kassavaa, hiotaan tansseja ja puheita. Tässä Njerun koulun tunnelmia viime matkaltani, huomenna tallennetaan lisää.

Aihe(et): Ei kategoriaa | 17 kommenttia

Kituntussa juhlien aatto

Sunnuntaina matkaan jälleen Ugandaan. Kituntun aluekehitysohjelma on tullut päätökseensä ja tostaina 9. päivä vietetään ohjelman lopettajaisjuhlia. Kehitys Kituntussa ei lopu mihinkään, mutta World Visionin on tullut aika jättää se kituntulaisten omiin käsiin. Näitä käsiä on vuosien varrella voimistettu ja saatu … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | 10 kommenttia

Kampalassa kääritty hihat. Älä pese käsiäsi -kampanja jalkautuu Ugandaan

Ugandan World Vision on päättänyt käyttää äntään ja vaatii kansalaiset mukaan talkoisiin lapsikuolleisuuden vähentämiseksi. Joka seitsemäs lapsi Ugandassa kuolee ennen viidettä ikävuottaan. Kaksi kolmannesta heistä menehtyy aliravitsemuksen ja malarian vuoksi. Child Health Now -kampanja aloitettiin elokuun alussa ja sen tarkoituksena … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | 19 kommenttia

(Etu)oikeutetulle kesälomalle!

Mitä köyhyys on? Tällä kysymyksellä olen kuullut kenttähenkilökuntamme herättelevän kyläläisisä niin Perusssa kuin Ugandassa miettimään, mitä he tahtovat elämältään ja yhteisöltään. Vastauksina kuulee usein, ettei pysty ostamaan mitään, ettei voi viedä lapsia lääkäriin, että on haavoittuvainen kaikkien elämänmuutosten edessä, ettei … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | 9 kommenttia

Maailmanparantaja ei ole ilonpilaaja!

Palasin kutakuinkin kuukausi sitten Suomeen Ugandasta. Tässä välissä täällä Lönnrotinkadulla on muun muassa viimeistelty uusin World Vision lehti ja valmisteltu ohjelma viime viikonloppuna vietetyille Maailma kylässä -festivaaleille. MK-viikonloppu on reilun vuosikymmenen ollut suomalaisen festivaalikesän avaaja ja menestys se oli tänäkin … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | 10 kommenttia

Afrikan auringon alta

Lensin perjantaina kotiin ja jätin taakseni Afrikan auringon. Kolme kuukautta meni ohi nopeasti, helposti olisi viettänyt neljännenkin. Ugandassa elämä etenee verkkaisemmin, sieltä käsin näyttäytyi suomalaisellekin omituiselta kotimantereen hötkyily lentokaaoksen alla. Toisaalta kotiin päästessään ei voi kuin ihaillen ihmetellä kaiken säntillisyyttä … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | 13 kommenttia

Kituntu

Suomen World Visionin kummilapsihanke Ugandassa

Saara Nokelainen
ohjelmakoordinaattori
Suomen World Vision

Painopistealueet
Edistämme lasten koulutusta, yhteisöjen terveyspalveluja ja perheiden toimeentuloa. Vahvistamme myös yhteisöjen omaa aids-valistusta ja tukihenkilöverkoston luomista hiv-positiivisille.
Hanke
Kituntu
Tyyppi
aluekehitysohjelma
Maa
Uganda
Tila
Päättynyt
Pääkielet
luganda
Pääuskonto
katolilaisuus
Päätoimeentulo
maanviljely
Alkaa
1997
Päättyy
2010
Asukkaita
20000
Kummilapsia
1800
Pääyhteistyökumppanit
World Vision Uganda
Muut kumppanit

Hyödynsaajat sekä paikallishallinto ja muut järjestöt

Kehitystavoite

Parantaa alueen asukkaiden elämänlaatua vahvistamalla heidän kykyjään vastata alueen kehityshaasteisiin ja erityisesti lasten tarpeisiin

Välittömät tavoitteet

1. Kaikkein heikoimmassa olevien lasten ja nuorten koulutuksen ja aikuisten lukutaidon parantaminen
2. Alueen terveyspalveluiden kehittäminen ja hygienia- ja saniteettitason paraneminen
3. Hivin ja aidsin terveydellisten ja sosio-ekonomisten vaikutusten väheneminen
4. Kotitalouksien ruokaturvan ja toimeentulon parantaminen
5. Yhteisöjen kapasiteetin vahvistaminen

Hankekoordinaattori
Tomi Järvinen
OECD:n DAC-luokitus
43040
Lisää tietoa
asiakaspalvelu@worldvision.fi
2009

Kylä ei ole enää samanlainen, kiitos Kituntun kummien!

Monelle Kituntun kylän asukkaalle muutos ja parempi elämäeivät ole  enää pelkkää unelmaa. James Tebajukira oli ensimmäisten rekisteröityjen lasten joukossa, kun kyläkehitysohjelma alkoi vuonna 1997. Tarkkaan ottaen hän oli kummilapsi numero 22. Hänen molemmat vanhempansa olivat kuolleet.
 
Maan tapaan mummi huolehti hänestä sekä seitsemästä veljestä ja serkusta. Aluksi Jamesin perhettä autettiin hankkimaan talo. Pään päälle saatiin katto, josta eivät enää yöllisen vesisateen pisarat putoilleet sänkyyn. Aluekehitysohjelman hankkimien possujen, vuohien, lehmien ja kanojen avulla saatiin turvattua jokapäiväinen leipä ja koulunkäynti. Viljelymaat laajenivat pikkuhiljaa ja satoa riittää nyt myytäväksi asti.
 
Mummon kuoltua James jäi huolehtimaan talosta ja tilasta veljensä ja kahden serkkunsa kanssa. Nyt hän on Ugandan pääkaupungissa Kampalassa aloittelemassa automekaanikon opintoja. Veli ja serkut huolehtivat kotitilasta. James arvostaa suuresti saamansa tukea:
 
“En osaa kyllin kiittää siitä avusta, jota olen Kituntun ohjelman kautta saanut. Kummini rohkaisi minua monissa vaikeissa tilanteissa ja nyt tiedän, että ammatin saatuani pystyn olemaan tukena koko perheelleni”. James elää unelmaansa.

Hyvän ketju

Jamesin tarina on yksi tuhansien muiden joukossa. Kituntun aluekehitysohjelman piirissä on tällä hetkellä 1700 kummilasta. Jokaisella heistä on oma tarinansa. Sinun avullasi kummilapsesi ja monen muun kylän asukkaan elämä muuttuu pysyvästi. Lapsilla on nyt mahdollisuus parempaan perusterveydenhuoltoon ja koulutukseen. Heille annetaan eväitä elämänhallintaan.
 
Kituntun lapset ovat myös oppineet huolehtimaan muista. Syyskuisella hankeseurantamatkallani kuulin liikuttavia kertomuksia siitä, miten tuellasi koulutetut lapset ovat ohjanneet koulutovereitaan terveysasemille saamaan tarvittavaa hoitoa. He ovat onnistuneet järjestämään paremmat asumisolot joillekin kaikkein köyhimmistä lapsista. Olet ollut aloittamassa hyvän ketjua, joka jatkuu.
 
Köyhät perheet saavat koulutusta paremmista maanviljelymenetelmistä, joilla on parannettu heidän ruokaturvaansa. Satoa riittää myytäväksi asti. Kummimaksujen avulla hankitut possut, lehmät ja vuohet auttavat perheitä turvaamaan lasten koulutien ja selviämään arjesta. Esimerkiksi Juliet Ndagiren kohdalla perheen saama lehmä mahdollisti nuoriso-ohjaajakoulutuksen yliopistossa.
 
Ugandan World Visionin työntekijä Desire Kasinde on nähnyt samanlaisen kehityksen useissa perheissä: ”Monen maanviljelijäperheen elämä ei enää ole pelkän viljelyn varassa. Heillä on myös eläimiä. Näin he saavat kaivattua lisätuloa. Lisätuloilla varmistetaan esimerkiksi se, että lapsilla on mahdollisuus käydä koulua. Lisäksi perheet voivat huolehtia siitä, että lapsilla on riittävän monipuolinen ruokavalio”.

Koulunkäynti kunniaan  

Kituntun aluekehitysohjelmassa on määrätietoisesti panostettu myös siihen, että kyläläisten asenne koulunkäyntiä kohtaan muuttuisi. Monelle köyhälle perheelle olisi helpompaa, että lapset olisivat kotona ja auttaisivat päivittäisen ruoka-annoksen hankinnassa. Pitkällä tähtäimellä tämä kuitenkin jatkaisi köyhyyden kierrettä. Nälkä tekee helposti lyhytnäköiseksi. Sosiaalityöntekijä Flight Ntambin mukaan tilanne on nyt huomattavasti parempi kuin joitakin vuosia sitten:
 
”Aluekehitysohjelmassa haastetaan vanhempia ja lasten huoltajia tukemaan lasten koulunkäyntiä. Olemme myös nähneet miten lapset ovat alkaneet huolehtia toisistaan. He patistavat toisiaan kouluun. Aiempaan verrattuna suurempi prosentti jokaisesta ikäluokasta aloittaa nyt koulunkäynnin. Lisäksi etenkin tytöt jatkavat koulunkäyntiä huomattavasti pidempään kuin aikaisemmin”.

Elämä voittaa

Moni aidsin vuoksi yksinhuoltajaksi jäänyt isä tai äiti on saanut kyläkehitysohjelman työntekijöiden avustuksella henkistä ja aineellista tukea. Joissakin tapauksissa annettu apu on kirjaimellisesti johtanut kuoleman porteilta takaisin elämään. Aids-potilaiden luona on vierailtu säännöllisesti ja he saavat kipeästi tarvitsemaansa lääkitystä, vertaistukea ja käytännön ohjeita arkielämään. Yksi avun saajista on Josephine Nakibuuka, joka sairastaa aidsia. Kituntun aluekehitysohjelman työntekijä vierailee säännöllisesti hänen luonaan.

Hiv-tartunnan jälkeinen epätoivo on muuttunut toivoksi. Josephine on aktiivinen pienyrittäjä. Hän myy kanoja ja sianlihaa. Lisäksi hän toimii vapaaehtoisena läheisessä sairaalassa ja auttaa muita aidsia sairastavia.Ohjelmavierailun yhteydessä Josephine kertasi elämänsä tapahtumia ja arvioi aluekehitysohjelman vaikutuksia näin:
 
”World Visionin kautta olen saanut oman tukihenkilön. Evelyn on auttanut minua epätoivon hetkinä. Välillä olen ollut niin sairas, että olen todellakin uskonut kuolevani. World Vision on auttanut minua selviytymään koulumaksuista, hankkimaan lapsilleni tärkeitä koulutarvikkeita ja kehittämään maanviljelys- ja karjankasvatustoimintaa."

Yhteisössä on voimaa  

Monet Kituntussa kasvavat lapset haluavat aktiivisesti vaikuttaa omaan ja kylän muiden lasten elämään. Aluekehitysohjelman järjestämän koulutuksen jälkeen lapset uskaltavat haastaa sellaisia perinteitä, uskomuksia ja toimintamalleja, jotka vaikuttavat haitallisesti heidän elämäänsä ja rikkovat lasten oikeuksia.
 
Kituntun lapset saavat siis yhä useammin olla rauhassa lapsia. He voivat käydä koulua ja leikkiä. Yksi näistä lapsista on Rose (nimi muutettu). Rose on 13-vuotias tyttö, joka oli päätyä pakkoavioliittoon aivan äskettäin. Rosen ystävät ja yhteisön jäsenet ovat osallistuneet World Visionin järjestämiin Vision Club ja Community Coalition -koulutuksiin, joissa heille kerrottiin miten toimia, jos he epäilevät lasten oikeuksia rikottavan. Kylän lasten ja vanhempien epäilykset heräsivät, kun Rosen isä järjesteli juhlaa, johon kyläläisiä ei perinteistä poiketen kutsuttu mukaan. Pian Rosen kotiin ajoi Kampalasta kolme miestä hienolla autolla mukanaan morsiamen hinnaksi tarkoitettuja tavaroita. Kyläläiset toimivat ohjeiden mukaan ja hälyttivät viranomaiset paikalle. Pakkoavioliitto saatiin estettyä. Rose kertoi tapahtumasta
World Visionin sosiaalityöntekijälle:
 
”Isäni ja äitini kertoivat minulle, että he olivat päättäneet naittaa minut todella rikkaalle miehelle, joka ratkaisisi niin minun kuin perheenikin ongelmat. He sanoivat minulle, että koulunkäynti on turhaa, koska mieheni antaisi minulle kaiken elämässä tarvitsemani. Sitten he auttoivat minua laittamaan hiukseni salassa ja kielsivät minua kertomasta asiasta mitään ystävilleni tai kyläläisille”.
 
Rose sai ajoissa apua. Rosen kommentit tilanteen selviämisen jälkeen ovat liikuttavia: ”Haluan jakaa oman kokemukseni muiden lasten kanssa. Haluan opettaa heille, että varhaisia ja pakotettuja avioliittoja vastaan voi taistella myös meidän kylässämme. Kiitos World Visionille siitä, että olette auttaneet kaltaisiani lapsia, jotka eivät itse ole kyenneet puolustautumaan tällaisissa tilanteissa”.

Kiitos kummi, että autat  

Ensimmäiset aluekehitysohjelman tukemat lapset ovat aikuistuneet ja aloittelevat nyt itsenäistä elämää. He ovat kiitollisia saamastaan tuesta. Josephinen, Jamesin ja Rosen tavoin he haluavat nyt auttaa muita. Muutoksen kokeneet lapset ja aikuiset tulevat huolehtimaan siitä, että muutosta tapahtuu jatkossakin ja tuellasi mahdollistuneet vaikutukset Kituntun alueella moninkertaistuvat tulevaisuudessa.
 
Tomi Järvinen,
aluepäällikkö, Afrikka
 

 

Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI4580001301821725

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt