Hankkeen tavoitteena on taata lapsiystävällisen politiikan toimeenpaneminen sekä alueellisella että kansallisella tasolla lisäämällä lasten osallistumista ja tietoutta lasten oikeuksista. Yhteistyötä tehdään yhteisöjen ja sidosryhmien kanssa, jotta lasten oikeudet, suojelu ja osallistuminen asetettaisiin keskeiselle sijalle kaikessa toiminnassa. Muutos yhteisössä on hankkeen ensimmäinen välitön tavoite. Toisena välittömänä tavoitteena on lasten itsensä voimaannuttaminen. Voimaantuneet lapset ovat tietoisia omista oikeuksistaan ja he osallistuvat aktiivisesti omissa yhteisöissään. Heillä on mahdollisuus osallistua kansallisen tason päätöksentekoon sekä vaatia oikeuksiaan.
Hankkeessa identifioidaan tärkeimmät sidosryhmät ja yhteiskunnalliset vaikuttajat (juristit, poliisi, opettajat, yhteisöjohtajat, lääkärit) ja toteutetaan koulutusohjelma, jotta sidosryhmät tulisivat tietoisiksi lasten oikeuksista.
Myös lasten tietoisuutta omista oikeuksistaan lisätään ikään sopivalla tavalla. World Visionin lastenkerhoista valitaan koulutettaviksi lapsia, jotka jakavat oppimansa tiedon oman alueensa kerhoissa. Hankkeen tiimoilta perustetaan elämänkouluja, joissa lapset oppivat uudistavan kehityksen perusperiaatteet. Lasten vaikuttamisen taitoja kehitetään järjestämällä teatteri-, sarjakuva-, toimittaja- ja valokuvaustyöpajoja. Lapsille annetaan myös johtamistaitokoulutusta. Lasten osallistumisen lisäämiseksi luodaan foorumeita, joiden kautta lapset voivat osallistua yhteiseen päätöksentekoon. Tällaisia ovat lasten parlamentit ja lasten oikeuksien konferenssit, joita järjestetään sekä osavaltio- että kansallisella tasolla. Myös tällä hankekaudella tarkoituksena on koota lasten manifesti, joka luovutetaan valtion edustajille.
Hanke käsittää Bhopalin, Lucknowin, Delhin, Ranchin, Mumbain, Kolkotan, Guwahatin, Hyderabadin ja Chennain alueet ja se toimeenpannaan yhteensä 139 aluekehitysohjelmassa, joista Suomen World Visionin tukemia on kuusi. Järjestökumppaneita ovat Intiassa UNICEF sekä paikallisista järjestöistä PRIA, HAQ, Butterflies, Jeevanjyothi ja India Alliance for Child Rights. Näistä kaikki tekevät työtä lasten oikeuksien toteutumisen puolesta.
|
Suomen World Visionilla on Intiassa yhdeksän avustuskohdetta. Pääyhteistyökumppani kaikissa on Intian World Vision.
Kaikissa hankkeissa keskitytään erityisesti lasten aseman parantamiseen, terveyspalveluiden ja -kasvatuksen lisäämiseen sekä perheiden toimeentulon parantamiseen.
Intia on kooltaan noin kymmenkertainen Suomen verrattuna. Väestömäärältään se on Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin.
Maassa on 15 virallista kieltä. Kansallinen kieli on hindi, mutta Iso-Britannian siirtomaavallan perintönä englanti on tärkein ja käytetyin kieli. Uskonnoltaan yli 80 % on hinduja. Seuraavaksi suurimmat uskonnot ovat islam (13 %) ja kristinusko (2 %). Kastilaitos lakkutettiin virallisesti vuonna 1950, mutta se aiheuttaa edelleen eriarvoisuutta ihmisten välillä.
Maa on kulttuuriltaan hyvin moninainen. Samoin luonnonolosuhteet vaihtelevat suuresti pohjoisen aavikoista etelän tropiikkiin. Maa on altis erilaisille luonnonkatastrofeille kuten kuivuudelle, monsuunin aiheuttamille tulville, myrskyille ja maanjäristyksille.
Intiassa 35 % väestöstä elää alle yhdellä dollarilla päivässä. Köyhimmät, erityisesti maaseutuväestö ovat heikosti hyötyneet maan talouskasvusta. Noin 65 % väestöstä saa toimeentulonsa maataloudesta. Intia on yksi maailman suurimpia riisintuottajia.
Lasten oikeudet ja osallistuminen.
Lapset, yhteisöt ja päättäjät tulevat tietoisiksi lasten oikeuksista ja lapset osallistuvat aktiivisesti yhteisöjensä kehittämiseen.
1. Lasten oikeudet, lasten osallistuminen ja lastensuojelu ovat yhteisöille keskeisiä asioita.
2. Lapset saavat tietoa oikeuksistaan ja esittävät näkemyksiään heidän elämänsä kannalta tärkeistä asioista.


Näin autat
Kummi-info
Katastrofiapu
