Näin World Vision auttaa

Hankealue kattaa kolme aluetta, Acos Vinchos, Quinua ja Pacaycasa, joissa asuu noin 15 800 ihmistä. Ensisijaiset yhteisöt valitaan alkuvaiheen kartoitusten perusteella ja toiminta-aluetta laajennetaan asteittain vuosien varrella.

Pääyhteistyökumppani on Perun World Vision, joka vastaa ohjelman toteutuksesta ja varojen käytöstä. Yhteisöissä kumppaneita ovat kyläkehityskomiteat ja muut ruohonjuuritason yhdistykset. Yhteistyötä tehdään lukuisten paikallisten toimijoiden sekä valtion paikallishallinnon eri yksiköiden kanssa.

Hanke on alkanut tammikuussa 2008. Ensimmäisessä vaiheessa hankesuunnittelu on hankkeen päätehtävä. Hankkeessa tehdään peruskartoituksia ja -analyyseja yhteisöjen tilanteesta ja tarpeista. Hanketta suunnitellaan yhdessä alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Hankkeessa vahvistetaan paikallisia yhdistyksiä ja tuetaan kyläkehityskomiteoiden perustamista, joiden on tarkoitus vastata hankkeen toteutuksesta yhteistyössä muiden paikallisryhmien kanssa.

Pidemmällä aikavälillä kylissä on tarkoitus parantaa lasten elinoloja ja edistää lasten oikeuksia kehittämällä terveydenhuoltoa, koulutusta, maataloutta, vedenjakelua ja perheiden toimeentuloa. Lisäksi edistetään lasten oikeuksien toteutumista. Tarkoitus on, että hankkeen päättyessä yhteisöillä on eväät jatkaa itsenäisesti kehitystyötä perheiden ja kylien hyväksi.

0

Ryhdy kummiksi

Suomen World Visionilla on Perussa viisi avustuskohdetta. Pääyhteistyökumppani hankkeissa on Perun World Vision. Uusin kummilapsihanke käynnistyi vuonna 2008 Ayacuchon vuoristossa. Hankkeissa keskitytään erityisesti lasten ravitsemustilanteen, koulutuksen ja hyvinvoinnin parantamiseen, terveyskasvatuksen lisäämiseen sekä perheiden toimeentulon kehittämiseen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen.

Peru sijaitsee Tyynen valtameren rannalla Etelä-Amerikassa. Maata halkoo leveä ja vaikeakulkuinen Andien vuoristo, jonka itäpuolelle jää sademetsää ja länsipuolelle kapea ja kuiva rannikkokaistale. Ihmisten elinkeinot ja elämäntapa vaihtelevat ilmaston ja asuinpaikan mukaan. Sademetsässä jotkut ihmisryhmät saavat edelleen elantonsa kaskiviljelystä, metsästyksestä ja keräilystä ja kaupunkien slummeissa perheet työskentelevät esimerkiksi katukaupustelijoina. Vuoristossa hoidetaan lampaita, vuohia ja laamoja sekä viljellään perunaa ja maissia.

Perussa on sen historian aikana vaikuttanut useita intiaanikulttuureita, joista tunnetuin on inkojen kulttuuri ja valtakunta. Espanjalaiset valloittivat alueen inkoilta 1500-luvulla ja maa itsenäistyi vuonna 1821. 1980-luvun poliittiset väkivaltaisuudet rauhoittuivat 1990-luvulla.

Lähes puolet väestöstä (45 %) on intiaaneja. Toiseksi suurin väestöryhmä on mestitsit (37 %), jotka ovat intiaanien ja valkoihoisten jälkeläisiä. Maan viralliset kielet ovat espanja ja ketsua. Ketsuan lisäksi muita intiaanikieliä ovat aimara ja useat sademetsäintiaanien kielet. 90 % väestöstä kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon.

Peru kuuluu tällä hetkellä maailman keskituloisiin maihin. Sen tärkeimmät luonnonvarat ovat kupari, hopea, kulta, öljy ja maakaasu sekä tukkipuu ja kala. Vauraus on kuitenkin hyvin epätasaisesti jakautunut. Rikkain viidennes käyttää puolet kansantulosta ja köyhin viidennes vain 4 %.

Viljelykelpoista maata on niukasti ja valtaosa väestöstä saa elantonsa palveluista. Maa on suosittu turistikohde esikolumbiaanisten arkeologisten paikkojen ansiosta. Tunnetuin paikka on Machu Picchu, inkojen kadonnut kaupunki, Cuscon lähellä.

Painopistealueet
Kehitämme lasten elämänlaatua Acos Vinchosin, Pacaycasan ja Quinuan provinsseissa.
Hanke
Los Libertadores, aluekehitys
Tyyppi
erityishanke
Maa
Peru
Tila
Käynnissä
Alkaa
2008
Päättyy
2023
Asukkaita
15800
Pääyhteistyökumppanit
World Vision Peru
Muut kumppanit

Kyläkehityskomiteat ja muut ruohonjuuritason yhdistykset, paikalliset toimijat sekä valtion paikallishallinnon eri yksiköt

Kehitystavoite

Perheiden ja erityisesti lasten ja nuorten elämänlaadun kehittäminen  sekä osallistumismahdollisuuksien ja oikeuksien vahvistaminen Acos Vinchosin, Pacaycasan ja Quinuan alueilla.

Välittömät tavoitteet

Hankekausi 2009-2013:
1. Lasten ravitsemustilanteen, hygienian ja terveyden parantaminen
2. Lasten varhaisen kehityksen edistäminen ja koulutuksen parantaminen
3. Lastensuojeluun ja lasten kehitykseen suunnatun huomion lisääntyminen yhteisöissä
4. Yhteisöjen, erityisesti nuorten osallistuminen, järjestäytyminen ja kapasiteetin vahvistaminen

Budjetti
153800e / kuluva vuosi
Hankekoordinaattori
Annette Gothóni
OECD:n DAC-luokitus
43040
Lisää tietoa
asiakaspalvelu@worldvision.fi
Suurimmat ongelmat

Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI458000130182172

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt