Näin World Vision auttaa

Mosoq Ayllun aluekehitysohjelmaa toteutetaan 16 kylässä Perussa, Pitumarcan ja Checacupen alueella Cuscon maakunnassa. Kohderyhmänä ovat erityisesti kylien lapset ja nuoret.

Lasten terveys, ravitsemus ja koulutus sekä perheiden toimeentulo ja tiedottaminen lasten oikeuksista ovat ohjelman keskeisiä toiminta-alueita. Yhteisöjen toimeentuloa on kohennettu edistämällä uusien ja vaihtoehtoisten menetelmien käyttöä viljelyssä ja karjankasvatuksessa.

Asukkaille on tarjottu osallistavien työpajojen kautta tietoa luomulannoitteiden valmistamisesta ja karjanjalostuksesta sekä pyritty lisäämään maataloustuotteiden suoramyyntiä ilman välittäjien väliintuloa. Kotipuutarhojen perustaminen on edistänyt lasten ravitsemus- ja terveystilannetta. Osa perheistä on myös aloittanut pienimuotoisen kasvihuoneviljelyn. Lisäksi alueelle on istutettu paikallisia luonnonpuita sekä hedelmäpuita, joiden tarkoituksena on eroosion ehkäisemisen lisäksi tarjota perheille lisäravintoa ja -ansioita.

Ohjelmassa on myös kohennettu vesilähteitä, koteja ja eläinsuojia ja rakennettu käymälöitä. Myös saniteetti- ja viemärijärjestelmää on kehitetty ja yhteisöjen luonnonilmiöihin liittyvää kapasiteettia on vahvistettu perustamalla siihen omia ryhmiä.

Yhteisöjä on innostettu järjestäytymään, ja yhteisöjen vapaaehtoisille on tarjottu monipuolista koulutusta. Sekä lapsia että aikuisia on koulutettu ohjelmasuunnittelusta, johtajuudesta ja omien oikeuksien puolustamisesta. Lisäksi alueen lapsia on kannustettu osallistumaan lasten kerhojen toimintaan. Näissä kerhoissa heille on kerrottu lasten oikeuksista ja velvollisuuksista, ja niiden kautta lapset ovat päässeet tuomaan esiin omia ajatuksiaan yhteisöjen aikuisille ja viranomaisille. Ohjelmassa on myös tuettu lapsia ilmoittamaan lapsen oikeuksien rikkomuksista.

Ohjelma-alueella on järjestetty niin sanottuja perhekouluja, joissa on keskusteltu mm. perheiden sisäisistä roolijaoista, itsetunnosta ja ihmisoikeuksista, erityisesti lasten ja naisten oikeuksista. 

Lasten esi- ja perusopetusta on kehitetty kunnostamalla ja varustamalla kouluja sekä vahvistamalla lasten kykyjä kouluopetukseen osallistumiseen. Alle 3-vuotiaille lapsille on perustettu varhaiskasvatuskeskuksia, ja vanhemmille on annettu varhaiskasvatukseen liittyvää tietoa.

Katso Perun World Visionin tuottama video:

Suurlähettilään vierailu Mosoq Ayllussa

Ryhdy kummiksi

Suomen World Visionilla on Perussa kolme avustuskohdetta. Pääyhteistyökumppani hankkeissa on Perun World Vision. Uusin kummilapsihanke käynnistyi vuonna 2008 Ayacuchon vuoristossa. Hankkeissa keskitytään erityisesti lasten ravitsemustilanteen, koulutuksen ja hyvinvoinnin parantamiseen, terveyskasvatuksen lisäämiseen sekä perheiden toimeentulon kehittämiseen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen.

Peru sijaitsee Tyynen valtameren rannalla Etelä-Amerikassa. Maata halkoo leveä ja vaikeakulkuinen Andien vuoristo, jonka itäpuolelle jää sademetsää ja länsipuolelle kapea ja kuiva rannikkokaistale. Ihmisten elinkeinot ja elämäntapa vaihtelevat ilmaston ja asuinpaikan mukaan. Sademetsässä jotkut ihmisryhmät saavat edelleen elantonsa kaskiviljelystä, metsästyksestä ja keräilystä ja kaupunkien slummeissa perheet työskentelevät esimerkiksi katukaupustelijoina. Vuoristossa hoidetaan lampaita, vuohia ja laamoja sekä viljellään perunaa ja maissia.

Perussa on sen historian aikana vaikuttanut useita intiaanikulttuureita, joista tunnetuin on inkojen kulttuuri ja valtakunta. Espanjalaiset valloittivat alueen inkoilta 1500-luvulla ja maa itsenäistyi vuonna 1821. 1980-luvun poliittiset väkivaltaisuudet rauhoittuivat 1990-luvulla.

Lähes puolet väestöstä (45 %) on intiaaneja. Toiseksi suurin väestöryhmä on mestitsit (37 %), jotka ovat intiaanien ja valkoihoisten jälkeläisiä. Maan viralliset kielet ovat espanja ja ketsua. Ketsuan lisäksi muita intiaanikieliä ovat aimara ja useat sademetsäintiaanien kielet. 90 % väestöstä kuuluu roomalaiskatoliseen kirkkoon.

Peru kuuluu tällä hetkellä maailman keskituloisiin maihin. Sen tärkeimmät luonnonvarat ovat kupari, hopea, kulta, öljy ja maakaasu sekä tukkipuu ja kala. Vauraus on kuitenkin hyvin epätasaisesti jakautunut. Rikkain viidennes käyttää puolet kansantulosta ja köyhin viidennes vain 4 %.

Viljelykelpoista maata on niukasti ja valtaosa väestöstä saa elantonsa palveluista. Maa on suosittu turistikohde esikolumbiaanisten arkeologisten paikkojen ansiosta. Tunnetuin paikka on Machu Picchu, inkojen kadonnut kaupunki, Cuscon lähellä.

Painopistealueet

Koulutus, ravitsemus, paikallinen johtajuus

Hanke
Mosoq Ayllu
Tyyppi
aluekehitysohjelma
Maa
Peru
Tila
Käynnissä
Pääkielet
ketsua, espanja
Pääuskonto
roomalaiskatolisuus
Päätoimeentulo
maissin ja perunan viljely, karjanhoito, käsityöt
Alkaa
2004
Päättyy
2019
Kummilapsia
2200
Pääyhteistyökumppanit
World Vision Peru
Muut kumppanit

Terveys- ja opetusministeriö sekä kunnallinen lasten ja nuorten oikeuksia ajava toimisto

Kehitystavoite

Parantaa alueen perheiden, erityisesti lasten ja naisten, sekä yhteisöjen toimeentuloa ja elämänlaatua

Välittömät tavoitteet

Hankekausi 2008-2012:
1. Lasten oppimisvalmiuksien ja koulunkäynnin edistäminen
2. Lasten terveyden, ravitsemuksen ja hygieniatilan paraneminen
3. Lasten oikeuksien toteutuminen
4. Perheiden toimeentulon paraneminen paranneltujen viljelymenetelmien käyttöönoton myötä
5. Yhteisöjen osallistuminen, järjestäytyminen ja kapasiteetin vahvistaminen

Budjetti
354 331 € vuonna 2011
Hankekoordinaattori
Merja Tikkanen
OECD:n DAC-luokitus
43040
Lisää tietoa
asiakaspalvelu@worldvision.fi
Suurimmat ongelmat

2010

Hyvä Mosoq Ayllun kummi,

ilmaston lämpeneminen vaikuttaa yhä näkyvämmin myös Mosoq Ayllun aluekehitysohjelma-alueella. Yksi suurimmista haasteista Pitumarcan ja Checacupen ylängöillä on kasvillisuuden puute. Alueeseen vaikuttavat monet ilmastolliset tekijät, kuten epätavallisen runsaat sateet ja raekuurot sekä vääräaikaiset lumisateet. Tulvien ja tuulen seurauksena leviää eroosio, jonka myötä proteiinipitoiset hedelmät ja terveysvaikutteiset kasvit ovat häviämässä.

Alkuvuoden aikana Cuscon maakunnassa on satanut niin voimakkaasti, että alueelle julistettiin 60 päivän hätätila. Pitumarca- joen tulvimisen ja maavyöryjen takia Mosoqin ohjelman suunnitellut toiminnot pysäytettiin ja koko henkilökunta osallistui hätätilan hoitamiseen. Suuri osa ohjelmaalueesta oli tavoittamattomissa teiden tuhouduttua tulvissa ja maavyöryissä. Nyt tilanne on pikkuhiljaa palaamassa takaisin normaaliin. Perheitä, jotka ovat kärsineet aineellisia tuhoja tuetaan ja koteja korjataan. Valtio on ilahduttavasti sitoutunut teiden kunnostustöihin.

Puuntaimet tulevaisuuden turva

Mosoq Ayllun metsityshankkeessa olemme kahden vuoden aikana saavuttaneet upeita tuloksia. Vuonna 2008 ohjelma-alueellemme istutettiin 15 000 hedelmäpuuta, pääosin koulujen ja perheiden pihoille. Viime vuonna alueelle istutettiin yli 70 000 luonnonpuuta. Tavoite kasvoi suunnitellusta ähes 20 000 puulla, sillä kunta antoi taimista alennusta.

Marraskuun lopussa sain mahdollisuuden osallistua Pitumarcan kunnassa metsitys- ja ympäristöpäivään. Tunnelma oli mahtava, kuin urheilukilpailuissa konsanaan. Saapuessamme Pitumarcan aukiolle Plaza de Armas oli täynnä koululaisia ja kyläläisiä banderolleineen ja torvisoittimineen. Seremoniaan kuului jos jonkinlaista puhetta, kansallislaulun soittoa ja lipunnostoa. Kunniavieraina saimme kaulaamme jopa kunniakansalaisen mitalit. Itse seremonioiden jälkeen oli aika ryhtyä hommiin eli puita istuttamaan.

Pitumarcan kunnanjohtajan kanssa ajoimme noin tunnin koukeroista vuoristotietä Hapuran yhteisöön. Sillä välin kun me kipusimme 4 400 metrin korkeuteen istuttamaan muutaman symbolisen puun, meitä vastassa olleet iloiset lapset jäivät alakylään istuttamaan kymmeniä puita. Yhteensä 4000 tainta istutetaan eroosiosta kärsiville ylärinteille ja kylään suojaamaan ja tarjoamaan varjoa pihapiireihin.

Puiden istutuksesta on kasvanut koko piirikunnan yhteinen innostus. Paikallisdemokratian keskeinen yhteisöelin (mesa de concertación), johon osallistuu kansalaisyhteiskunta, paikallis- ja aluehallinnon sekä ministeriöiden edustajia päätti, että piirikunnan yhteinen metsitystavoite on miljoona tainta lähivuosien aikana. Tällä hetkellä tavoitteen puoliväli on jo ylitetty. On todella hienoa huomata, miten suuri vaikutus työllämme on ollut tälle alueelle.Lähetimme pienen lumipallon matkaan ja siitä on kummien, tukijoiden, yhteisöjen ja viranomaisten tuella kasvanut jättiläispallo. Eroosion vastaisella työllä osallistumme alueen suojelemiseen ja eheyttämiseen, mikä vuosien saatossa parantaa alueen kestävyyttä myös alkuvuoden tapaisten rankkasateiden sattuessa.

Vapaaehtoisten voimat tärkeitä

Ohjelmavierailujen yhteydessä on mahdollisuus tavata tavallisia perulaisia ihmisiä, perheitä ja lapsia. He asuvat kaukaisissa kylissä oloissa, jotka meidän mittapuidemme mukaan ovat hyvinkin vaatimattomat. Tapaamisten yhteydessä ilahdun usein kohtaamastani positiivisuudesta ja elämänmyönteisestä asenteesta. Vaikka kuulemani tarinat saattavat välillä olla surullisia ja vaikeita, kertojilla katse on jo tulevaisuudessa. He haluavat parantaa, eivät vain oman perheensä, vaan koko yhteisönsä tilannetta. Yhteisöllisyys kukoistaa tavalla, joka meillä tuntuu välillä olevan kadoksissa.

Lúcio on vajaa nelikymppinen kolmen lapsen isä, joka on toiminut vapaaehtoisena ohjelmamme alusta lähtien.

– On upeaa olla mukana tässä hienossa työssä, Lúcio sanoo. Hänen kaikki kolme lastaan ovat kummilapsia ja perhe on ohjelman
tuella kohentanut kotiaan.

– Nyt meillä on eläimet erillään ja keittiöstä savu ohjautuu ulos. Pienillä asioilla olemme saaneet aikaiseksi todella paljon. Aikaisemmin en vain tiennyt mitä tehdä, Lúcio kertoo.

Perhe on myös saanut hedelmäpuita, jotka istutettiin viime vuonna. Nyt ne ovat jo hieman kasvaneet ja tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluukin hedelmien myyminen Pitumarcan torilla.

– Olen saanut todella paljon ja vapaaehtoisena voin antaa siitä hieman takaisin. Arvostan muita uudella tavalla ja se on auttanut hoitamaan perhettäni ja lapsiani paremmin, Lúcio sanoo.

– Vapaaehtoisena olen oppinut kertomaan asioista ja mitä mieltä niistä olen. Tämä on avannut itselleni uusia mahdollisuuksia.
Olen jäsen alueeni maatalouskomiteassa ja yhteisöni varapuheenjohtaja.

World Visionin työssä alueen viranomaiset ja yhteisön jäsenet osallistuvat kaikkiin vaiheisiin suunnittelusta toteuttamiseen ja arviointiin. Hedelmällisen yhteistyön rakentamiseksi alueen johtajat ja jäsenet tapaavat toisiaan ja keskustelevat yhdessä alueensa
tulevaisuudesta. Useamman vuoden työn tuloksena Mosoq Ayllun ohjelmassa suhteet paikallisiin viranomaisiin ja ihmisiin ovat hyvät.

– Vapaaehtoiset ovat hyvin tärkeä tuki meidän työllemme. He osallistuvat esimerkiksi terveyskampanjoiden järjestämiseen. He auttavat meitä myös keräämään tietoja kummilapsista ja jakamaan kummien lähettämiä kirjeitä. Samalla he oppivat paljon. Yhdessä löydämme ratkaisuja tämän alueen haasteisiin ja arkeen. Yhteistyön tuloksena aloitettu toiminta voi jatkua ongelmitta ohjelman
loputtua, Mosoqin aluekehitysohjelmanjohtaja Federico Fernández Sutto sanoo.

Suomalaiskummit ylivoimaisesti aktiivisimpia

– Perulaiset lapset ja perheet arvostavat kovasti sitä, että he saavat kortteja ja kirjeitä. Erityisesti valokuvat ilahduttavat, Aurea Rojas, Perun kummiusvastaava kertoo.

– Suomalaisille suuri kiitos, sillä suomalaiset kummit ovat ylivoimaisesti kaikista aktiivisimpia kirjoittajia. Viime vuonna yli kolmasosa kirjeistä tuli Suomesta vaikka Suomen World Visionilla on vain neljä aluekehitysohjelmaa Perun kolmestakymmenestäneljästä, hän painottaa. Myös Mosoq Ayllun lapset haluavat lähettää terveisiä suomalaisilla kummeille.

– Tulen iloiseksi kun saan lukea kirjeitä, joita kummini lähettää, Diana sanoo.

– Minulle on tärkeää, että minulla on kummi Suomessa, koska se tuo hyvää mukanaan kun se välittää meistä, Ivan jatkaa.

– Kummini ei koskaan unohda minua ja kun hän välittää minusta, minullekin tulee samanlainen olo, Fran täydentää.

Lopuksi haluan kiittää teitä myös Suomen World Visionin puolesta. Jokainen meistä on mukana suuressa tehtävässä omalla panoksellaan. Yhdessä saamme aikaiseksi suuria muutoksia Mosoqin lasten elämään.

Annette Gothóni

ohjelmakoordinaattori

Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI458000130182172

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt