Hyvä kummi,
iloiset Ugandan World Visionin työntekijät toivottavat minut ja muutaman viikon kenttäorientaatiojaksolle mukanani tulleen Saara Nokelaisen toimistolle, jossa hallinnoidaan Nabuyogan aluekehitysohjelmaa. Sateet ovat tauonneet ja aurinko lämmittää jo aamun tunteina melkoisesti. Vielä enemmän lämmittää henkilökunnan vastaanotto.
Päivän ohjelmassa on katsaus menneeseen vuoteen, alkaneen vuoden suunnitelmien täsmentäminen ja vierailuja Nabuyogan aluekehitysohjelman piirissä olevien henkilöiden luona. Kokouksessa on aika paketoida vuosi 2009, arvioida työmme vaikutuksia nabuyogalaisten elämään ja keskittää ajatukset tulevalle toimintakaudelle. Mitä kummien tuella ja Suomen valtion myöntämillä kehitysyhteistyövaroilla on saatu aikaan?
Myös miehet uskaltautuvat nyt hiv-testeihin
Robert Kaggwa on yksi aluekehitysohjelman käytännön toteutuksesta vastaavista työntekijöistä. Hän kertaa vuoden 2009 kohokohtia:
– Olemme huomanneet, että ennen vain naiset uskaltautuivat käymään hiv -testissä. Naiset toivat lapset mukanaan ja testauttivat heidät, mikäli uskalsivat. Nyt alamme vähitellen nähdä, että myös miehet uskaltautuvat testattaviksi. Testissä saatetaan käydä jopa perheinä. Jokunen vuosi sitten tämä oli ennenkuulumatonta.
– Asenteet muuttuvat pikku hiljaa. Kulttuuri, alhainen koulutustaso ja monet aiheettomat pelot tekevät muutoksesta hitaan. Näemme kuitenkin koko ajan merkkejä siitä, että muutosta tapahtuu. Uskomme, että kun tavoitamme lapset ja kykenemme antamaan heille välineitä käsitellä vaikeitakin asioita, ei seuraavan sukupolven tarvitse kärsiä niin paljon, jatkaa Ronald Matanda, joka vastaa useasta aluekehitysohjelmasta Tororon alueella.
Kaggwa jatkaa innokasta kertomustaan.
– Rakensimme yhdessä nabuyogalaisten kanssa luokkahuoneita yli 600 oppilaalle. Lisäksi toimimme yhteistyössä vanhempien ja opettajien kanssa varmistaen, etteivät lapset jää ruokapulan tai muun vastaavan seikan vuoksi pois koulusta. Myös lasten vanhemmille on järjestetty lukutaito-opetusta. Kun he osaavat itse lukea ja kirjoittaa, he arvostavat koulunkäyntiä aiempaa enemmän.Tällöin on todennäköisempää, että he huolehtivat myös omien lastensa koulunkäynnistä.
– Jotkut perheistä ovat tosin niin köyhiä, etteivät kykene huolehtimaan pienimmistäkään koulunkäyntiin liittyvistä maksuista. Vaikka peruskoulun pitäisi olla lakisääteisesti ilmainen, kaikenlaisia pieniä maksuja veloitetaan oppilailta. Kaikkein köyhimmille perheille olemme antaneet vuohia, jotta he saisivat sen verran lisätuloa, ettei lasten tarvitse jäädä pois koulusta.
Aluekehitysohjelman avulla yhteisön johtajia, opettajia ja muita avainhenkilöitä on koulutettu lapsen oikeuksista ja opastettu, miten he yhdessä viranomaisten kanssa voivat huolehtia siitä, että oikeuksia myös valvotaan ja noudatetaan. Kaggwa innostuu kertoessaan uusista toimintatavoista.
– Haluamme entistä enemmän huolehtia siitä, että viranomaisten ja poliittisten päättäjien toimia seurataan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kylän asukkaille kerrotaan, mitkä ovat paikallisella terveysklinikalla toimivien viranhaltijoiden minimikoulutusvaatimukset.
– Jos henkilökunta on epäpätevää,autamme viranomaisten kanssa. Usein nämä keskustelut johtavat siihen, että pätevä henkilöstö palkataan. Kehityksen edellytykset ovat siis jo olemassa, mutta ihmiset eivät välttämättä ole tietoisia niistä tai osaa hyödyntää niitä.
Arjen sankareita
Aamupäivän kestäneen työpajan jälkeen vierailemme hyödynsaajien luona. Ajamme toimistolta muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Namwangan kylään. Automme kääntyessä kylänraitilta kohti kokoontumispaikkaamme alkaa kunnon afrikkalainen tervetuloseremonia. Kädet paukkuvat yhteen. Laulu ja kimeät huudahdukset saattelevat meidät pihapiirin suurimman puun alle järjestetyille tuoleille. Vierasta arvostetaan. Nabuyogassa ajatellaan, että vieras tuo mukanaan siunauksen.
Tervehdysten jälkeen vierailumme isäntä Steven Achay esittelee meille kaksi miestä ja seitsemän naista. He kaikki kuuluvat Nyamwanga Post Test Clubiin eli ryhmään, joka on perustettu heille, joilla on todettu hiv-tartunta. Esittelyn jälkeen ryhmän jäsenet kertovat ryhmän toiminnasta ja henkilökohtaisista kokemuksistaan. Tarinat ovat pysäyttäviä. Kaksi naisista kertoo uskaltautuneensa testiin puolison kuoleman jälkeen. He aavistivat, että jotakin on pielessä. Kun he sitten saivat tietää, että heillä on hiv-tartunta, he kertoivat ajatelleensa elämän loppuvan. Huoli lasten tulevaisuudesta, työkyvyn menettämisestä ja häpeä veivät toivon ja elämänhalun. Muiden ryhmäläisten kokemukset ovat hyvin samankaltaisia.
Post Test Club on muodostunut heille ja yli 60 muulle toivon paikaksi. Epätoivo on vaihtunut toivoon. Pelko on vaihtunut rohkeudeksi olla avoin, kertoa tartunnasta julkisesti ja jatkaa elämää. Ryhmäläiset ideoivat yhdessä tulonhankkimisaktiviteetteja, auttavat toisiaan ja heitä, jotka ovat hiljattain saaneet kuulla tartunnastaan. Heidät tunnetaan ja hyväksytään yhteisössä.
Eräs jäsenistä kertoo, miten monet yhä pelkäävät testiä ja tartunnasta kuullessaan haluavat piiloutua koteihinsa. Toiset tulevat yöllä kysymään neuvoa, miten päästä testiin ja mitä testin jälkeen tapahtuu. Post Test Clubin jäsenillä ei ole mittavia taloudellisia resursseja. Heillä ei ole muodollista koulutusta. Heillä on oma selviytymistarinansa ja vilpitön halu auttaa muita. Heistä ei kirjoiteta lehdissä eikä heitä haastatella iltauutisissa. Siitä huolimatta he ovat sankareita.
Post Test Clubin jäsenten luona vierailtuamme matkaamme Jennifer Ayepan luokse. Myös hän kertoo käyneensä hivtestissä miehensä kuoleman jälkeen vuonna 1998. Jennifer sai tietää saaneensa hivtartunnan. Miten huolehtia kuuden lapsen ruokkimisesta ja koulunkäynnistä?
Pian ikävien uutisten jälkeen kylälle ilmestyi Ronald Matanda. Hän toimi tuolloin Ugandan World Visionin vapaaehtoistyöntekijänä ja kulki Nabuyogan alueella valistamassa aidsiin liittyvistä kysymyksistä. Alkoi ystävyys, joka jatkuu yhä. Nyt Ronald toimii Nabuyogan hankkeessa sijaisjohtajana sekä hankkeiden suunnittelusta vastaavana henkilönä Tororon alueella. Aluksi Ronald auttoi Jenniferiä terveyskysymyksissä ja myöhemmin Jenniferille järjestettiin peltojen muokkauksessa käytettävä härkä. Härkää vuokraamalla Jennifer ansaitsee lisätuloja, joiden avulla hän on kyennyt varmistamaan perustoimeentulon ja lapsilleen mahdollisuuden käydä koulua.
Sinun tuellasi Namwanga Post Test Clubin sankarit ja monet muut ovat saaneet mahdollisuuden kehittää toimintaansa ja auttaa muita. Olet ollut mukana varmistamassa, että yhä useampi Nabuyogan lapsista käy koulua, rokotetaan ja saa tarvitsemansa perusterveydenhuollon palvelut. Kiitos!
Tomi Järvinen
aluepäällikkö