Näin World Vision auttaa
Lasten oikeudet ja osallistuminen -hankkeen kohderyhmänä ovat Kenian World Visionin kymmenen aluekehitysohjelman lapset ja nuoret. Lapset osallistuvat vaikuttamistyöhön, jonka kautta he voivat ilmaista kantansa itseään koskevissa asioissa yhteiskunnan johtajille ja päättäjille. Tätä varten lapsille luodaan sopivia vaikuttamisfoorumeita, kuten Lasten äänet -tapahtuma, lasten parlamentit ja lasten oikeuksien kerhot. Koulutusta saaneet lapset toimivat vertaiskouluttajina omissa hankkeissaan.
Vuonna 2011 Meibekiin perustetaan yhteistyössä Kenian kansalliskirjaston, tasa-arvoasiain ministeriön ja opetusministeriön kanssa nuorisotila, jonka avulla voidaan yhteisössä edistää lasten oikeuksien toteutumista ja lastensuojelua.
Lasten oikeuksista järjestetään tiedotusta ja koulutusta yhteistyössä valtion lastensuojeluviranomaisten kanssa. Lapsille jaetaan tietoa myös niistä tukimuodoista, joita on saatavilla heihin kohdistuneen ihmisoikeusloukkauksen sattuessa. Väkivallan uhreja autetaan saamaan psykososiaalista tukea.
Yhteistyössä viranomaisten ja paikallisten kansalaisjärjestöjen kanssa vahvistetaan paikallisia rakenteita, jotka tukevat lasten oikeuksien toteutumista. Eldoretiin on perustettu lasten palveleva puhelin, johon tulee vuosittain 12 000 puhelua lasten oikeuksien rikkomuksista.
Tähän mennessä yli 10 000 lasta, aikuista ja yhteisöjen johtajaa on saanut tietoa lasten oikeuksista koulutustilaisuuksissa, kerhoissa ja tapahtumissa. Annetut suositukset on otettu huomioon toimintasuunnitelmia tehtäessä Tinderetin ja Soinin aluekehitysohjelmissa.
|
Suomen World Visionilla on Keniassa seitsemän avustuskohdetta. Pääyhteistyökumppani kaikissa on Kenian World Vision. Kaikissa hankkeissa keskitytään erityisesti lasten oikeuksien, aseman ja koulutuksen parantamiseen, hiv- ja aids-tietoisuuden lisäämiseen sekä perheiden ruokaturvan ja toimeentulon parantamiseen. Näiden lisäksi keskeisiä teemoja ovat sukuelinten silpomisen vähentäminen ja vesihuollon parantaminen.
Kenia sijaitsee päiväntasaajalla, Itä-Afrikassa, Intian valtameren rannikolla. Somalian ja Tansanian lisäksi Kenian naapurimaita ovat Uganda, Sudan ja Etiopia.
Keski- ja Länsi-Kenian ylängöt ja suuren hautavajoaman laakso muodostavat Kenian selkärangan. Ylänköjen korkeimmat vuoret ovat Mount Kenya ja Mount Elgon. Kostea rannikko, Länsi-Kenian hedelmällinen Victoriajärven alue ja kuiva pohjoinen muodostavat maan, jossa ilmasto ja pinta-ala on hyvin vaihtelevaa.
Kenia itsenäistyi vuonna 1963. Jännitteitä siirtomaavaltaa vastaan oli nähtävissä jo 1920-luvulla, mutta ne voimistuivat Jomo Kenyattan astuessa yhteisenä johtajana esiin toisen maailmansodan jälkeen. Maan suurimpiin kuuluvan Kikuju-heimon avulla Kenyatta johti vastarintaa, jonka tuloksena oli Kenian itsenäisyys.
Kenian viralliset kielet ovat englanti ja suahili. Lisäksi maassa puhutaan eri heimojen paikallisia kieliä, kuten esimerkiksi kikujua, luthiaa, luoa ja kikambaa. Keniassa on yli 70 heimoa. Kristittyjä on 78%, muslimeja 10% ja heimouskontoihin kuuluvia 10%.
Keniassa noin 60 prosenttia maalla asuvista elää köyhyysrajan alapuolella, ja puolet kenialaisista ansaitsee vähemmän kuin yhden dollarin päivässä. Rikas kymmenesosa on keskittynyt Nairobin ympäristöön, samoin sadattuhannet slummien asukkaat. Köyhimpiä ovat pientaloudet, maattomat ja naisten johtamat kotitaloudet.
- Kuvat & videot
- Lasten oikeudet ja osallistuminen
-
Lasten oikeudet ja osallistuminen
Tyttö piirtää kotiseudun karttaan lapsille turvattomia paikkoja. Lasten näkemykset otetaan huomioon jo toimintoja suunniteltaessa.Copyright: Suomen World Vision -
Lasten oikeudet ja osallistuminen
Lasten parlamenteissa nuoret ja lapset saavat äänensä kuuluviin. Nuoret ovat päässeet mukaan vesikomiteoihin ja muihin päättäviin elimiin.Copyright: Suomen World Vision -
Lasten oikeudet ja osallistuminen
Lapset tarvitsevat suojelua erityisesti levottomuuksien ja luonnonmullistusten sattuessa.Copyright: Suomen World Vision -
Lasten oikeudet ja osallistuminen
Eldoretin kaupungissa järjestetään joka vuosi Lasten ääni -tapahtuma, joka kerää yhteen satoja lapsia ja nuoria. Osallistujat keskustelevat päättäjien kanssa heitä koskettavista asioista, kuten lapsityövoimasta ja haitallisista perinteistä.Copyright: Suomen World Vision -
Lasten oikeudet ja osallistuminen
Lasten tukipuhelin toimii North Riftin alueella. Ilmainen palvelunumero 116 päivystää kaiken aikaa. Päivystäjät kuuntelevat, neuvovat pulmatilanteissa, tiedottavat lapsen oikeuksista ja ohjaavat tarvittaessa lääkärin tai lastensuojeluviranomaisen luo.Copyright: Suomen World Vision
Lasten parlamentit, palveleva puhelin.
Kansalliset ja alueelliset lastensuojeluviranomaiset, opetusministeriö ja muut kansalliset lapsikeskeiset järjestöt
Lasten osallistumisen lisääminen kehitystyössä North Riftin alueella
Hankekausi 2009 – 2011:
1. Parantaa lasten aktiivista osallistumista yhteisöjensä kehittämiseen
2. Lisätä tietoisuutta lasten oikeuksista ja tukea niiden toteutumista paikallisella ja kansallisella tasolla
3. Luoda alueen lapsille mahdollisuus soittaa palvelevaan puhelimeen


Näin autat
Kummi-info
Katastrofiapu
