Eri tavoin vammaisia ihmisiä on Intiassa arviolta 18,5 miljoonaa. Heistä viisi miljoonaa on lapsia. Vammaisten lasten oikeuksia ja tarpeita ei oteta riittävästi huomioon. Esimerkiksi vammaisten lasten koulunkäynti köyhissä yhteisöissä on enemmän poikkeus kuin sääntö.
Suomen World Vision tukee vammaisten lasten ja aikuisten oikeuksien ja osallistumisen vahvistamista tällä erityishankkeella, joka toteutetaan viidessä Intian aluekehitysohjelmassa: Rajnandgaonissa, Hoshangabadissa, Indoressa, Sagarissa ja Yavatmalissa.
Hankkeessa ensinnäkin pyritään lisäämään yhteisöjen ja päättäjien tietoa vammaisuudesta sekä poistamaan vammaisuuteen usein liittyviä ennakkoluuloja, leimaamista ja syrjintää. Lisäksi huolehditaan siitä, että vammaiset aikuiset ja lapset pääsevät osallistumaan ja hyötymään kaikista aluekehitysohjelmien toiminnoista, kuten terveydenhoidosta, koulutuksesta ja elinkeinomahdollisuuksien lisäämisestä. Toimivia yhteistyösuhteita rakennetaan myös aktiivisten intialaisten vammaisjärjestöjen kanssa.
Tällä erityishankkeella kehitetään vammaisten osallistumisen mallia aluekehitysohjelmssa. Tavoitteena on, että hankkeen päätyttyä vammaisten lasten, aikuisten ja heidän perheidensä valmiudet huomioidaan laadukkaasti osana päivittäisiä toimintoja.
|
Suomen World Visionilla on Intiassa yhdeksän avustuskohdetta. Pääyhteistyökumppani kaikissa on Intian World Vision.
Kaikissa hankkeissa keskitytään erityisesti lasten aseman parantamiseen, terveyspalveluiden ja -kasvatuksen lisäämiseen sekä perheiden toimeentulon parantamiseen.
Intia on kooltaan noin kymmenkertainen Suomen verrattuna. Väestömäärältään se on Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin.
Maassa on 15 virallista kieltä. Kansallinen kieli on hindi, mutta Iso-Britannian siirtomaavallan perintönä englanti on tärkein ja käytetyin kieli. Uskonnoltaan yli 80 % on hinduja. Seuraavaksi suurimmat uskonnot ovat islam (13 %) ja kristinusko (2 %). Kastilaitos lakkutettiin virallisesti vuonna 1950, mutta se aiheuttaa edelleen eriarvoisuutta ihmisten välillä.
Maa on kulttuuriltaan hyvin moninainen. Samoin luonnonolosuhteet vaihtelevat suuresti pohjoisen aavikoista etelän tropiikkiin. Maa on altis erilaisille luonnonkatastrofeille kuten kuivuudelle, monsuunin aiheuttamille tulville, myrskyille ja maanjäristyksille.
Intiassa 35 % väestöstä elää alle yhdellä dollarilla päivässä. Köyhimmät, erityisesti maaseutuväestö ovat heikosti hyötyneet maan talouskasvusta. Noin 65 % väestöstä saa toimeentulonsa maataloudesta. Intia on yksi maailman suurimpia riisintuottajia.
Vammaisuus.
Valtion organisaatiot, kansalaisjärjestöt ja vammaisjärjestöt.
Vammaiset ihmiset osallistuvat aktiivisesti yhteisönsä kehittämisen kaikkiin muotoihin ja hyötyvät niistä.
- Vammaiset ihmiset osallistuvat tasavertaisina yheisöjensä sosiaaliseen elämään,
- Vammaiset ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut sekä toimivat itse aktiivisina vaikuttajina ja asioidensa edistäjinä,
- Aluekehitysohjelmien henkilökunta ja vapaaehtoistyöntekijät tahtovat ja osaavat toimia vammaisten ihmisten kanssa.


Näin autat
Kummi-info
Katastrofiapu
