Näin World Vision auttoi

Kohderyhmänä olivat World Vision Perun hankealueiden 12–17 -vuotiaat nuoret.

Hankkeessa koulutettiin nuoria vertaiskouluttajia, toisen asteen opettajia ja vanhempia lisääntymisterveydestä, hivin ja aidsin ehkäisystä ja sukupuolten tasa-arvosta. Vertaiskouluttajat levittivät ikätovereilleen tietoa hi-viruksen leviämisestä, vaikutuksista ja ehkäisystä.

Toteutuksessa hyödynnettiin olemassaolevia nuorten ryhmiä, joiden piiristä koulutettiin yhteensä 700 lisääntymisterveyden vertaiskouluttajaa. Koulutuksissa korostettiin tyttöjen oikeutta tiedonsaantiin sekä omaan päätöksentekoon seksin suhteen.

Ryhdy kummiksi
Painopistealueet
Kehitämme nuorille, vanhemmille ja toisen asteen opettajille koulutus- ja opetusmenetelmiä hiv-aidsin ehkäisyyn ja elämänhallintaan liittyen.
Hanke
Nuorten hiv-valistushanke
Tyyppi
erityishanke
Maa
Peru
Tila
Päättynyt
Alkaa
2006
Päättyy
2010
Pääyhteistyökumppanit
World Vision Peru
Muut kumppanit

Terveys- ja opetusviranomaiset, nuorisojärjestöt, vanhemmat ja kirkko

Kehitystavoite

Edistää lisääntymisterveyttä ja ehkäistä hivin ja aidsin leviämistä sekä vahvistaa tasa-arvoa Perussa

Välittömät tavoitteet

1. Nuorten ja aikuisten hiv- ja aids-tiedon sekä lisääntymisterveystiedon lisääminen
2. Sopivien koulutus- ja valistusmenetelmien kehittäminen aidsin ja muiden sukupuoliteitse leviävien tautien ehkäisyssä
3. Tasa-arvoa käsittelevien koulutusmenetelmien kehittäminen ja tasa-arvosta kouluttaminen

Hankekoordinaattori
Annette Gothóni
OECD:n DAC-luokitus
13040
Lisää tietoa
asiakaspalvelu@worldvision.fi
Suurimmat ongelmat

Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI4580001301821725

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt