Näin World Vision auttaa

Vida en Abundancian ohjelman kohdealueena on Kolumbian Barranquillan 3,7 miljoonaan suurkaupunkialueen kunta, Soledad. Ohjelma-alue kattaa kaksi epävirallisesti rakennettua naapurustoa: Villa Sol ja Ciudad Paraíso. Alueella asuu tällä hetkellä noin 15 000 asukasta, mutta väkiluku kasvaa koko ajan. Alueelle on paljon tulijoita muualta Kolumbiasta, valtaosa heistä on maan sisäisiä pakolaisia.

Ohjelma on alkanut tammikuussa 2008. Kahden ensimmäisen vuoden aikana ohjelmasuunnittelu oli ohjelman päätehtävä, jonka aikana yhteisöjen tilannetta ja tarpeita kartoitettiin ja analysoitiin. Ohjelma suunniteltiin osallistavasti alueen asukkaiden kanssa. Ohjelman varsinainen toteutusvaihe alkoi vuoden 2010 alusta.

Ohjelman alkuvaiheessa vahvistetaan yhteisöpohjaa ja naapuruutta sekä tuetaan yhteisön ja kansalaisyhteiskunnan järjestäytymistä ja osallistumista päätöksentekoon. Tätä tehdään muun muassa tukemalla yhteisöperustaisia järjestöjä ja ryhmiä, jotka ottavat keskeisen vastuun ohjelman toteuttamisesta. Myös yksilöiden omien vahvuuksien tunnistamista ja itsetuntoa on pyritty vahvistamaan koulutusten kautta.

Keskeisenä lähestymistapana on oikeusperustaisuus (ihmisoikeuksien universaalisuus, lasten oikeudet). Vahvistuneen yhteisöpohjan päälle on kestävämpää rakentaa muita ohjelman toimintoja. Yhteisöjen on järjestäytyneenä myös tehokkaampi lähteä penäämään oikeuksiaan esimerkiksi kunnallispalvelujen suhteen.

Pitemmällä aikavälillä on tarkoitus parantaa lasten ja nuorten elinoloja kehittämällä muun muassa terveydenhuoltoa, koulutusta ja perheiden toimeentuloa. Tarkoitus on, että ohjelman päättyessä yhteisöillä on eväät jatkaa itsenäisesti kehitystyötä perheiden ja yhteisöjen hyväksi.

 

Ryhdy kummiksi

Suomen World Visionilla on Kolumbiassa neljä avustuskohdetta. Pääyhteistyökumppani kaikissa on Kolumbian World Vision. Ensimmäinen kummilapsihanke käynnistyi vuonna 2005 Nace la Esperanzassa. Hankkeissa keskitytään erityisesti lasten koulunkäynnin, oikeuksien ja osallistumisen vahvistamiseen, terveyskasvatuksen lisäämiseen sekä perheiden toimeentulon parantamiseen ja yhteisön järjestäytymisen tukemiseen.

Etelä-Amerikan luoteisosassa hieman päiväntasaajasta pohjoiseen sijaitseva Kolumbia on Etelä-Amerikan ainoa maa, jota reunustavat sekä Karibianmeri että Tyynimeri. Kolumbia on pinta-alaltaan yhtä suuri kuin Ranska, Espanja ja Portugali yhteensä. Virallinen kieli on espanja. Maan väestöstä 90 prosenttia on uskonnoltaan roomalaiskatolisia.
Maan läntinen osa on Andien lumihuippuista vuoristoaluetta. Itäinen osa on alankoa - pohjoisessa on savannia ja etelässä Amazonin sademetsää.

Ilmasto rannikon tuntumassa ja alangolla on trooppinen, kun taas vuoristossa on selkeästi viileämpää. Bogotá, Kolumbian lähes 10 miljoonan asukkaan pääkaupunki, sijaitsee vuoristoalueen itäosassa.

Intiaanien kulta-aarteet houkuttelivat maahan 1500-luvulla espanjalaisia. Espanjalaiset alistivat intiaanit valtaansa helposti, mistä alkoi kansojen sekoittuminen. Nykyään noin 60 % väestöstä on mestitsejä - intiaanien ja valkoihoisten jälkeläisiä, valkoihoisia on 20 % väestöstä, mulatteja 14 %, mustaihoisia 4 % ja intiaaneja 1 %.

Vida en Abundancia -aluekehitysohjelma käynnistymässä

Vida en Abundancia -aluekehitysohjelman toteutus pääsee vihdoinkin käynnistymään ensi vuoden alusta. Ohjelman suunnitteluvaihe on vienyt pitkään, mutta se on tehty huolella ja osallistavasti eli tiiviissä yhteistyössä Ciudad Paraison ja Villa Solin naapurustojen asukkaiden kanssa, missä ohjelmaa tullaan toteuttamaan. Ohjelma-alueella, joka … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Arkistot

Vida en Abundacia

Suomen World Visionin
aluekehitysohjelma Kolumbiassa

Katri Kaitainen
aluepäällikkö, Latinalainen Amerikka
Suomen World Vision

Painopistealueet

Kansalaisyhteiskunta, lasten perustarpeet

Hanke
Vida en Abundacia
Tyyppi
aluekehitysohjelma
Maa
Kolumbia
Tila
Käynnissä
Pääkielet
espanja
Pääuskonto
roomalaiskatolisuus
Alkaa
2008
Päättyy
2024
Asukkaita
15 000
Pääyhteistyökumppanit
World Vision Kolumbia
Muut kumppanit

Kyläkehityskomiteat ja muut ruohonjuuritason yhdistykset, paikalliset toimijat ja valtion paikallishallinnon eri yksiköt

Kehitystavoite

Vahvistaa Villa Sol ja Ciudad Paraíso -alueiden yhteisöjen kykyä selvitä köyhyyden ja väkivallan aiheuttamista haasteista

Välittömät tavoitteet
1. Vahvistaa paikallisyhteisöjen kapasiteettia tukemalla yhteisöjen ja kansalaisyhteiskunnan järjestäytymistä ja osallistumista päätöksentekoon
2. Vahvistaa lästen ja nuorten kapasiteettia ja suorituskykyä sekä parantaa heidän elämänlaatuaan

3. Parantaa alueella asuvien ihmisten toimeentuloa
Budjetti
118 110 € vuonna 2011
Hankekoordinaattori
Aluepäällikkö Katri Kaitainen
OECD:n DAC-luokitus
43030
Lisää tietoa
asiakaspalvelu@worldvision.fi
Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI4580001301821725

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt