tulostusversio
![]() |
Intia, |
Näin World Vision auttaa:
Ohjelma kattaa 15 hallinnollista aluetta Gunturissa. Alueella asuu 1,2 miljoonaa asukasta. Työ tavoittaa laajalti erilaisia yhteisöryhmiä. Ensisijaisia hyödynsaajia ovat muun muassa 3450 koululaista, 1500 hiv-positiivista, 360 rekkakuskia ja 200 aids-orpoa.
Ohjelmassa tehdään paljon tiedotustyötä ja vahvistetaan alueella toimivien kapasiteettia, joten hankkeesta epäsuorasti hyötyvien määrä on suuri.
Andhra Pradeshin osavaltiossa tartuntamäärät kasvavat nopeasti ja osavaltiossa on jo yli 500 000 hiv-positiivista. Gunturin alueella tartuntojen riskiä lisäävät sijainti valtatien varrella sekä siirtolaisuuden suuri määrä.
Ohjelmassa tiedotetaan aidsista kouluissa, työpaikoilla ja terveysasemilla. Tietoa välitetään myös katuteatterin keinoin. Aids-työn lisäämiseksi ja kehittämiseksi koulutetaan sairaanhoitajia, lääkäreitä ja kansalaisjärjestöjen henkilökuntaa sekä aktivoidaan uusia toimijoita. Hiv-positiivisille annetaan opetusta terveydenhuollosta ja ravitsemuksesta. Aids-tukipisteitä ja vertaisryhmiä perustetaan ja 150 vertaiskouluttajaa koulutetaan.
Hiv-positiivisten ohella aids-orvot ovat keskeinen kohderyhmä. Lasten koulutusta ja toimeentuloa tuetaan ja yhteisöjä rohkaistaan tukiperhetoimintaan.
Naisille annetaan äitiysklinikoilla tietoa ja neuvontaa sekä testausmahdollisuus. Tartunnat äidiltä lapselle pyritään estämään. Tautiin liittyvän stigman vähentämiseksi tehdään vaikuttamistyötä ja tuetaan hiv-positiivisten verkostoitumista.

| Hanke alkoi | 2006 |
| Hanke päättyy | 2011 |
Välittömät tavoitteet Hankekausi 2009 - 2011:1. Hiv-tartuntojen ennaltaehkäisy 2. Hoito- ja tukipalveluiden lisääntyminen 3. Tautiin liittyvän stigman ja syrjinnän väheneminen | |