tulostusversio
intia

Intia,
Rajnandgaon, kummilapsihanke



Näin World Vision auttaa:

Hanke toimii 50 maaseutukylässä. Asukkaita hankealueella on yli 20 000. Pääyhteistyökumppani on Intian World Vision.

Hankkeen suunnitteluvaiheessa hankkeessa on tehty peruskartoituksia ja analyysejä yhteisöjen tilanteesta ja tarpeista. Toiminnan suunnittelua tehdään yhdessä alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Hankkeessa vahvistetaan paikallisia yhdistyksiä kuten naisryhmien ja kyläkehityskomiteoiden toimintaa, joiden on tarkoitus ottaa vaiheittain päävastuu hankkeen toteutuksesta. Henkilökunta on saanut luotua hyvät suhteet yhteisöihin ja yhteistyö paikallishallinnon kanssa on vahvaa.

Hankkeessa on kehitetty infrastruktuuria kuten kunnostettu kyläteitä, puhdistettu vesilähteitä ja rakennettu ojitusta. Hygieniaa parannetaan rakentamalla kuivakäymälöitä. Osassa kylistä käymälöiden kattavuus ja käyttöaste on 100 prosenttia.

Kylissä on tarkoitus kehittää koulutusta, maataloutta ja vedenjakelua sekä perheiden toimeentuloa. Hankkeessa on esitelty uusia toimeentulokeinoja ja aloitettu muun muassa kalankasvatusta.

Hankkeessa koulutetaan kyläkätilöitä ja vapaaehtoisia terveysvalistajia, jotka avustavat valtion terveyskampanjoissa ja valistavat kyläläisiä terveysasioissa. Lisäksi pyritään edistämään lasten oikeuksien toteutumista ja tyttöjen ja naisten asemaa.

Hanke alkoi2004
Hanke päättyy2016
Kummilapsia2500

Välittömät tavoitteet

Hankekausi 2007-2011:
1. Paikallisyhteisöjen yhteistoiminta ja organisoituminen
2. Vesihuollon ja maatalouden kehittäminen
3. Toimeentulon parantaminen
4. Alle 5-vuotiaiden lasten terveyden parantaminen
5. Tyttöjen ja poikien perusopetuksen lisääminen


 

Kummi-info

Kirjeen kirjoittaminen

Postitusohjeet

Tiedon saaminen lapsesta

Lahjoita

Kuukausilahjoitus

Lahjakauppa

Katastrofiapu

Yrityksille

Erilainen yrityslahja

Lahjoita ydinosaamista

Lahjoita osa myynnistä

  World Vision -lehti 2/09

World Vision -lehti, 1/2010

Kevään numeron aiheina muun muassa odottavien äitien hyvinvointi Intian maaseudulla sekä lasten palveleva puhelin Keniassa.
»Avaa näköislehti