tulostusversio
![]() |
Kenia, |
Näin World Vision auttaa:
Suomen World Visionin hanke Marich Passin alueella päättyi vuoden 2008 lopulla. Suomen World Vision seuraa edelleen tilannetta hankealueella ja paikalliset kansalaisjärjestöt jatkavat silpomisen vastaista työtä.
Hankkeen kohderyhmänä oli noin 3000 tyttöä, joiden lisääntymisterveys, sosiaalinen hyvinvointi, asema ja koulunkäynti olivat silpomiskäytännön vuoksi vaarassa. Ajan mittaan hankkeesta hyötyi myös laajempi osa yhteisöä.
Toiminnoista tärkein oli tietoisuuden lisääminen koulutuksen ja työpajojen kautta. Tyttöjen koulunkäyntiä rohkaistiin järjestämällä yhteistyössä vanhempien kanssa koulujen yhteyteen asuntoloita ja tukemalla kaikkein varattomimpia koulumaksuilla. Vuosittain järjestettiin vaihtoehtoiset aikuistumisjuhlallisuudet silpomisesta kieltäytyneille tytöille. Silpomisesta elatuksensa saaneille naisille tarjottiin mahdollisuuksia uuden ammatin hankkimiseen.
Vuonna 2008 tehdyn arvioinnin mukaan silpomisen haitoista tiedettiin yhteisöissä hyvin ja käytäntö oli vähentynyt merkittävästi. Hankkeen aikana lähes 1400 tyttöä osallistui vaihtoehtoiseen aikuistumisriittiin ja kieltäytyi silpomisesta. Tyttöjen koulunkäynti lisääntyi asuntoloiden ja kasvaneen tietoisuuden kautta ja oppimistulokset paranivat. Kyläyhteisöt ovat itse ryhtyneet järjestämään vaihtoehtoisia aikuistumisjuhlia.

| Hanke alkoi | 2000 |
| Hanke päättyy | 2008 |
Välittömät tavoitteet Hankekausi 2006-2008:1. Lisätä tietoisuutta sukuelinten silpomisen ja lapsiavioliittojen haitallisuudesta ja vähentää silpomiskäytäntöä 2. Vaikuttaa yhteisössä asenteiden muuttamiseksi silpomisen vastaiseksi ja tyttöjen koulutukselle myönteiseksi 3. Tukea haavoittuvassa asemassa olevia tyttöjä ja silpomisesta luopuneita leikkaajia uusien ansiomahdollisuuksien löytämisessä 4. Lisätä paikallisten kansalaisjärjestöjen kykyä jatkaa silpomisen vastaista työtä hankkeen loputtua | |