tulostusversio
![]() |
Kenia, |
Tunuyon ohjelma-alueella asuu noin 25 000 ihmistä. Ensisijaiset kohdekylät on valittu alkuvaiheen kartoitusten perusteella ja toiminta-aluetta laajennetaan asteittain vuosien varrella.
Pääyhteistyökumppani on Kenian World Vision, joka vastaa hankkeen toteutuksesta ja varojen käytöstä. Ohjelmatasolla kumppaneita ovat kyläkehityskomiteat ja muut ruohonjuuritason yhdistykset. Yhteistyötä tehdään lukuisten paikallisten toimijoiden kuten terveyskeskusten, koulujen, paikallisten kansalaisjärjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden sekä valtion paikallishallinnon eri yksiköiden kanssa.
Aluekehitysohjelma on alkanut lokakuussa 2008. Ensimmäisen kahden vuoden aikana ohjelmasuunnittelu on päätehtävä. Alueella tehdään peruskartoituksia ja analyysejä yhteisöjen tilanteesta ja tarpeista.
Ohjelmaa suunnitellaan yhdessä alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa, ja siinä vahvistetaan paikallisia yhdistyksiä ja tuetaan kyläkehityskomiteoiden perustamista, joiden on tarkoitus vastata hankkeen toteutuksesta yhteistyössä muiden paikallisryhmien kanssa.
Pitemmällä aikavälillä kylissä on tarkoitus parantaa lasten elinoloja ja edistää lasten oikeuksia kehittämällä terveydenhuoltoa, koulutusta, maataloutta, vedenjakelua ja perheiden toimeentuloa. Lisäksi edistetään lasten oikeuksien toteutumista ja tyttöjen ja naisten asemaa. Tarkoitus on, että ohjelman päättyessä yhteisöillä on eväät jatkaa itsenäisesti kehitystyötä perheiden ja kylien hyväksi.

| Hanke alkoi | 2008 |
| Hanke päättyy | 2023 |
Välittömät tavoitteet Hankekausi 2008-2010:1. Paikallisyhteisöjen yhteistoiminta ja organisoituminen 2. Osallistavan hankesuunnittelun toteuttaminen 3. Peruskartoituksen laatiminen | |