kolumbia

Suomen World Visionin hankkeet Kolumbiassa


Kohdekuvaus


Suomen World Visionilla on Kolumbiassa neljä avustuskohdetta. Pääyhteistyökumppani kaikissa on Kolumbian World Vision. Ensimmäinen kummilapsihanke käynnistyi vuonna 2005 Nace la Esperanzassa. Hankkeissa keskitytään erityisesti lasten koulunkäynnin, oikeuksien ja osallistumisen vahvistamiseen, terveyskasvatuksen lisäämiseen sekä perheiden toimeentulon parantamiseen ja yhteisön järjestäytymisen tukemiseen.

Etelä-Amerikan luoteisosassa hieman päiväntasaajasta pohjoiseen sijaitseva Kolumbia on Etelä-Amerikan ainoa maa, jota reunustavat sekä Karibianmeri että Tyynimeri. Kolumbia on pinta-alaltaan yhtä suuri kuin Ranska, Espanja ja Portugali yhteensä. Virallinen kieli on espanja. Maan väestöstä 90 prosenttia on uskonnoltaan roomalaiskatolisia.
Maan läntinen osa on Andien lumihuippuista vuoristoaluetta. Itäinen osa on alankoa - pohjoisessa on savannia ja etelässä Amazonin sademetsää.

Ilmasto rannikon tuntumassa ja alangolla on trooppinen, kun taas vuoristossa on selkeästi viileämpää. Bogotá, Kolumbian lähes 10 miljoonan asukkaan pääkaupunki, sijaitsee vuoristoalueen itäosassa.

Intiaanien kulta-aarteet houkuttelivat maahan 1500-luvulla espanjalaisia. Espanjalaiset alistivat intiaanit valtaansa helposti, mistä alkoi kansojen sekoittuminen. Nykyään noin 60 % väestöstä on mestitsejä - intiaanien ja valkoihoisten jälkeläisiä, valkoihoisia on 20 % väestöstä, mulatteja 14 %, mustaihoisia 4 % ja intiaaneja 1 %.
Lue lisää

Lasten hiv-valistushanke
Pyrimme vähentämään lasten riskiä sairastua hiviin ja aidsiin.
Lue lisää »

Nace La Esperanza, kummilapsihanke
Vahvistamme Nace la Esperanzan yhteisön kykyä selvitä köyhyyden ja väkivallan aiheuttamista haasteista.
Lue lisää »

Pinar Del Rio,nuorten osallistumisen vahvistaminen
Tuemme nuorten perus- ja ammatillista koulutusta, järjestäytymistä ja osallistumista yhteiseen päätöksentekoon. Nuorille kehitetään myös toimeentulomahdollisuuksia.
Lue lisää »

Vida en Abundacia, aluekehitys
Vahvistamme Villa Sol ja Ciudad Paraíso -alueiden yhteisön kykyä selvitä köyhyyden ja väkivallan aiheuttamista haasteista.
Lue lisää »


Faktoja Kolumbiasta

MaaKolumbia
Väestö44,0 miljoonaa
Pinta-ala1138 tuhatta km2
Pääkieletespanja
Pääuskontokatolilaisuus
Väentiheys38.00 asukasta /km2
Väestönkasvu1.5 % vuodessa
HDI 0,807
Elinikäodote, naiset76 vuotta
Elinikäodote, miehet68 vuotta
Lapsikuolleisuus 20.00
BKT 8800 dollaria
Lukutaito, naiset93 %
Lukutaito, miehet93 %


 

Kummi-info

Kirjeen kirjoittaminen

Postitusohjeet

Tiedon saaminen lapsesta

Lahjoita

Kuukausilahjoitus

Lahjakauppa

Katastrofiapu

Yrityksille

Erilainen yrityslahja

Lahjoita ydinosaamista

Lahjoita osa myynnistä

  World Vision -lehti 2/09

World Vision -lehti, 1/2010

Kevään numeron aiheina muun muassa odottavien äitien hyvinvointi Intian maaseudulla sekä lasten palveleva puhelin Keniassa.
»Avaa näköislehti