tulostusversio
somalia

Somalia,
Silpomisen vähentäminen



Näin World Vision auttaa:

Kohderyhmänä ovat 5-15 –vuotiaat tytöt ja 15-49 –vuotiaat lisääntymisikäiset naiset ja epäsuorasti hankealueen koko väestö.

Toiminnoista tärkein on tietoisuuden lisääminen koulutusten ja somaliankielisen materiaalin avulla, verkostoituminen ja yhteistyö muiden kansalaisjärjestöjen kanssa, tyttöjen kouluttaminen ja paikallisten johtajien kapasiteetin vahvistaminen ihmisoikeuskysymyksissä ja silvonnan uhreiksi joutuneitten tukeminen.

Yhteensä 96 naista on päässyt korjausleikkaukseen Etiopiaan ja saanut takaisin ihmisarvonsa. Silpomiskäytännössä on yleisesti siirrytty miedompaan muotoon, mutta tavoitteena on käytännön lopettaminen kokonaan.

Hanke evaluoidaan vuoden 2009 aikana.

Hanke alkoi2004
Hanke päättyy2009

Välittömät tavoitteet

Hankekausi 2007-2009:
1. Levittää tietoa sukuelinten silpomisen haitoista
2. Vahvistaa yhteisöissä tehtävää vaikuttamistyötä sukupuoleen perustuvaan väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä koulutuksen ja kapasiteetin vahvistamisen kautta
3. Parantaa naisten ja tyttöjen lisääntymisterveyttä ja edistää heidän oikeuksiensa toteutumista tukemalla silvonnan uhreja ja järjestämällä hoitoa ja neuvontapalveluja
4. Vahvistaa silpomisen vastaisen työn verkostoja sekä tyttöjen koulutusta ja lastensuojelua edistäviä verkostoja Somaliassa ja maan rajojen ulkopuolella



 

Kummi-info

Kirjeen kirjoittaminen

Postitusohjeet

Tiedon saaminen lapsesta

Lahjoita

Kuukausilahjoitus

Lahjakauppa

Katastrofiapu

Yrityksille

Erilainen yrityslahja

Lahjoita ydinosaamista

Lahjoita osa myynnistä

  World Vision -lehti 2/09

World Vision -lehti, 1/2010

Kevään numeron aiheina muun muassa odottavien äitien hyvinvointi Intian maaseudulla sekä lasten palveleva puhelin Keniassa.
»Avaa näköislehti