Kummi-info   Kummilapset kertovat   Sarah (Uganda)

Sarah: ”Minusta tulee lääkäri”

Vanhempansa menettänyt Sarah asuu tätinsä, setänsä ja serkkujensa luona Kituntussa Ugandasssa. 14-vuotiaalla Sarah-tytöllä on suomalainen kummi.

World Visionin aluekehitysohjelman ansiosta Sarah on muun muassa päässyt koulutielle.
– Perheelläni ei olisi ollut varaa kustantaa kirjojani tai koulupukua, joita tarvitsen mennäkseni kouluun, Sarah kertoo ujosti.

Sarahin koulu sijaitsee vajaan kilometrin päässä kotoa.

– Lempiaineeni on matematiikka. Aion jatkaa opiskeluani niin pitkälle kuin mahdollista, Sarah kertoo.

Koulun jälkeen Sarah pelailee parhaan ystävänsä Hasiferin kanssa erilaisia ulkopelejä ja leikkejä. Kotona hän auttaa tätiään hakemalla kaivolta vettä ja pesemällä astiat. Hän myös hoitaa serkkujaan. Illalla Sarah tekee vielä läksynsä tunnollisesti.

Kannustusta elämän tielle

World Visionin tuki on ollut tärkeää paitsi Sarahille myös koko yhteisölle. Alueella on rakennettu uusia luokkahuoneita ja kouluja on ehostettu.

– Terveysasemalta saa lääkkeitä ja hoitoa helposti, eikä enää tarvitse matkustaa pitkiä matkoja muualle hoitoon. Kaivojen rakennusten myötä alueen asukkailla on puhdasta vettä. Aiemmin jouduimme hakemaan vettä kaukaa likaisista vesilähteistä. Nyt aikaa jää koulunkäynnille, Sarah kertoo innostuneena.

Sarahin setä on osallistunut koulutukseen, jossa neuvotaan erilaisista vaihtoehdoista parantaa perheen toimeentuloa. Koulutusten ansiosta yhteisön jäsenten tiedot ja taidot ovat lisääntyneet. Yhteisöllä on nyt voimakas halu yhdessä kehittää aluettaan.

Kumminsa ja World Visionin ansiosta Sarah on saanut jatkuvaa kannustusta. Sarah uskoo itseensä ja omaan tulevaisuutensa vahvasti.

– Isona haluan lääkäriksi, koska lääkärit tietävät paljon asioista ja he pitävät huolta muista, Sarah kertoo päättäväisesti.


 

Kummi-info

Kirjeen kirjoittaminen

Postitusohjeet

Tiedon saaminen lapsesta

Lahjoita

Kuukausilahjoitus

Lahjakauppa

Katastrofiapu

Yrityksille

Erilainen yrityslahja

Lahjoita ydinosaamista

Lahjoita osa myynnistä

  World Vision -lehti 2/09

World Vision -lehti, 1/2010

Kevään numeron aiheina muun muassa odottavien äitien hyvinvointi Intian maaseudulla sekä lasten palveleva puhelin Keniassa.
»Avaa näköislehti