Teresa Cheptoo edistää tyttöjen oikeuksia
18-vuotias Teresa Cheptoo on toiminut jo vuosia roolimallina kotiseudullaan Keniassa. Entisestä kummilapsesta on kasvanut maankuulu nuori vaikuttaja, joka puhuu nuorten tapaamisissa lasten oikeuksista ja tyttöjen sukuelinten silpomisen haitoista.
Teresan isä istui aikoinaan World Visionin aluekehitysohjelman hallituksessa ja innostui sieltä saamansa tiedon perusteella kouluttamaan kaikki lapsensa, neljän pojan ohella neljä tytärtä. Isä ei tehnyt eroa tyttöjen ja poikien oikeuksien välillä.
– Olen ylpeä edistyksellisestä perheestäni. Monta vuotta naapurimme kiusasivat isäämme siitä, että hän kouluttaa aivottomia tyttöjään. Nyt asenteet ovat muuttuneet ja alueen tytöt haluavat opiskella niin kuin me ja edetä vieläkin pidemmälle, Teresa kertoo.
Teresa kuuluu kotiseudullaan uuteen tyttösukupolveen, josta iso osa on käynyt läpi vaihtoehtoisen aikuistumisriitin, johon sukuelinten silpominen ei enää kuulu. Perinteinen aikuistumisriitti olisi merkinnyt koulunkäynnin loppua ja mahdollisesti järjestettyä avioliittoa vanhemman miehen kanssa.
Teresa välttyi varhaisavioliitolta ja selvitti peruskoulunsa luokkansa parhaana. Hän opiskelee nyt lukiossa Nairobin lähellä.
Unelmana ura ihmisoikeusjuristina
Teresan haaveena on puolustaa tyttöjen oikeuksia ja saattaa vastuuseen niitä loukkaavat. Lukion jälkeen tavoitteena ovat yliopisto-opinnot oikeustieteellisessä.
Teresa on jo saanut arvostusta ihmisoikeustyöstään. Vuonna 2007 Teresa osallistui nuorten edustajana YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan istuntoon ja vastaanotti kansainvälisen ihmisoikeuspalkinnon World of Children Awards -järjestöltä. Palkinto on tunnustus lasten oikeuksien edistämiseksi tehtävästä työstä. Palkintorahoilla Teresa rakennutti kirjaston kotikyläänsä Marich Passissa sekä toteutti tyttöjen oikeuksia käsitelleen koulutustapahtuman.
Siskoaan kahdeksan vuotta vanhempi Geoffrey on ylpeä siskostaan.
– Teresa on rohkea, puhelias ja itsevarma. Hän selviää pitkälle.





