Kolumbian kirjeenvaihto-ohjeet
Kirjeenvaihto kummin ja kummilapsen välillä kestää keskimäärin noin neljä kuukautta, mutta kirjeenvaihto kolumbialaisen kummilapsen kanssa voi tällä hetkellä olla hitaampaakin. Kummien on hyvä varautua siihen, että varsinkin jouluaikoihin voi kestää jopa kuusi kuukautta ennen kuin vastauskirje lapselta saapuu.
Kirjeenvaihtoa hidastaa muun muassa se, että kirjeet käännetään lapselle espanjaksi ja vastauskirje kummeille englanniksi. Olemme pyrkineet nopeuttamaan kirjeenvaihtoa siten, että kaikki vastauskirjeet lapselta tulevat toimistomme kautta kuriirin välityksellä.
Kolumbiasta tulevat vastauskirjeet ovat kuitenkin odottamisen arvoisia, sillä ne ovat hyvin sydämellisiä, lämpimiä ja iloisia. Usein kummilapsi lähettää kirjeen mukana piirustuksen ja toisinaan on mukaan liitetty myös valokuva lapsesta. Jos kummilapsi on niin pieni, ettei hän vielä itse osaa kirjoittaa, vastauskirjeen kirjoittaa vanhemmat, sisarukset tai joku muu läheinen sukulainen.
Jos kummi haluaa lähettää pienen lahjan kummilapselleen, kirjeeseen on kiinnitettävä pieni tulliluettelo (CN22). On kuitenkin tärkeää huomioida, että tullimääräysten mukaan Kolumbiaan ei saa lähettää rahaa, arvopapereita, matkashekkejä, platinaa, kultaa tai hopeaa, jalokiviä, koruja, arvoesineitä, kommunistisia eikä ateistisia julkaisuja.


Näin autat
Kummi-info
Katastrofiapu
