Perun kirjeenvaihto-ohjeet

Perusta tulevat kirjeet ovat hyvin lämminhenkisiä ja ystävällisiä. Kummilapset kirjoittavat mielellään kummeille, ja mikäli lapsi ei itse osaa vielä kirjoittaa, auttavat vanhemmat tai sisarukset kirjoittamisessa. Monesti lapsi lähettää kirjeen mukana piirustuksen tai valokuvan itsestään. Perulaiset ovat hyvin uskonnollisia ja tämä tulee esiin myös kirjeissä esimerkiksi siunausten toivottelussa.

Postin kulku Suomen ja Perun välillä on valitettavan hidasta. Vastauskirjeen saapumiseen voi mennä varsinkin joulunaikaan yli neljä kuukautta. Kirjeenvaihdon hitauteen vaikuttaa myös se, että Perussa kirjeet joudutaan kääntämään englanniksi ennen kummille lähettämistä ja espanjaksi ennen lapselle antamista.

Kirjeet viedään aina henkilökohtaisesti lapselle. Perun vuoristossa sijaitsevilla ohjelma-alueilla vuoriston vaikeakulkuisuus hidastuttaa kirjeenvaihtoa. Sadekautena vuoren rinteet ovat huonossa kunnossa ja matkanteko jalkaisin on ohjelmatyöntekijöille aikaa vievää ja toisinaan myös vaarallista.

Perun tulli on hyvin tiukka siitä, mitä maahan saa lähettää, joten on hyvä huomioida, että Peruun ei saa lähettää rahaa, kultaa, hopeaa, jalokiviä, koruja eikä muita arvoesineitä, keramiikkaa, jäljitelmähelmiä, ehkäisyvälineitä, pelikortteja, pelejä, leluja, käytettyjä vaatteita, jalkineita, elintarvikkeita, saippuaa, kosmetiikkaa, farmaseuttisia valmisteita, kuten hyönteismyrkkyjä tai torjunta-aineita, kartografisia tai geografisia tekstejä, kirjoja, levykkeitä tai videokasetteja Perun kansallisesta alueesta ja sen rajoista. Tullinalaista tavaraa ei saa lähettää kirjeenä.  

Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI4580001301821725

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt