Omatoimimatka
Kummi voi halutessaan vierailla omatoimisesti kummilapsen luona ja tutustua samalla kummilapsihankkeeseen eli tehdä niin sanotun omatoimimatkan. Tällöin kummi itse järjestää majoituksen ja lennot kohteeseen sekä kaikki muut matkajärjestelyt kuten mahdolliset viisumit ja rokotteet.
Suomen World Visioniin tulee olla yhteydessä kolme kuukautta ennen matkaa, jotta kohdemaan ohjelmatyöntekijöiden kanssa voidaan hyvissä ajoin sopia vierailusta. Näin varmistetaan muun muassa, että kummilapsi on paikalla vierailupäivänä.
Kun ohjelmatyöntekijä on varmistanut vierailun toteutumisen haluttuna päivänä, lähetetään kummille hakemuslomake omatoimimatkaa varten. Samalla lähetetään myös lomake, jolla kummi voi tilata itselleen rikosrekisteriotteen. Rikosrekisteriote ja hakemuslomake tulee lähettää Suomen World Visionille ennen matkaa.
Kummivierailulla on aina mukana paikallinen World Visionin työntekijä, joka tapaa kummin etukäteen sovitussa paikassa; yleensä joko lähikaupungin hotellilla tai World Visionin toimistolla. Vierailu koostuu kummilapsen ja hänen perheensä tapaamisesta sekä tutustumisesta yhteisöön ja siellä tehtävään työhön. Vierailuun kannattaa varata koko päivä. Päivän päätteeksi kummi saa kyydin takaisin hotellille tai toimistolle. Kummin tulee itse maksaa ajokyydit ja mahdollinen ruokailu. Hinta vaihtelee hieman kohteesta riippuen, mutta on enintään 100 US$ (noin 70 euroa).
Mikäli matka peruuntuu, kummin tulee ilmoittaa siitä Suomen World Visionille, jotta tieto voidaan välittää myös aluekehitysohjelmaan ja ennen kaikkea kummilapsen perheelle.

LAHJOISTA, TAVOISTA
- Kummi voi viedä lapselle ja perheelle lahjoja. Suositus on, että kummilapselle ja hänen perheelleen vietävät tuliaiset hankitaan paikan päältä ja, että lahjoilla muistetaan koko perhettä.
- Hyviä lahjaideoita ovat muun muassa erilaiset pelit, piirustus- ja hygieniatarvikkeet sekä ruokalahjat, kuten riisi, sokeri, suola, öljy ja jauhot.
- Kummi voi halutessaan viedä pieniä tuliaisia myös Suomesta.
- Kovin suuria lahjoja ei toivota vietävän, sillä ne saattavat aiheuttaa epätasa-arvoa yhteisössä. Perheelle tai lapselle ei myöskään tule antaa rahalahjaa, sekin voisi aiheuttaa perheelle vaikeuksia.
- Myös kummilapsen perhe saattaa muistaa vierailijaa lahjalla. Lahja on perheen tapa osoittaa kiitollisuutta, ja siitä kieltäytyminen voitaisiin kokea loukkaavana.
- Kummimatkalla tulee kunnioittaa myös muita maan tapoja kuten pukeutumissääntöjä.


Näin autat
Kummi-info
Katastrofiapu
