"Kummat kummit Intian ihmemaassa"
Kummimatka Intiaan 22.1. - 3.2.2005
Olen ollut kaksi vuotta intialaisen Akshada-tytön kummi. Kummina sitoudun maksamaan tietyn summan säännöllisesti usean vuoden ajan hänen koulutuksensa tukemiseen. Kummimaksu ei mene koskaan suoraan perheelle, vaan varoilla tuetaan koko kyläyhteisöä, jotta lasten koulunkäynti tulisi mahdolliseksi. Kyläyhteisö valitsee tuettavan lapsen. Akshada aloitti koulunkäyntinsä 6-vuotiaana esikoululaisena ja hän on nyt toisella luokalla peruskoulussa.
Kummityttöni kuuluu adivaseihin eli Intian alkuperäiskansoihin. Adivasit ovat pääosin kastittomia tai kuuluvat alhaisiin kasteihin. Kastilaitos on virallisesti lakkautettu, mutta käytännön elämässä se on suuri epäoikeudenmukaisuuden ylläpitäjä.
Kummimatkallemme osallistui kaksitoista kummia ja opas. Kummit olivat kotoisin eri puolilta Suomea ja joukossamme oli mm. lääkäri, sairaanhoitajia ja opettajia, maanviljelijä ja tietokoneinsinööri. Lensimme Frankfurtin kautta Mumbaihin ja jatkoimme sieltä seuraavana päivänä Puneen, josta muodostui tukikohtamme kummikyliin suuntautuvien retkiemme ajaksi.
Kummilapseni asuu 1100 asukkaan maalaiskylässä Ambegaonin alueella, jonka 15 kylässä asuu yhteensä 19.000 ihmistä. Alue on kuivaa ylänkömaata, jossa korkeimpien vaarojen huiput kohoavat 800 metrin korkeuteen merenpinnasta. Vaarat ovat olleet vielä 60 vuotta sitten sankan metsän peitossa, mutta väestön yhä lisääntyessä on metsät parturoitu polttopuiksi, mikä on aiheuttanut ilmaston kuivumista ja pohjaveden pinnan laskua.
Kylissä on sähköt, mutta sähköä ei aina ole saatavilla. Sähkökatkokset ovat jopa kaupungeissa jokapäiväisiä. Sähköä riittää vain valaistukseen ja TV:hen, joten ruoanvalmistus tapahtuu ikiaikaisin menetelmin nuotiolla. Kykkiessään nuotiolla naiset saavat savua silmiinsä, mistä aiheutuu erilaisia silmävaivoja. Polttopuiden hankinta vie yhä enemmän aikaa. Sähkö- ja kaasuliedet ovat liian kalliita maaseudun köyhälle väestölle, eikä suomalaisten kehittämä aurinkohellakaan ole osoittautunut kovin toimivaksi ratkaisuksi. Se on hidas, ja sitä pitää koko ajan varjella eläimiltä ja lapsilta. Nobelin palkinto odottaisi halvan ja helppokäyttöisen energiaa säästävän hellan kehittäjää.
Alueella sataa lähinnä monsuuniaikaan. Tällöin sateet tulevat maahan kovalla voimalla vieden mennessään hedelmällistä maa-ainesta ja kiihdyttäen näin entisestään eroosiota. Tärkein alueen hankkeista onkin sadeveden keräily ja talteenotto. Tätä varten on aloitettu laajamittaiset pengerrystyöt.
Kukkuloiden rinteille rakennetaan korkeareunaisia ramppeja, joihin vesi pysähtyy. Myös sadeveden keruualtaita on kaivettu. Jos yhä suurempi osa vedestä saadaan talteen tai edes pysäytetyksi sen vyöryessä kohti laaksojen joenuomia, pohjaveden pinta alkaa vähitellen nousta. Kyläläiset tekevät pengerrystyöt omin voimin, mutta hankevaroin kustannetaan esimerkiksi maansiirtokoneiden vuokra.
Kun maat on saatu kunnostettua, voidaan hedelmien ja vihannesten viljelyä laajentaa sekä karjankasvatusta tehostaa. Maitotaloustuotteet ovat Intiassakin tärkeä valkuaisen lähde. Kummit ovat rahoittaneet esimerkiksi siemenpankin alkupääoman tai pukin ja kuttujen hankkimisen. Eräässä kylässä oli juuri korjattu ensimmäinen perunasato. Lämpimässä ilmastossa satoa voidaan korjata jopa 3-4 kertaa vuodessa, ja perunasato oli valmistunut 52 päivässä! Ensimmäisen satonsa kunniaksi kyläläiset tarjosivat meille perunacurryä banaaninlehdillä riisin kera. Ateria nautittiin koululuokassa mattojen päällä istuen. Perunasadon suurimmaksi uhaksi olivat muodostuneet villikarjut, joita naiset olivat häätäneet rumpujen avulla. Ambegaonin alueella oli viime vuonna 221 ihmistä joutunut petojen surmaamiksi.
Kummikylät osallistuvat myös terveys- ja koulutusolojen parantamiseen. Monsuuniaikaan on niin kosteaa, että vaatteetkaan eivät kuivu ja ihmiset sairastelevat paljon. Kuivana aikana taas huonolaatuisesta juomavedestä johtuva ripuli vaikeuttaa lasten koulunkäyntiä. Kummien tuella on voitu rakentaa kyliin kaivoja, kouluja ja kouluille käymälöitä, hankkia koululaisille koulupuvut, kouluihin pulpetit tai pitkämatkaisille oppilaille polkupyörät. Käymälääkin esiteltiin ylpeinä - sitä oli varmaan puunattu perusteellisesti ennen tuloamme.
Intiassa on valtion ylläpitämä koululaitos, mutta lasten pääseminen kouluun ei ole itsestäänselvyys, eivätkä kaikki lapset käy koulua. Tytöt joutuvat huolehtimaan pienemmistä sisaruksistaan vanhempien ollessa työssä aamusta iltaan ja pojat toimivat katukauppiaina tai juoksupoikina. Myös kerjääminen on suurissa kaupungeissa yleistä. Koulupuku on pakollinen. Sen merkitys on toisaalta tasa-arvoistava toisaalta käytännöllinen; jos koulupukuinen lapsi nähdään kouluaikana kylillä ’omalla lomalla’, hänet voidaan palauttaa kouluun.
Intialaiset ovat vanhaa kulttuurikansaa. Heidän käytöksensä on hillittyä ja arvokasta, ja lapset ovat hyvin kasvatettuja. Kodit ovat kaikessa koruttomuudessaankin puhtaita. Turistien töllistely ei kuulu hyviin tapoihin – kaupankäynti heidän kanssaan kylläkin kaikkina vuorokauden aikoina ja kaikissa mahdollisissa paikoissa Naiset ovat hyväryhtisiä, mikä johtuu osaltaan tavasta kantaa suuriakin taakkoja pään päällä. Naiset pukeutuvat kauniisti värikkäisiin sareihin tai tunika-housu- eli Punjab-asuihin- jopa rakennustyömaalla työskennellessään. Naiset koristautuvat erilaisin helyin, ja usein heidän arvokkain omaisuutensa kulkee näin aina heidän mukanaan.
Päätimme heti alussa sonnustautua paikallisiin asuihin; tavalliset turistien käyttämät tamineet eivät mielestämme osoittaneet riittävää kunnioitusta paikallista kulttuuria kohtaan, ja Punen basaarien kauppiaat hykertelivät käsiään. Nämä asut, jotka ovat hyvin kevyitä ja väljiä puuvillasifonkisia Punjab-asuja, osoittautuivat käyttöominaisuuksiltaan parhaiksi. Punessa ei juuri näkynyt länsimaista vaatetusta – koko aikana taisimme nähdä pari tyttöä farkuissa.
Kummiryhmämme sai osakseen suurta kunnioitusta vieraillessaan kummikylissä. Kylään saavuttiin rumpujen päristessä ja lasten laulaessa opettajansa johdolla. Meidät seppelöitiin ja vietiin kylän kokoontumispaikalle kunniapaikoille. Lapsilla oli myös erilaisia liikuntaesityksiä ja opettajat olivat harjoituttaneet oppilaansa hyvin. Kyläpäälliköt ja opettajat toivottivat meidät tervetulleiksi koko kylän läsnäollessa. Myös kummit saivat esittäytyä ja kertoa itsestään ja perheestään. Kummiryhmäämme kuului aina myös paikallisen World Visionin työntekijä, joka toimi tulkkina. Kummi ei voi omin päin tavata kummilastaan väärinkäytösten ja –käsitysten estämiseksi.
Aluksi saamamme huomio tuntui suorastaan hämmentävältä, mutta sitten ajattelimme asiaa kyläläisten kannalta; keskeyttiväthän nämä juhlamenot heidän arkisen raadantansa edes hetkeksi. Ja opettajat ja kyläpäälliköt saivat tilaisuuden esitellä saavutuksia koko kylän läsnä ollessa. Kyläpäälliköt ovat vaaleilla valittuja kaikkien kyläläisten luottamusta nauttivia henkilöitä, yleensä vanhempia miehiä. Yhdessä kylässä oli kyläpäälliköksi juuri valittu nuori nainen. Naisten aktivoiminen on hyvin tärkeää, koska vasta sen jälkeen kylien kehitystyö pääsee todella vauhtiin.
Kävimme neljän päivän aikana noin tusinassa kummikylässä. Jokainen kummi tapasi oman kummilapsensa. Lisäksi joillakin oli tuomisia myös heidän ystäviensä kummilapsille Matkaan lähdettiin aamulla kello 8. – sen jälkeen kun paikalliset ystävät ja hotellin aamiaista tarjoileva henkilöstö oli saatu vakuuttuneeksi, että suomalaiset todella lähtevät kello tasan 8.00. Takaisin hotellilla oltiin illalla 21 aikoihin. Matka-ajasta suuri osa kului kaupungista poispääsyyn ja kaupunkiin paluuseen.
Kaupunkien liikenne on kaoottista. Moottoripyörä on ehdottomasti kätevin kulkuneuvo ja siinä kulkee sujuvasti koko perhe. Rikshat, polkupyörät, kuorma-, paketti-, henkilö- ja linja-autot, kaikilta toisen maailmansodan jälkeisiltä vuosikymmeniltä, sekä hevoskärryt ja kaikki muut mahdolliset kulkupelit täyteen ahdettuina taistelevat ahtaista väylistä. Katuojat voivat olla 40 cm:n syvyisiä. Torvet soivat ja pakokaasu leijuu paksuna myrkyllisenä pilvenä.
Jalankulkijat ylittävät katuja henkensä kaupalla. Ryhmäämme kuuluneet äiti ja 14-vuotias tytär lähtivät ylittämään katua. Tytär pääsi nuoren ihmisen rohkeudella ja notkeudella kadun toiselle puolelle, mutta äidin sisu ei riittänyt, vaan hän jämähti keskelle katua autojen saartamaksi, kunnes paikallinen herrasmies tarjoutui pelastamaan hänet kadun toiselle puolelle.
Kummityttöäni jännitti meidän tapaamisemme varmaan yhtä paljon kuin minuakin. Oudon näköinen täti-ihminen kaukaa pohjoisesta maasta! Hänen äitinsä oli työssä pellolla ja parturi-isä oli kiertämässä toisia kyliä. Intiassa ei ole lakisääteisiä äitiyslomia eikä hoitovapaita. Isoäiti oli kuitenkin turvana. Akshadalle oli syntynyt yksi pikkusisko lisää ja isoäiti toimi perhepäivähoitajana.
Kehotin kummityttöäni tekemään kovasti työtä koulun eteen ja myös auttamaan isoäitiään pienempien hoidossa. Kävi ilmi, että kylässä on tietokoneopetusta, joten oli luontevaa mainita omakin ammatti atk-asiantuntijana.
Intiassa on ilmaiset perhesuunnitteluklinikat, jotka sijaitsevat kaupungeissa. Syrjäiseltä maaseudulta ei ole helppoa päästä kaupunkiin hoitoon, koska kulkuyhteydet ovat heikot. Lisäksi perheeseen odotetaan ainakin yhtä poikalasta. Tästä johtuen Intian väkiluku kasvaa edelleen ja ylittänee Kiinan väkiluvun 20 vuoden kuluessa. Toisaalta ei ole pelkoa väestön ikääntymisestä, mikä tulee olemaan teollisuusmaitakin suurempi ongelma niissä kehitysmaissa, jossa väestönkasvua hillitsevät olosuhteet ja toimenpiteet ovat olleet hyvin rajuja.
Kaupunkien ilme on vähän rähjäinen, koska talojen rappaukset eivät kestä monsuunisateita, ja ilmansaasteet syövät myös talojen julkisivuja. Ylellinen palatsi saattaa sijaita aivan slummin vieressä. Joka kaupungissa on suuria slummialueita, joihin maaseudulta paremman elämän toivossa kaupunkiin muuttavat ihmiset pystyttävät hökkelinsä. Hökkelit ovat kuitenkin aika tukevaa tekoa, koska muuten monsuunisateet huuhtovat ne pois. Hökkelialueita, jotka sijaitsevat usein valtion mailla, ajetaan toisinaan kumoon puskutraktoreilla. Ihmiset kuitenkin rakentavat asumuksensa pian uudelleen.
Miksi ihmiset sitten muuttavat kotikylistään, jos he kuitenkin päätyvät slummeihin? Kaupungeissa elämän kuvitellaan olevan hauskempaa, ja ainahan voi onni potkaista juuri minua, he ajattelevat. Intialaiset ovat elokuvahullua kansaa, ja kaupungeissa elokuvateattereita on paljon. Mumbaissa on Bollywoodiksi kutsuttu elokuvateollisuuden keskus, jossa tehdään siirappisia saippuaoopperoita intialaisittain. Elokuvien moraali on kuitenkin huomattavasti korkeammalla tasolla kuin länsimaisten esikuvien, ja lopussa sankari ja sankaritar yleensä saavat toisensa. Elokuvien pääosien esittäjät ovat palvottuja tähtiä.
Kummimatkamme tärkein anti oli nähdä, kuinka pienellä rahalla pystytään ihmisten elämää muuttamaan ratkaisevasti. Intiassa ei ole puutetta tavarasta, vaan rahasta. Tavaralähetykset eivät välttämättä edes mene perille. Kummien antama panos saattaa heistä itsestään tuntua mitättömän pieneltä maailman valtavissa rahavirroissa, mutta se voi olla juuri sen viimeisen pulpetin tai kattotiilen hinta, joka sysää lähimmäisemme elämän ratkaisevasti uudelle uralle. Kummina todellakin muutat maailmaa!
Tiina Tuovinen
