Leena Huotilainen
2. palkinto
Hiukkasesta hymyksi
Hieman päälle kaksikymmentä euroa ei ole iso kasa rahaa. Maailmassa se on vain pienen pieni hiukkanen. On toki totta, että keskiverto suomalainen saa sille ruokatarpeita ja pientä yleistavaraa. Mutta kuinka paljosta tämä sama henkilö jää paitsi, jos hänellä ei olisikaan tuota summaa rahaa, tai jos hän luovuttaisi sen pois?
Olen vasta 16-vuotias, eikä minua ole ikinä kiehtonut käyttää rahaa vaatteisiin, meikkeihin saati alkoholiin tai tupakkaan. Maailman tilanne kuitenkin on harmittanut minua jo jokin aikaa. Tunsin itseni aina pieneksi ikäni ja Telluksen populaation vuoksi. Etenkin ikäni oli suuri este, sillä en uskonut monenkaan aikuisen ottavat minua ja ajatuksiani vakavasti. Uskoin, ettei minusta ole hyötyä kellekään, enkä auta ketään. Minulle oli, on ja tulee olemaan hyvin tärkeää se, että olen hyödyksi. Monet ajattelevat juuri maapallon valtavuuden vuoksi, etteivät he voi tehdä mitään, Näin ajattelevien pitäisi muistaa, että jostakin on lähdettävä liikkeelle; eurossa on miljoonan alku. Ryhdyttyäni kummiksi tunsin todella tekeväni jotakin. Suurin osa tutuistani epäili ”projektiani”. He eivät uskoneet rahan menevän perille. Ystäviäni hämmästytti moinen teko, sille vaikka he olivat kuulleet minun puhuvan maailman vääryyksistä, he eivät uskoneet minun ryhtyvän mihinkään. Kuitenkin kaikki ovat puolellani tässä asiassa, ja yhtä kiinnostuneita kummilapsesta kuin minäkin. Viime kirjeessä, jona sain kummilapsestani, oli lapsen, seitsenvuotiaan, haparoivalla käsialalla kirjoitus: THA NK YOu I LOOVE YOu. Se sai minut hymyilemään. Toivon, että kummilapsenikin saa ansiostani aihetta hymyyn.
Ennen en osannut arvostaa sitä, mitä minulla oli. Perheellämme ei ole ollut onnea niin rakkaudessa kuin raha-asioissakaan. Nykyään, kun ajattelen Meitä, taidamme kaikesta huolimatta olla melko onnekkaita. Kukaan ei ole vaihtamassa minua lehmään. Myös koulun suhteen ajatukseni kulkevat melko samoja ratoja. Jollakulla ei ole mahdollisuutta käydä koulua. Siksi olen päättänyt opiskella kunnolla, ja nauttia siitä. Rahalla saatava turha krääsä ei tunnu minulle enää yhtä tärkeältä kuin ennen. Osaan arvostaa pieniä, arkisia asioita.
Minusta tuntuu, että lapsuuteni meni hukkaan, etten osannut käyttää sitä oikein, eikä minulle annettu tilaisuutta olla lapsi. En toivo kellekään tuota kamaluutta, ette saa olla lapsi. Kehitysmaissa turhan usein käy juuri näin. Yritän opettaa minua nuorempia muistamaan, kuinka tärkeää on olla lapsi vielä silloin, kun siihen on mahdollisuus. Lapsuuden kuuluu olla aikaa, jolloin ei tarvitse huolehtia mistään eikä kenestäkään, edes itsekään. Oli asuinpaikka mikä tahansa, joka lapsella pitäisi olla samat oikeudet. Kaikkialla maailmassa lapsen kuuluisi olla arvokas ja yhtä tärkeä, kuin aikuisen, työkykyisen ihmisen elämä on.
Yhtä palkkiota kuitenkin odotan kummiudestani. Haluan nähdä, kuinka kummilapseni kasvaa; kuinka hän menestyy elämässä. Ennen kaikkea haluan tietää, kuinka hiukkasen arvosta rahaa muuttuu hymyksi kummilapseni kasvoille.
