Radioklipit
Suomalaisten käytettyjä silmälaseja Keniaan
26.01.2011
Keniassa uudet silmälasit maksavat opettajan kymmenen kuukauden palkan verran. Suomen World Vision ja Cazze keräävät käytettyjä laseja Keniaan. Haastateltavana optikko Jukka Koivu.
Wilson Kirwa: Lapsissa Kenian tulevaisuus
26.01.2011
Juoksija ja satusetä Wilson Kirwa vieraili synnyinmaassaan Keniassa. Hän on huolissaan ennen kaikkea lapsista eli tulevista sukupolvista. Kehitysmaassa koulu on taivaan lahja, ei tylsä pakko.

Ehjänä tytöstä naiseksi
26.01.2011
Voidaanko syvään juurtunutta tyttöjen sukupuolielinten silpomisperinnettä muuttaa? Haastateltavana Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Saukko.
Kummina jo 34 vuotta
26.01.2011
Mikä saa tavallisen suomalaisen toimimaan kummina maailman lapsille? Kummi Tapio Rantanen kertoo, mikä pitää hänet kiinni kummitoiminnassa vielä yli 30 vuoden jälkeen.

Köyhyys ja hiv lapsuudesta nauttimisen tiellä
26.01.2011
Miten lasten oikeuksia voisi käytännössä parantaa? Haastateltavana Suomen World Visionin erityisasiantuntija Ulla Tervo.
Leimautumisen pelko vaikeuttaa aids-työtä
26.01.2011
Hiv on monessa maassa edelleen tiukasti tabu: esimerkiksi Perussa ja Kolumbiassa jo pelkkä hiv-testissä käyminen saattaa leimata ihmisen. Latinalaisen Amerikan aluepäällikkö Katri Kaitainen kertoo, miten se vaikuttaa ihmisten elämään ja taudin ehkäisyyn.
« Edellinen 1 2 3 Seuraava »
Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI458000130182172

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt