World Vision auttamassa Haitin maanjäristyksen uhreja
14.01.2010

World Vision on aloittanut avustustyön yli 370 avustustyöntekijän voimin Haitissa. World Visionin hätäapuvarastoja on ollut valmiina ympäri maata, joten vettä, ensiapupakkauksia sekä huopia on päästy jakamaan heti katastrofin tapahduttua. Lisää World Visionin avustustyöntekijöitä on parhaillaan siirtymässä Dominikaanisesta tasavallasta.

Suomen World Vision tukee Haitin humanitaarista operaatiota alkuvaiheessa 100 000 eurolla. Suomalaisille on avattu katastrofikeräystili, jonka kautta he voivat osallistua kansainvälisen World Visionin operaatioon.

– Tuhojen laajuutta on mahdotonta vielä arvioida, mutta jopa sadan tuhannen ihmisen arvioidaan kuolleen ja 3 miljoonan kärsivän järistyksen seurauksista. Avuntarve Haitissa on akuutti ja lisää apua tarvitaan myös Suomesta, kommentoi Suomen World Visionin ohjelmajohtaja Anne Pönni.

World Visionin avustustyö Haitin katastrofissa keskittyy erityisesti lapsiin. Vanhemmistaan eroon joutuneille pyritään löytämään ensi alkuun turvallisia suojia. Lapset ovat myös erityisen haavoittuvaisia puhtaan veden ja lääkkeiden puutteesta johtuville epidemioille sekä psykologisille traumoille.

Kyseessä on pahin maanjäristys Haitissa 200 vuoteen.

Voit auttaa Haitin uhreja osoitteessa www.katastrofi.fi. Lahjoitustili on 174530-28185, viite 5005.

 

Lisätietoja:

Suomessa:
Anne Pönni
ohjelmajohtaja
Suomen World Vision
anne.ponni@worldvision.fi
Puh. +358 50 366 1707

Haitissa:
Magalie Boyer
Communications Director in Haiti
Tel. +1 864 642 0943

Ryhdy kummiksi
Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI458000130182172

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt