Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoisten työpanos on meille kullanarvoinen.

Kehitysmaiden lasten hyväksi voit toimia lähiympäristössäsi viemällä World Vision -lehtiä tai toiminnastamme kertovia esitteitä vaikkapa kirjastoon, työpaikallesi tai naapureiden postilaatikkoon. Voit myös kertoa eettisistä lahjoista tai kummiudestasi lähipiirissäsi tai facebookissa ja kutsua tuttaviasi mukaan toimintaan.

Vuosittain olemme mukana Helsingissä toukokuussa järjestettävillä Maailma kylässä -festivaaleilla, ja ympäri vuoden eri puolilla Suomea messuilla ja tilaisuuksissa. Toivotamme tukijamme lämpimästi tervetulleiksi näihin tapahtumiin kertomaan omista kokemuksistaan osana World Visionin työtä lasten hyväksi.

Toimistollamme Helsingin keskustassa järjestämme vapaaehtoisten talkooillan joka parittoman viikon tiistaina. Talkooilloissa vapaaehtoisemme auttavat meitä materiaalipakettien teossa ja postituksissa. Työtä on paljon, joten vapaaehtoiseksi voi toimistolle ilmoittautua myös talkooiltojen ulkopuolella.

Vapaaehtoistoimintaa lasten hyväksi voi myös tehdä lahjoittamalla näkyvyyttä nettisivustolla, tapahtumassa tai vaikkapa lehdessä. Toimitamme tätä varten mieluusti materiaalia.

Ota yhteyttä!

Kysy lisätietoa ja materiaaleja asiakaspalvelustamme puh. 096 818 300 tai asiakaspalvelu@worldvision.fi .

Tervetuloa Suomen World Visionin vapaaehtoiseksi!


Vapaaehtoistyötä lähipiirissäsi

Kehitysmaiden lasten hyväksi voit toimia myös omalla paikkakunnallasi jakamalla toiminnastamme kertovia esitteitä tai kertomalla kummiudesta harrastus- tai ystäväpiirissäsi.

Lataa materiaalia ja tilaa esitteitämme


 

Ryhdy kummiksi
Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI4580001301821725

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt