Näin World Vision auttaa

Kalpitiyan hanke toimii maaseutukylissä, joissa asuu yhteensä noin 80 000 ihmistä. Aluekehitysohjelman piirissä on noin 29 000 ihmistä, joista 49 prosenttia on kristittyjä, 34 prosenttia muslimeja, yhdeksän prosenttia hinduja ja kahdeksan prosenttia buddhalaisia. Etniseltä taustaltaan asukkaista 45 prosenttia on singaleeseja ja 21 prosenttia tamileja. Lisäksi alueella on noin 35 000 maan sisäistä pakolaista, joista suurin osa on muslimeja.

Ensimmäisen toteuttamisvaiheen aikana terveydenhuollossa on keskitytty parantamaan alueen vesi- ja ympäristöhuoltoa ja kohentamaan alueen neuvolaverkostoa. Aliravitsemuksesta kärsivien lasten äideille on järjestetty koulutusohjelmia, joissa vanhempia on neuvottu terveellisen ja edullisen lähiruuan valmistamisessa. Perheitä kannustetaan kasvimaiden viljelyyn ja siipikarjan kasvatukseen sekä uusien elinkeinojen luomiseen. Huomattavaa edistystä on tapahtunut orgaaniseen viljelyyn siirtymisessä.

Asukkaita on kannustettu yhdistämään voimansa ja organisoitumaan pienryhmiksi. Yhteisöjen kapasiteettia omien voimavarojensa identifiointiin ja käyttöönottoon on vahvistettu muun muassa perhekohtaisilla kehityssuunnitelmilla. Väestölle tarjotaan lasten suojeluun ja oikeuksiin liittyvää tietoa, ja lasten osallistumista lasten kerhojen toimintaan on tuettu.

Vuonna 2013 Kalpitiya on myös köyhyyttä vähentävän liiketoiminnan (Weconomy Start) pilotoimisohjelma. Tämän lisäksi panostetaan nuorisotyöllisyyteen, ympäristöystävälliseen sanitaatioon ja perheiden kestävämpien kotirakennusten saamiseen.

Suomen World Visionin pääyhteistyökumppani alueella on Sri Lankan World Vision, joka vastaa ohjelman toteutuksesta ja varojen käytöstä. Yhteistyötä tehdään ruohonjuuritason yhdistysten ja valtiollisten toimijoiden, kuten hallituksen terveysviranomaisten kanssa.

Ryhdy kummiksi

Sri Lanka (ent. Ceylon) on Intian kaakkoispuolella sijaitseva saarivaltio. Maata ovat aikoinaan hallinneet niin portugalilaiset, hollantilaiset kuin brititkin. Itsenäisyyden valtio sai Iso-Britanniasta  vuonna 1948.

Pääosin tasangosta muodostuvan saarivaltion pääelinkeino on maatalous. Tärkeimpiin vientituotteisiin kuuluu Suomessakin tunnettu Ceylonin tee. Maa on tunnettu myös mausteistaan ja jalokivistään.

Maan rikkaasta kulttuuriperinnöstä kertoo vanha buddhalainen kulttuuri muinaisine kaupunkeineen, temppeleineen ja pyhiinvaelluspaikkoineen. Buddhalaisuuden lisäksi maassa tunnustetaan myös hindulaisuutta, kristinuskoa ja islaminuskoa.

Kulttuurien yhteiselo ei ole kuitenkaan aina sujunut kitkatta. Lähihistoriaa ja nykypäivää on varjostanut maan kahden suurimman etnisen ryhmän, singaleesien ja tamilien välinen konflikti, joka kärjistyi vuonna 1983 sisällissodaksi. Taistelut jatkuivat osittaisina aina vuoteen 2002, jolloin Norjan johtamilla neuvotteluilla saatiin aikaan tulitaukosopimus.

Vuoden 2006 alussa taistelut itsenäistä tamilialuetta ajavan LTTE:n (Liberation Tigers of Tamil Eelam) ja Sri Lankan armeijan välillä puhkesivat uudestaan ja laajenivat sittemmin täysimittaiseksi sisällissodaksi. Sri Lankan 26 vuotta kestänyt sisällissota päättyi toukokuussa 2009, kun hallituksen joukot ajoivat nurkkaan itsenäisyyttä vaatineet tamilisissit. Sota vaati 70 000 – 150 000 ihmisen hengen ja ajoi 270 000 ihmistä maan sisäisiksi pakolaisiksi. Sisällissodan lisäksi Sri Lanka kärsi pahoin joulukuun 2004 tsunamista, jossa menehtyi 40 000 ihmistä, ja jonka johdosta sadat tuhannet joutuivat jättämään kotinsa.

Sri Lankan armeijan ja sissien kylvämät miljoonat maamiinat ovat tehneet laajoja alueita asumattomiksi. Taistelut ovat tuhonneet myös viljelymaata, mikä on heikentänyt ruokaturvaa ja lisännyt aliravitsemusta. Vuoden 2009 alussa maan sisäisiä pakolaisia oli yli puoli miljoonaa.

Kalpitiyan vesijuoksusta vuoden varainhankintateko – kiitos osallistujille!

Suomen World Visionin ja R-kioskin ärrävesijuoksutempauksen ympärille nivoutunut kampanja on sai eilen tunnustuksen vuoden varainhankintatekona VaLa Awards 2011 -tilaisuudessa. Lämmin kiitos ja halaus kaikille vesijuoksuun osallistuneille – ilman teidän apuanne koko projekti olisi jäänyt toteuttamatta ja vesilaitos rakentamatta! Kampanjan tavoitteena … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Hesarin norsu-uutinen Lankasta

Helsingin Sanomat kirjoittaa Sri Lankassa tulevana viikonloppuna aloitettavasta norsujen väestönlaskennasta. Mielenkiintoista, mihinköhän lukuihin tuo määrä mahtaa asettua? http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Sri+Lanka+aloittaa+norsujen+v%C3%A4est%C3%B6nlaskennan/1135268489765

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Massaturismi vaarantaa kalastajien elinkeinon

Viime kuukausien aikana Sri Lankan hallitus on pyrkinyt voimallisesti kehittämään Kalpitiyan alueen turismia paikallisten asukkaiden kustannuksella. Nimimaalle ollaan suunnittelemassa peräti 17 hotellin perustamista, joiden rakennustyöt ovat osittain jo alkaneet. Vaikka turismin kehittäminen voidaan luonnollisesti nähdä merkittävänä tulonlähteenä maan taloudelle, Kalpitiyan tapauksessa … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Pizza Online lahjoitti 10 000 euroa Suomen World Visionille

Taina Tervo, 01.08.2011 Suomen World Visionin Sri Lankassa sijaitseva Kalpitiyan erityisluokkaprojekti on saanut 10 000 euron lahjoituksen Pizza Onlinelta. Yrityksen lahjoittama summa kattaa Kalpitiyan aluekehitysohjelmaan kuuluvan erityisluokan kunnostuskustannukset kokonaisuudessaan ja takaa näin paremmat opiskeluolosuhteet erityisopetusta tarvitseville lapsille. Kuva: Miikka Niskanen ja … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Sri Lankan World Visionin TV-mainos

Katso Sri Lankan World Visionin TV-mainos englanniksi tekstitettynä!

Aihe(et): Ei kategoriaa | 2 kommenttia

Yli miljoona ihmistä tulvien kourissa Sri Lankassa!

Pitkään jatkuneiden monsuunisateiden vuoksi Sri Lankan itäosan maakunnat ovat joutuneet tulvaveden alle: juuri kypsymässä olleet riisisadot on menetetty, vesilähteet ovat saastuneet ja sadattuhannet ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan. paikallisten mukaan kyseessä on pahin maata koskettanut luonnonkatastrofi vuoden 2004 tsunamin jälkeen. … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Sri Lankan elefanttiongelmasta

Sri Lankassa elefanttiongelma on pahentunut viimeisen vuosikymmenen aikana monista eri syistä. Villielefanttien luonnollinen asuinalue on pienentynyt ihmisasutusten levittäytyessä yhä laajemmalle alueelle.  Lisäksi sisällissota on ajanut elefantteja uusille alueille. Myös elefanttien lukumäärän nouseminen on lisännyt ihmisten ja elefanttien välisiä konflikteja. Elefanteille … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Ihmisoikeusaktivistin kriittinen näkemys Sri Lankan nykytilasta

Suvi Lindgren kirjoittaa maailma.netin sivustolla Sri Lankan ihmisoikeustilanteen ongelmista. Hänen haastattelemansa, Law and Society Trust -järjestössä työskentelevän srilankalaisen ihmisoikeusaktivistin K. M. Rukshan Fernandon mukaan “on hyvä, että kansainvälinen yhteisö reagoi Sri Lankan ihmisoikeustilanteeseen. Tärkeää olisi myös demokratisoida instituutioita ja tarkistaa … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

puhdasta vettä Kalpitiyan lapsille

Suomen World Visionin ja R-kioskien vesitalkoilla puhdasta vettä Kalpitiyan lapsille. Slideshow on tuotettu Rautakirjan satavuotisjuhliin. Kesto:1:51min.

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Gihin ennam, Kalpitiya!

Olen kiertänyt viimeiset kolme päivää Kalpitiyassa ja tänään on reissun viimeinen päivä. Matka on ollut uskomattoman hieno, ja erityisen mukavalta on tuntunut bongata kyläläisten joukosta viime reissulta tutuksi tulleita, ujosti hymyileviä kasvoja. Matkan aikana olen kuullut niin monta tarinaa, etten … Lue lisää »

Aihe(et): Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Kalpitiya

Suomen World Visioninin
aluekehitysohjelma Sri Lankassa



Merja Tikkanen
ohjelmakoordinaattori
Suomen World Vision

Painopistealueet

Koulutus, lasten terveys, toimeentulo

Hanke
Kalpitiya
Tyyppi
aluekehitysohjelma
Maa
Sri Lanka
Tila
Käynnissä
Pääuskonto
kristinusko, islam, buddhalaisuus, hindulaisuus
Päätoimeentulo
maanviljely, kalastus, suolan tuotanto
Alkaa
2007
Päättyy
2021
Asukkaita
80 000
Kummilapsia
530
Pääyhteistyökumppanit
Sri Lankan World Vision
Muut kumppanit

Ruohonjuuritason yhdistykset ja valtiolliset toimijat

Kehitystavoite

Maaseutuyhteisöjen sosio-ekonomisen tilanteen parantuminen ja paikallisten voimavarojen vahvistuminen

Välittömät tavoitteet
  1. Laadukkaan kouluopetuksen ja turvallisen oppimisympäristön takaaminen
  2. Perheiden taloudellisen hyvinvoinnin parantaminen
  3. Kohdeyhteisöjen terveystilanteen parantaminen

Budjetti
288 000 € vuonna 2013
Hankekoordinaattori
Merja Tikkanen
OECD:n DAC-luokitus
43040
Lisää tietoa
asiakaspalvelu@worldvision.fi
Suurimmat ongelmat

Näin autat Kummi-info Katastrofiapu     

Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiisi

arkisin klo 8.30 - 16
torstaisin klo 8.30 - 18
puhelin 096 818 300
asiakaspalvelu@worldvision.fi

lahjoitustili: 800013-1821725
Iban FI4580001301821725

Suomen World Vision

Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä.

Katsotuimmat sisällöt