World Vision   Toiminnan rahoitus

Toiminnan rahoitus ja avun perillemeno

 

Kulujen jakauma tilikaudella 2009

  • Ohjelma 77 %

  • Varainhankinta 14 %

  • Hallinto 5 %

  • Viestintä 4 %

 

Suomen World Vision sai tuloja tilikaudella 2009 yhteensä 9,2 miljoonaa euroa.

Kehitysyhteistyöohjelman kulut olivat yhteensä 6,96 miljoonaa euroa eli 77 %. Kaikki kehitysohjelmat ovat täysin Suomen World Visionin rahoittamia.

Yli puolet toiminnan rahoituksesta saadaan kummeilta ja yksityisiltä tukijoilta. Toisen puolen rahoittaa Suomen ulkoasiainministeriö, jonka kumppanuusjärjestö Suomen World Vision on.

Suomen World Vision on voittoa tavoittelematon yhdistys, joten kaikki kasvun myötä saadut varat ohjataan avustuskohteisiin tai investoidaan seuraavien vuosien avustusbudjetin kasvattamiseen. 

Seuranta
Ulkomailla kehityshankkeiden toteutuksesta ja kenttätyöstä vastaa kohdemaan paikallinen World Vision -sisartoimisto, joka yhdessä Suomen World Visionin kanssa valvoo varojen käyttöä. Suomen World Vision on säännöllisesti yhteydessä kohdemaan sisartoimistoon. Ohjelma- ja hankealueille tehdään myös seurantamatkoja.

Tilintarkastus ja raportointi
Suomen World Visionin tilintarkastuksen tekee vuosittain KPMG, joka tarkastaa myös ulkoasiainministeriölle laadittavan kehitysyhteistyöohjelmaraportin sekä lääninhallitukselle raportoitavan rahankeräystilityksen. Kohdemaissa tehdään tilintarkastukset valtuutettujen tilintarkastajien toimesta. Lisäksi kansainvälisellä World Visonilla on erityinen tilintarkastusryhmä, joka kiertää tekemässä erityistilintarkastuksia kaikissa World Visionin hankemaissa.


 

Kummi-info

Kirjeen kirjoittaminen

Postitusohjeet

Tiedon saaminen lapsesta

Lahjoita

Kuukausilahjoitus

Lahjakauppa

Katastrofiapu

Yrityksille

Erilainen yrityslahja

Lahjoita ydinosaamista

Lahjoita osa myynnistä

  World Vision -lehti 2/09

World Vision -lehti, 2/2009

Syksyn numeron aiheina muun muassa lapsen oikeus omaan mielipiteeseen sekä hiv-positiivisten tyttöjen ja poikien arki Intiassa.
»Avaa näköislehti