Takaisin
close

Sorry, this feature isn't available right now

Close close
Lapsen kädenympärystä mitataan
Hätäapu

10 ruokapakkausta Afganistanin lapsille

Lahjallasi nälkää näkevät perheet Afganistanissa saavat ruokaa ja tukea. Afganistan kohtaa nyt pahimman nälkäkriisin historiansa aikana ja tuleva talvi pahentaa olosuhteita entisestään. Pakkaus sisältää välttämättömiä ruokatarvikkeita puoleksi vuodeksi, kuten öljyä, linssejä, soijaproteiinia, riisiä sekä jauhoja. Hyödynsaajina ovat etenkin syrjäisten ja vaikeakulkuisten seutujen perheet, joissa tilanne on erityisen haavoittuva. Lisäksi perheet saavat koulutusta lasten monipuolisesta ravitsemuksesta ja aliravittujen lasten kuntoutuksesta. Ruoka-pakettien saajat tavataan terveysklinikalla ja heidän tilanteensa kartoitetaan. Nämä ovat erityisen tärkeitä toimia myös lastensuojelun kannalta. Yhdenkään lapsen ei pitäisi nykymaailmassa kuolla nälkään. Eikä yhdenkään vanhemman pitäisi joutua tekemään epätoivoisia tekoja ruokkiakseen perheensä.

€460


Suomen World Vision on yksi Suomen suurimmista avustusjärjestöistä. Aineettoman lahjan avulla lähetät apua sinne missä sitä eniten tarvitaan. Lahjoittajien tuella autamme yli kahta miljoonaa lasta ja aikuista. Työmme painopiste on globaalissa etelässä ja kriisialueilla.

Muut suositut lahjat