Suomen World Vision on yksi Suomen suurimmista avustusjärjestöistä. Aineettoman lahjan avulla lähetät apua sinne missä sitä eniten tarvitaan. Lahjoittajien tuella autamme yli kahta miljoonaa lasta ja aikuista. Työmme painopiste on globaalissa etelässä ja kriisialueilla.

Ruokapakkaus Afganistanin lapsille
Lahjallasi nälkää näkevä perhe Afganistanissa saa ruokaa ja tukea. Afganistan kohtaa nyt pahimman nälkäkriisin historiansa aikana. Pakkaus sisältää välttämättömiä ruokatarvikkeita puoleksi vuodeksi, kuten öljyä, linssejä, soijaproteiinia, riisiä sekä jauhoja. Hyödynsaajina ovat etenkin syrjäisten ja vaikeakulkuisten seutujen perheet, joissa tilanne on erityisen haavoittuva. Lisäksi perheet saavat koulutusta lasten monipuolisesta ravitsemuksesta ja aliravittujen lasten kuntoutuksesta. Ruoka-pakettien saajat tavataan terveysklinikalla ja heidän tilanteensa kartoitetaan. Nämä ovat erityisen tärkeitä toimia myös lastensuojelun kannalta. Yhdenkään lapsen ei pitäisi nykymaailmassa kuolla nälkään. Eikä yhdenkään vanhemman pitäisi joutua tekemään epätoivoisia tekoja ruokkiakseen perheensä.
€46