Lasten hyvinvointi motivoi vapaaehtoisia auttamaan

12.6.2019

Perun vapaaehtoisia

Perussa paikalliset terveysvapaaehtoiset työskentelevät naapurustossaan ja huomaavat ensikädessä ongelmatilanteet. Kouluttamamme vapaaehtoiset jakavat arvokasta tietoa terveyteen, ravitsemukseen ja hygieniaan liittyen ja kyläläisille tuttuihin kasvoihin luotetaan. Alejandra (kuvassa vasemmalla) ja Cristina (kuvassa oikealla) ovat toimineet terveysvapaaehtoisina Perun Mosoq Ayllussa yli 10 vuoden ajan ja nähneet muutoksen yhteisössään. Työmme heidän kotiseudullaan on nyt loppunut, mutta tulevaisuus näyttää valoisalta.

– Lapset eivät aiemmin tunteneet leluja tai tienneet, miten pestä käsiä, kertoo terveysvapaaehtoisena toiminut Cristina.

Cristina on aina pitänyt lasten kanssa toimimisesta ja haluaa täyttää velvollisuutensa vapaaehtoisena. Alejandralle taas on tärkeää, että lapsilla on mahdollisuus parempaan elämään. 

Mosoq Ayllussa terveysvapaaehtoiset ovat opettaneet perheitä valmistamaan ravitsevaa ruokaa ja hakeutumaan terveyskeskuksen palveluiden äärelle. Vuoristoisella seudulla välimatkat ovat pitkiä, joten vapaaehtoisille on koulutettu myös ensiaputaitoja.

Luottamuksen rakentaminen vaatii aikaa

Liman suurkaupungin liepeillä sijaitsevan El Salvadorin alueella taas toimii tällä hetkellä 57 vapaaehtoista. Kuten vuoristoseuduilla, vapaaehtoiset ovat kertoneet perheille, miten valmistaa ravinteikasta ruokaa ja ehkäistä anemiaa. He jakavat myös tietoa hellyydellä kasvattamisesta. 

Vapaaehtoiset kertovat, että perheet luottavat heihin ja he saavat vierailla perheiden luona. Lapset, joita vapaaehtoiset auttavat saattavat olla haavoittuvassa asemassa. Aluksi vapaaehtoisten oli vaikeaa rakentaa luottamusta lapsiin ja se vaati kärsivällisyyttä, mutta nyt luottamusta löytyy.

El Salvadorin alueella vapaaehtoisia motivoi tieto siitä, he ovat voineet auttaa lapsia, joita on kaltoin kohdeltu ja, että lapset luottavat heihin. Vapaaehtoiset haluavat auttaa yhteisöään ja naapureitaan.
  

Terveysvapaaehtoisia Perussa