Näin autamme Ngoswetissa

Alueen lapsista jo noin 80 % pääsee kouluun. Moni joutuu kuitenkin jättämään alakoulun kesken ja harvat jatkavat yläkouluun. Yhdellä opettajalla on keskimäärin 53 oppilasta luokallaan. Lapset kävelevät keskimäärin tunnin päästäkseen kouluun. Ne, joilla matka on pidempi, eivät yleensä tule kouluun ollenkaan. Koulupoissaoloihin vaikuttaa myös se, että perheet tarvitsevat lapsia hakemaan puhdasta vettä sekä hoitamaan karjaa. Leikkiin ei lapsilla jää aikaa. Myös lastensuojelurikkomukset ovat yleisiä.

Lapset ovat tärkeitä muutoksentekijöitä vertaisryhmissä ja koko yhteiskunnassa. He ovat oman elämänsä asiantuntijoita. Osallistaminen antaa heille mahdollisuuden ilmaista mielipiteitään, vaikuttaa päätöksentekoon ja saada aikaan muutosta erityisesti niissä kysymyksissä, jotka koskevat heidän elämäänsä.

Parantamalla vesihuoltoa, eli rakentamalla uusia vesipisteitä tai kunnostamalla vanhoja, voidaan vaikuttaa moneen asiaan: ihmisten terveyteen, lasten koulunkäyntiin ja kotitalouksien toimeentuloon. Vesihuollon kehittämisen kanssa käsi kädessä kulkee sanitaatio- ja hygieniakäytäntöjen parantaminen, joilla on keskeinen vaikutus terveystilanteeseen. Vedensaannin parantuminen lisää myös maanviljelyn tuottavuutta, kun vettä on saatavilla enemmän ja voidaan rakentaa myös erilaisia kastelujärjestelmiä.   

Ihmisten toimeentulon kehittämisessä keskeisessä asemassa World Visionin työssä ovat myös kylätason säästö- ja lainaryhmien perustaminen ja tukeminen. Myös Ng’oswetin aluekehitysohjelmassa on tuettu tällaisia ryhmiä, joiden jäsenet ovat pienten lainojen avulla pystyneet luomaan itselleen erilaisia toimeentulotapoja ja siten elättämään perheensä.

Hankkeen tiedot

Hanke: Ngoswetin aluekehitysohjelma Eldoretin kaupungin läheisyydessä Länsi-Keniassa 

Painopistealueet: Perusteellisen alkukartoituksen pohjalta on asukkaiden kanssa osallistavasti laadittu viisivuotinen ohjelmasuunnitelma (2016-2020), jonka painopistealueita ovat lasten osallistumisen ja lastensuojelun vahvistaminen koulujen lastenkerhojen, syntymärekisteröinnin, koulutusten ja esikoulujen tukemisen kautta sekä alueen terveysjärjestelmien vahvistaminen ja vesilähteiden suojaaminen, ympäristön suojelun edistäminen ja kotitalouksien toimeentulon lisääminen.

Tyyppi: aluekehitysohjelma
Maa: Kenia
Tila: käynnissä
Alkaa: 2014
Päättyy: 2030
Asukkaita: 29 000
Pääyhteistyökumppanit: Kenian World Vision
 
Kehitystavoite:
Lasten oikeuksien toteutuminen ja yhteisöjen voimaantuminen ohjelma-alueella
 
Välittömät tavoitteet:
1. Vesi- ja sanitaatiotilanteen paraneminen
2. Terveys- ja ravitsemustilanteen paraneminen
3. Lastensuojelun ja lasten osallistumisoikeuden vahvistaminen  
 
Budjetti: 425 743 € vuonna 2020
Ohjelmasta vastaa: Jussi Laurikainen
OECD:n DAC-luokitus 43040
Lisää tietoa: asiakaspalvelu@worldvision.fi