Jutta Urpilainen Suomen World Visionin hallitukseen

Kansanedustaja Jutta Urpilainen (sdp) on valittu kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin hallituksen jäseneksi. Urpilainen on ollut World Visionin toiminnassa mukana jo vuosia. Hän on kenialaisen Evans-pojan kummi vuodesta 2006.

− Olen innoissani päästessäni seuraamaan kehitysyhteistyön tekemistä näköalapaikalta. World Visionin kaltaisella järjestöllä, joka rakentaa kumppanuutta ihmisten välillä on tärkeä rooli, Jutta Urpilainen sanoo.

Urpilaisen lisäksi World Visionin hallitukseen valittiin uusina jäseninä johtamispsykologi Mia Aspegrén ja varainhankinnan asiantuntija Marie-Eve Coulomb kansainvälisestä World Visionista. Mia Aspegrén on ollut vuodesta 2013 intialaisen Bharat-pojan kummi.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Helsingin yliopiston ympäristönmuutoksen professori Atte Korhola. Muita jäseniä ovat muun muassa kirkkoherra Teemu Laajasalo ja Aalto-yliopiston professori Pirjo Ståhle.

 

Lisätietoja: World Visionin viestintäjohtaja Unna Lehtipuu, unna.lehtipuu@worldvision.fi, puhelin 043 211 3175.