Sään arvaamattomuus piinaa perheitä Sri Lankassa

Sri Lankan tulvavedet maan itä- ja keskiosissa ovat laskemassa ja suurin osa tulvista kärsineistä on päässyt palaamaan kotiin. Tulvissa vaurioituneiden talojen määrä on kuitenkin yli 30 000, joten moni palaa rakentamaan uutta elämää kotinsa raunioille ja tulvavesien voimasta tuhoutuneiden peltojen äärelle. Sään jo pitkään jatkunut vaihtelu vaikeuttaa perheiden toimeentuloa.

- Tämä oli pahin tulva, jonka olen nähnyt. Maa on imenyt kaiken veden minkä pystyy. Nyt emme voi kuin odottaa, että aurinko tulisi näkyviin ja haihduttaisi hiljalleen loput, kertoo kalastajana perheelleen elannon hankkiva Nagarathnam. Hän ei ole päässyt merelle kuukauteen, sillä nopeasti muuttuvat sääolosuhteet ovat tehneet merenkäynnistä liian arvaamatonta.

- Maanviljelys on ollut viimeisen vuoden aikana kuin uhkapeliä. Olen menettänyt maanviljelykseen asettamani panokset tänä vuonna jo moneen kertaan ja syynä on sään vaihtelu, toteaa puolestaan Sri Lankan keskiosassa asuva maanviljelijä Horowpothana. Viljelysten tuhoutumisella on pitkäkestoisia vaikutuksia maan ruokaturvaan.

Sri Lankassa on koettu äärimmäisiä ja vaihtelevia sääilmiöitä viime vuoden puolivälistä saakka, jolloin tulvat valtasivat maan länsiosan. Maan itäosaan rankat monsuunisateet puolestaan iskivät juuri ennen joulua. Rankkasateita mukanaan tuovan La Niña -sääilmiön arvioidaan jatkuvan pitkälle kevääseen 2011.

World Vision tekee läheistä yhteistyötä Sri Lankan hallituksen ja muiden kansalaisjärjestöjen kanssa, jotta tulvista kärsineet perheet ja lapset saisivat apua. Tähän mennessä tuhansille on jaettu puhdasta juomavettä, ruokatarvikkeita, suojapeitteitä, hyttysverkkoja ja hygieniatarvikkeita. Alueilla kiertää myös terveydenhuoltopalveluja tarjoavia mobiiliklinikoita.

Suomen World Vision käynnisti katastrofikeräyksen Sri Lankan tulvien uhreille 13. tammikuuta. Auttaa voi lahjoittamalla Suomen World Visionin katastrofiavun tilille: 174530-28185, viitenumero 6994.

Lisätietoja:

Mika Niskanen
Aasian aluepäällikkö / Suomen World Vision
puh. 043 211 3187
mika.niskanen@worldvision.fi