Liikuntavälineitä Peruun kummikyselyn palkintona

Kaikkien Suomen World Visionin tammikuiseen kummikyselyyn vastanneiden kesken arvottiin palkinnoksi liikuntavälineitä kummilapsen koululle. Palkinnon voittaneen kummin kummilapsi asuu Perun Mosoq Ayllun aluekehityshankkeen alueella, ja käy siellä Suttocin esikoulua.

Niinpä liikuntavälineet toimitettiin Suttocin esikoululle Suomen World Visionin työntekijöiden vieraillessa Mosoq Ayllun hankkeessa loppukeväällä. Liikuntavälineitä olivat vastaanottamassa esikoululaiset vanhempineen. Lapset ottivat riemulla vastaan 5 lasten polkupyörää, verkot leikkipihan jalkapallomaaleihin sekä palloja, hyppynaruja ja hula-vanteita.
 

Suttocin esikoulu sijaitsee kukkulan rinteellä, kapean ja huonokuntoisen hiekkatien päässä. Esikoulu oli vastikään valmistunut opettajan, vanhempien ja World Visionin yhteistyöllä. Esikoulun opettajana jo yli 8 vuotta toiminut Lorenza Cardeña Gamarra kertoi, kuinka esikoulu oli aiemmin sijainnut huonokuntoisessa rakennuksessa leveän joen ja rautatien välissä. Sijainnin takia sattui useita onnettomuuksia ja rakennus oli huonossa kunnossa, joten esikoulu siirrettiin väliaikaisiin tiloihin. Opettaja ja vanhemmat tekivät pitkään töitä uusien tilojen saamiseksi. Lopulta opettaja otti yhteyttä World Visioniin, ja uusi esikoulu päätettiin rakentaa Suomen World Visionin rahoituksella.
 

Uusi esikoulurakennus on rakennettu vanhempien tekemistä savitiilistä ja siinä on perinteisen maalattian sijaan valettu lattia, joten sisätilat pysyvät kuivina myös sadekaudella. Tilat koostuvat pienestä opettajanhuoneesta ja isommasta luokkahuoneesta, jonne on hankittu opetusta tukevia materiaaleja. Oppilaita esikoulussa on yhteensä 25. Pihalle vanhemmat ovat rakentaneet pääasiassa puuta ja nahkaa käyttäen ekologisen leikkipihan, jossa on kiipeilytelineitä, keinut ja liukumäki, sekä pieni jalkapallokenttä maaleineen. Leikkipihaa käyttävät myös ala-asteikäiset koulun jälkeen.

Kiitokset kummeille
Sekä oppilaiden vanhemmat että opettaja kiittivät puheissaan lämpimästi World Visionia ja suomalaisia kummeja liikuntavälineistä ja uuden esikoulurakennuksen mahdollistamisesta.


 

Teksti:
Tiia Vihavainen,
hankevierailulla huhtikuussa 2007

Lue lisää Mosoq Ayllun aluekehityshankkeesta Perussa
Ryhdy kummiksi perulaiselle lapselle

Lisätietoja:
Suomen World Vision
Asiakaspalvelu
(09) 681 8300