”Erilaisia lahjoja” ostettiin lähes puolella miljoonalla eurolla

Vuohia, moskiittoverkkoja ja muita eettisiä lahjoja ostettiin lahjaksi Suomen World Visionin Lahjaksi lehmä –nettikaupasta vuoden 2006 aikana 473 500 eurolla. Noin puolet koko summasta koostui joulumyynnistä.

Lahjakaupan suosituin lahja oli vuohet, joita suomalaiset lahjoittivat
2 310 kappaletta. Euromääräisesti eniten lahjoitettiin lehmiä, 161 200 eurolla. Muita suosittuja lahjoja olivat puun taimet (1 322 kpl), koulutarvikkeet (1 215 kpl), terveystarkastus lapsille (973 kpl) ja moskiittoverkot (895 kpl). Vesiputkea Kenian kummilapsihankkeeseen on lahjoitettu yli 3 kilometriä, mikä on n. 15 % tarvittavasta määrästä.

”Tulos ylitti odotuksemme jo toisena vuotena peräkkäin”, kertoo Suomen World Visionin markkinointipäällikkö Ilkka Koivisto. ”Vaikuttaa siltä, että eettinen lahjoittaminen on vakiinnuttamassa paikkansa suomalaisten ostokäyttäytymisessä – vaikkakin lahjoitusten kokonaismäärä on vasta noin promillen luokkaa esimerkiksi koko joulumyynnistä.”

Lahjoilla tuetaan Suomen World Visionin pitkäkestoisia aluekehityshankkeita kolmessa eri maanosassa. Hankkeiden ja sitä kautta avuntarvitsijoiden määrän kasvaessa lahjakauppaan lisätään uusia tuotteita. Toisaalta avustuskiintiön tullessa täyteen jotkut tuotteet jäävät pois valikoimasta. Näin on toistaiseksi käynyt mm. ompelukoneelle.

Vuoden 2006 loppuun mennessä lahjoitetuista lehmistä on toimitettu perille jo noin 90 % ja vuohista noin 80 %. Lahjat annetaan niitä eniten tarvitseville perheille. Tarpeen arvioi kyläyhteisö yhdessä kyseisen maan World Visionin kanssa.

Suomen World Visionin kehitysyhteistyötä tukeva lahjakauppa perustettiin vuonna 2001 nimellä ”Hyvän mielen lahjat”. Vuonna 2005 kauppa käynnistyi uudistetulla konseptilla nimellä ”Lahjaksi lehmä”. Reilun vuoden aikana lahjakaupan kautta on tehty noin 8 000 lahjoitusta. Lahjakaupan mainoskulut vuonna 2006 olivat 3 %.

Lisätietoa:
Aki Temisevä
Suomen World Vision
Puhelin (09) 681 8300

www.worldvision.fi
www.lahjaksilehma.fi