Kummien ansiosta Betsy sai ohjeet turvalliseen synnytykseen

Perulaisen El Salvadorin alueen jyrkkiä ja louhikkoisia vuorenrinteitä kulkiessa ehtii useaan kertaan miettiä, miten pääsisikään paikasta toiseen, jos mukana olisi pari pientä lasta, toinen selässä ja toinen sylissä. 

Vielä vaikeampaa kulkeminen olisi, jos olisin viimeisillään raskaana. Ei ihme, että paikallisille asukkaille oli suuri helpotus arkeen, kun kulmille avautui uusi terveyspiste. Kahtena päivänä viikossa avoinna olevalle terveyspisteelle on tänään tullut useita perheitä hakemaan apua vaivoihinsa.

Eräs potilaista on Betsy Lyz Jesús Bruno, joka on tullut paikalle pienen tyttövauvansa kanssa. Kun kyselen häneltä hänen raskauksistaan ja synnytyksistään, Betsy muistelee vakavana ensimmäistä synnytystään, joka pitkittyi, monimutkaistui ja lopulta päättyi kiireellisenä tehtyyn keisarileikkaukseen.

- Kun tulin uudelleen raskaaksi, kävin täällä joka kuukausi tarkastuksessa. Lopulta minua neuvottiin synnyttämään klinikan sijasta sairaalassa, jotta synnytystä voitaisiin seurata tarkemmin. 

Onneksi näin, sillä ensimmäisen synnytyksen kaltaiset komplikaatiot toistuivat. Koska Betsy oli jo valmiiksi sairaalassa, Darlin-vauva sai syntyä turvallisesti. 

Kummeilta osa rahoituksesta

Betsy tietää, miten terveyspiste sai alkunsa: World Visionin aloitteesta. Neuvotteluiden myötä mukaan rahoitukseen saatiin Perun valtio sekä paikallinen sementtifirma Unicem. Kummien kuukausittaisista lahjoituksista terveysasemaan käytettiin yhteensä 7000 euroa. 
- Aikaisemmin kuljimme paljon kauemmas, ja kyydit kävivät kalliiksi. Tunnin bussimatka maksoi jokaiselta yli 5-vuotiaalta 4 solea. Sairaalaan oli kallista ja vaikeaa lähteä lasten kanssa. Terveysasema on meille tärkeä lähipalvelu, kertoo Betsy.

Vapaaehtoiset viestinviejät kouluttavat oman kylänsä väkeä

Kahtena päivänä viikossa avoimena olevalla terveysasemalla työskentelee lääkäri Cesar Camacho.

- Tällä alueella asuvilla lapsilla on paljon terveysongelmia. Sanitaatiota ei ole ja perheet eivät tiedä, miten ylläpitää hyvää hygieniaa. Ripulitautien takia monet lapsista ovat aliravittuja. Terveyspisteen ansiosta lasten tilanne kuitenkin paranee, kertoo lääkäri.

Terveyspisteellä on vain välttämättömimmät työvälineet eikä esimerkiksi sähköä, puhdasta vettä tai laboratoriota. Lääkärin lisäksi pisteellä työskentelee sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä ja tarvittaessa myös ravitsemusterapeutti. 

Terveyspisteen vaikutusmahdollisuudet kuitenkin moninkertaistuvat vapaaehtoisten avulla. Työntekijät kouluttavat terveysvapaaehtoisia, jotka opastavat oman yhteisönsä asukkaita. Vapaaehtoiset ovat mm. neuvoneet alueen lasten vanhempia viemään lapsiaan säännöllisesti terveystarkastuksiin. Siten lasten kasvua ja kehittymistä voidaan seurata, ja yhä useammat aliravitut ja aneemiset lapset saavat apua.