World Vision taistelee koleraa vastaan Nigerissä

Samalla kun ruokakriisi jatkuu Sahelin alueella, sateiden mukana saapuneet tulvat ja epidemiaksi yltynyt kolera vaikeuttavat entisestään perheiden elämää Nigerissä.

World Vision auttaa aliravittuja ja sairaita lapsia ruokakriisistä kärsivässä Nigerissä. Kuva: Chris Sisarich for World Vision

Nigerissä tänä vuonna rekisteröidyt 3200 koleratapausta ja 70 tautiin menehtynyttä huolestuttavat niin nigeriläisiä kuin kansainvälisiä avunantajiakin. Sairastuneiden lukumäärä on jo kolminkertainen viime vuoteen verrattuna.

 – Tiedän, että lapset ja heidän perheensä ovat huolissaan koleran leviämisestä. Lasten ravitsemuksesta huolehtiminen ja infektioiden ehkäiseminen kuuluvat tähän työhön, jota teemme lasten hyvinvoinnin puolesta, sanoo Nigerin World Visionin aluekehitysohjelmajohtaja Boubacar Issoufou.

Keväällä kärjistyneen ruokakriisin seurauksena noin neljä miljoonaa lasta kärsii aliravitsemuksesta Sahelin alueella Afrikassa. Kriisin ytimessä sijaitsevassa ennestään köyhässä Nigerissä on arvioiden mukaan noin 320 000 akuutisti aliravittua lasta. Sateita on odotettu hartaasti, mutta alkuviikon sateet ovatkin aiheuttaneet vakavia tulvia maan lounaisosissa. Tulvaveden myötä myös tautiriski kasvaa.

World Vision työskentelee Nigerissä koleran eniten vaivaamilla alueilla. Järjestö auttaa taudin hoidossa ja hillitsemisessä. World Vision myös kouluttaa terveystyöntekijöitä, jakaa lääkkeitä ja vedenpuhdistustabletteja sekä välittää tietoa hygieniasta alueen asukkaille.

Teksti: Eveliina Viitanen

TAUSTAA

Suomen World Visionilla on käynnissä keräys Sahelin ruokakriisistä kärsivien auttamiseksi. Hätäavulla ehkäistään aliravitsemuksesta johtuvia terveysongelmia ja lapsikuolemia. Apu ohjataan World Vision -verkoston kautta Nigeriin, Maliin, Tshadiin ja Senegaliin.

Keräystili 800013-1821725, Iban FI45 8000130 1821725, viitenumero 230841. Voit myös tehdä verkkolahjoituksen.