World Vision tapasi maailman kiireisimmän miehen

UN Photo/Mark Garten

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja kansainvälisen World Visionin johtaja Kevin Jenkins tapasivat huhtikuun lopussa YK:n päämajassa New Yorkissa. Lyhyt tapaaminen venyi tuplasti suunniteltua pidemmäksi, kun kaksi kiireistä maailmanparantajaa istui saman pöydän ääreen.

Ban Ki-moon ja Jenkins keskustelivat molemmille läheisestä teemasta eli äitien ja lasten terveyden parantamisesta. Jenkins kiitti YK:n pääsihteeriä siitä, että tämä on pitänyt terveysnäkökulmaa näkyvästi esillä. Ban Ki-moonin johdolla käynnistettiin vuonna 2010 Every Woman Every Child -hanke, jonka tavoitteena on parantaa miljoonien naisten ja lasten elämää ja ehkäistä esimerkiksi puutteellisesta terveydenhuollosta johtuvia turhia kuolemia. Kevin Jenkins on ollut hankkeen johtoryhmässä mukana World Visionin toiminnanjohtajan ominaisuudessa.

World Visionilla on käynnissä myös oma lasten hyvinvointia edistävä Child Health Now -kampanja, jossa Suomen World Vision on aktiivisesti mukana. Sen avulla on eri maissa herätelty keskustelua maailman korkeista lapsikuolleisuusluvuista ja lasten yleisimpiin kuolinsyihin liittyvistä taudeista, joiden ennaltaehkäisyyn olisi olemassa helppoja ja huokeita ratkaisuja.

– Mitään ei tapahdu, jos me eri toimijat emme työskentele yhdessä, painotti Jenkins tapaamisessa.

Molemmat johtajat ilmaisivat huolensa jatkuvasti pahenevasta tilanteesta Sahelin alueella, missä tarvitaan kipeästi lisää humanitaarista apua ruokakriisin uhreille. Jenkins totesi, että on vaikeaa saada media ja samalla avunantajat kiinnostumaan Sahelin kaltaisesta hitaasti etenevästä kriisistä.

– Avunantajien myötätuntoväsymys on haaste meille kaikille. Rahaa, kun tarvitaan kaikkialla, myönsi myös Ban Ki-moon.

Vakavat ja ajankohtaiset aiheet hallitsivat tapaamista, mutta aivan lopussa oli aikaa myös kevyemmälle jutustelulle. Ban Ki-moon kysyi yritystaustan omaavalta Kevin Jenkinsiltä, onko kansalaisjärjestöä vaikeampi johtaa kuin lentoyhtiötä. Canadian Airlinesia aiemmin johtanut Jenkins totesi, että järjestön johtaminen on rankempaa, mutta myös monin verroin palkitsevampaa. Ban-Ki moon totesi olevansa samaa mieltä kuin Jenkins, joka sanoi:

– Minulle on kunnia-asia olla välillä tästä työstä uuvuksissa.

Teksti: Anna Pollari