Suomalaisten silmälasit saavat uuden elämän Keniassa

Suomalaisten vanhoille silmälaseille on löydetty uutta käyttöä. Käytettyjä silmälaseja ja aurinkolaseja kerätään vietäväksi Keniaan, jossa laseja tarvitsevat kenialaiset saavat itselleen sopivat linssivahvuudet suomalaisten optikoiden ja silmälääkärien avustuksella. Cazze-optikko Jukka Koivu kertoo, miten Nähdään Keniassa! –operaatio toimii, ja miten suomalaiset voivat auttaa keräyksessä.

Yli puolet suomalaisista tarvitsee silmälaseja, ja hankkii aika ajoin myös uudet kehykset ja linssit. Vanhaksi käyneitä laseja ei kuitenkaan kannata heittää pois tai säilyttää turhaan laatikon pohjalla, sillä niille löytyy tärkeää käyttöä muualla maailmassa.

Lastillinen suomalaisilta vanhoiksi jääneitä silmälaseja ja aurinkolaseja lähtee elokuussa Suomen World Visionin mukana Keniaan Meibekiin.
- Keräys antaa suomalaisille mahdollisuuden auttaa todella tärkeässä asiassa, sillä silmälasien ostaminen itse olisi meibekiläisille suuri sijoitus. Opettajalle uudet silmälasit maksaisivat kymmenen kuukauden palkan verran, ja tavallisen ihmisen palkalla ostaminen olisi liki mahdotonta, laskeskelee operaatiossa mukana oleva Cazze-optikko Jukka Koivu.

Koivu on yksi niistä optikoista, jotka lähtevät Suomen World Visionin mukaan toimittamaan silmälasilastia. Suomalaisten optikoiden ja silmälääkärien tehtävänä paikan päällä on tarkastaa laseja tarvitsevien meibekiläisten näkö, jotta heille löydetään oikeanvahvuiset lasit.

Myös aurinkolaseja tarvitaan

Elokuussa tehtävä optikkovierailu Meibekiin on ajoitettu niin, että myös lomalla olevat koululaiset pääsevät näöntarkastuksiin. Koivun mukaan matkalle kaivataan mukaan sekä plus- että miinusmerkkisiä laseja. Myös aurinkolaseille on käyttöä.
- Erityisesti nuoret tarvitsevat yleensä pluslaseja. Edellisellä vierailulla aika monelle koululaiselle meni pientä plussaa, sillä he eivät näe lukea kunnolla. Silmälasien saaminen parantaa heidän mahdollisuuksiaan oppia, Koivu toteaa.
- Lukulasien tarve johtuu muun muassa kirkkaasta auringonpaisteesta. Etenkin lapsille olisi hyvä saada aurinkolaseja, sillä niillä saataisiin ehkäistyä osa silmäsairauksista. Afrikassa aurinko paistaa paljon enemmän ja kirkkaammin kuin Suomessa.

Meibekiläisille lahjoitettavaksi sopivat kaikki hyväkuntoiset lasit, joissa ovat sangat, linssit ja ruuvit paikoillaan. Linssien vahvuuksia ei välttämättä tarvitse tietää, sillä lasit tarkastetaan ennen matkaa. Kehysten trendikkyydellä tai muodikkuudella ei ole merkitystä.
- Viime kerralla eräs lähes kaksimetrinen mies sai itselleen naisten hengettömät silmälasit. Hän oli todella onnellinen, koska näki niiden kanssa lähellä olevan vuoren, jota ei ollut nähnyt enää moneen vuoteen. Sillä ei siis ole väliä, ovatko lasit muodinmukaiset, vaan että niillä näkee.

Näöntarkastus uutta kenialaisille

Suomen World Visionin silmälasitempaus ei ole aivan uusi juttu, sillä ensimmäinen erä silmälaseja toimitettiin Meibekiin jo viime vuonna. Mukana oli myös silloin suomalaisia optikoita ja silmälääkäreitä.
- Tarkastimme jokaisen asiakkaan näön ja silmälasien tarpeen, ja löysimme heti sopivat lasit yli 200 kyläläiselle, lopuille silmälaseja tarvinneille lasit toimitettiin syksyn aikana Suomesta, kertoo matkalla itsekin mukana ollut Cazze-optikko Jukka Koivu.

Optikoiden ja silmälääkärien työryhmä teki neljän päivän matkan aikana yhteensä 860 näöntarkastusta, ja silmälääkärien vastaanotoilla kävi noin 200 potilasta. Ulkomaalaisten lääkärien apu on Keniassa tarpeen, sillä 34 miljoonan asukkaan valtiossa on vain noin 50 silmälääkäriä. Monet meibekiläisistä olivatkin viime kesänä elämänsä ensimmäistä kertaa näöntarkastuksessa.

Faktaa:

- Suomen World Vision ja Cazze-optikot keräävät Nähdään Keniassa! –operaation merkeissä käytettyjä silmälaseja ja aurinkolaseja, jotka toimitetaan Keniaan Meibekiin.
- Ensimmäinen silmälasilasti vietiin perille jo viime kesänä. Matkassa mukana oli vapaaehtoisina ja omalla kustannuksella suomalaisia optikoita ja silmälääkäreitä, jotka löysivät meibekiläisille sopivat lasit.
- Silmälasit maksavat Keniassa opettajan lähes kymmenen kuukauden palkan verran, joten niiden hankkiminen on tavalliselle ihmiselle miltei mahdotonta. 34 miljoonan asukkaan maassa on vain noin 50 silmälääkäriä.
- Keniassa on paljon silmäsairauksia, jotka johtuvat muun muassa puhtaan veden puutteesta, kirkkaasta auringonpaisteesta, pölystä, tuulesta sekä asuintiloissa olevasta savusta.
- Suomen World Vision ja Cazze ovat tehneet yhteistyötä muutenkin. Cazze lahjoitti Keniaan aikaisemmin metrin vesiputkea jokaista näöntarkastuksessa käynyttä suomalaista kohden.
- Yli puolet suomalaisista tarvitsee silmälaseja, ja ikänäön myötä määrä kasvaa jopa 90 prosenttiin. Vanhoja silmä- ja aurinkolaseja voi viedä keräykseen Cazzen toimipaikkoihin, joissa keräys jatkuu matkan jälkeenkin. Suomen World Visionin ja Cazzen yhteistyö jatkuu vielä kaksi vuotta.
- Lisätietoa kampanjasta löytyy Suomen World Visionin kotisivuilta osoitteessa www.worldvision.fi sekä Cazze-optikoiden kotisivuilta osoitteessa www.cazze.com.