Pelastetaan ainakin Sagar

Suomen hallituksen kehitysapuleikkausten vuoksi useita kehitysohjelmia joudutaan lopettamaan. World Vision kutsuu suomalaisia pelastamaan niistä ainakin yhden, Intian Sagarin, ja turvaamaan köyhimmistä köyhimmille lapsille mahdollisuuden kasvaa terveenä.

Suomalaisten tuella Sagarissa jo 2 500 lasta on pelastettu aliravitsemukselta. Nyt työ on kuitenkin vaarassa loppua. Suomen hallituksen kehitysyhteistyöleikkaukset lopettavat Sagarissa tehtävän työn kuin seinään heti ensi vuoden alusta lukien.

– Aluekehitysohjelman äkillinen lakkauttaminen tarkoittaa pahimmillaan vuositasolla yli 500 lapsen hengen vaarantumista, kun aliravitsemus- ja terveystyömme loppuvat. Lisäksi tuhannet naiset eivät pääse turvallisiin synnytyksiin ja jäävät ilman terveydenhuoltoa, sanoo World Visionin Intian kehitysyhteistyöpäällikkö Heidi Heikkinen.

Yksi apua saaneista lapsista on parivuotias Kunj. Syntymästään lähtien aliravitsemuksesta kärsinyt Kunj pääsi kotikylässään World Visionin järjestämään ravitsemusohjelmaan. Sen ansiosta hänen köyhät maatyöläisvanhempansa saivat tietoa terveydestä, hygieniasta ja oikeanlaisesta ravitsemuksesta. Nyt poika on kehityksessään ikäisensä tasolla ja paino normaali.

Kunjin kotiseutu Sagar on köyhää Keski-Intian maaseutua, jossa lapsista yli 50 prosenttia on aliravittuja. Koulua käymättömät vanhemmat eivät aina tiedä, miten vastasyntyneitä tulisi hoitaa ja ravita. Lasten ruokavalio on usein hyvin yksipuolinen. Aliravitsemus johtaa sairastumisiin ja oppimisvaikeuksiin.

Ohjelman viiden ensimmäisen vuoden aikana kyliin on perustettu lastensuojelukomiteoita, lasten kerhoja ja naisten ja viljelijöiden ryhmiä. World Visionin tuella on saatu 2 000 lasta pysymään koulussa tukiopetuksen avulla ja sadoille köyhille perheille on tarjottu tukea maanviljelyssä ja pienyritystoiminnan aloittamisessa.

– Vetoamme suomalaisiin Sagarin pelastamiseksi, ja haluamme tehdä kaikkemme, jotta Sagarin kaltaisessa, äärimmäisen köyhässä yhteisössä työtä voitaisiin jatkaa. Jos toiminta joudutaan lopettamaan, se olisi ainakin tehtävä asteittain. Näin yhteisö pystyisi sopeutumaan tilanteeseen paremmin. Kutsumme kaikkia talkoisiin Sagarin aluekehitysohjelman pelastamiseksi, jotta köyhimmistä köyhimmillä lapsilla olisi mahdollisuus kasvaa terveiksi aikuisiksi, World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Antturi sanoo.

PELASTETAAN AINAKIN SAGAR -kampanja:

Suomen World Visionin keräystili FI 32 8000 1570 7681 36, viite 256841.


Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Tiina Antturi, tiina.antturi@worldvision.fi, puh. 040 585 3147.

Intian kehitysyhteistyöpäällikkö Heidi Heikkinen, heidi.heikkinen@worldvision.fi, puh. 096 818 3027.

Kuva: Minna Annola.