Mikroyrittäjät maailmalla - neljä tarinaa periksiantamattomuudesta

Työllisyys ja toimeentulo ovat isossa roolissa kaikissa ohjelmissamme, sillä vanhempien parantunut toimeentulo tukee myös lasten hyvinvointia. Tutustu neljään mikroyrittäjään, jonka liiketoiminnan käynnistämisessä World Vision on ollut mukana.

38-vuotias intialainen Nazrul pystyi aikoinaan käymään vain joitakin vuosia koulua, joten hänen ainoa keinonsa elättää perheensä oli toimia silloin tällöin apumiehenä rakennuksilla. Nazrulilla oli kuitenkin aina ollut toive omasta yrityksestä, joten World Vision lahjoitti hänelle kolmipyörän.

”Minulle tuli liikeidea liikkuvasta myymälästä, joka onkin menestynyt hyvin. Avasin yrityksen perustamisen jälkeen oman pankkitilin, minne talletan kaikki ylimääräiset tuloni. Aiemmin meillä oli suuria haasteita ostaa uusia vaatteita kuluneiden tilalle tai selvitä lasten koulumaksuista, mutta nyt meillä on varaa moniin asioihin, joita todella tarvitsemme. Oma toivottomuuden ja arvottomuuden tunteeni ovat hävinneet, ja kotiimme on laskeutunut rauha.”

Leskeksi jääneen ugandalaisen Teddyn luona asuu kuusi omaa ja viisi lastenlasta, joiden elatuksesta hän on yksin vastuussa. Vuonna 2013 hän pääsi World Visionin ohjelmien piiriin, ja nyt neljällä lapsella on suomalainen kummi. Tuki ei kuitenkaan päättynyt tähän.

Tarmokas Teddy liittyi World Visionin naisten oma-apu- ja lainaryhmään. Ryhmä sai koulutusta erilaisista viljelytekniikoista, jonka päätteeksi Teddy sai lahjoituksena banaaninversoja ja nyt hän viljelee menestyksekkäästi banaania. Lisäksi hän lainasi ryhmältä riittävästi rahaa ostaakseen 50 muovituolia, joita hän vuokraa erilaisiin juhlatilaisuuksiin. Vuokrausbisnes on kannattavaa, ja kahden vuoden jälkeen hän pystyi kasvattamaan vuokrattavien tuolien määrää 200:an. Lisätuloja bisnekselle tuo myös terve friisiläislehmä, josta saadaan maitotuloja.

Nilupa on 27-vuotias perheenäiti Sri Lankasta, joka sai World Visionilta koulutuksen ompelijan ammattiin sekä oman ompelukoneen.

”Tähän mennessä olen ansainnut noin 25 000 Sri Lankan rupia erilaisilla ompelutöillä. Se on ollut erityisen tärkeää kun 6-vuotias Nimesh-poikani sairastui syöpään, ja iso osa mieheni ja minun tuloista on mennyt sairaalakäynteihin Colomboon. Osaaminen ja ammattitaitoni on kuitenkin jotain, mitä kukaan ei voi koskaan ottaa minulta pois, joten olen paljosta kiitollinen World Visionille.”

Kenialainen Kadzo sai aikoinaan lahjoituksena World Visionilta vuohen, joka on muuttunut vuosien saatossa seitsemäksi vuoheksi.

”Minulla on pieni kioski, jossa myyn muun muassa sipuleita, tomaatteja, leipää, teenlehtiä ja saippuaa naapurustoni asukkaille. Vuohista saatujen lisätulojen avulla olen voinut laajentaa liiketoimintaani. Uudenvuodenlupaukseni on avata tänä vuonna isompi myymälä.”

Työllisyys ja toimeentulo ovat isossa roolissa kaikissa kummiohjelmissamme, sillä vanhempien parantunut taloudellinen tilanne tukee myös lasten hyvinvointia. Lisäksi voit tukea Nazrulin, Teddyn, Nilupan ja Kadzon kaltaisia mikroyrittäjiä ostamalla Starttirahaa mikroyrittäjälle -lahjan eettisten lahjojen kaupastamme