Siltana vanhan ja uuden tavan välillä

Dhaba on mahdollisesti maailman kaunein kylä. Ruoho on vihreää ja kirkkaan sininen joki solisee taustalla. Vuoret kohoavat taivaisiin. Maisema on lähes hypnoottinen. On vaikea kuvitella, että täällä olisi hätä mistään. Että kenenkään elämä voisi täällä olla karua. 
 
Aivan viime vuosiin saakka kylään on voinut kulkea vain polkuja pitkin, eikä silloinkaan kaikkina vuodenaikoina. Nyt parin vuoden ajan tänne on johtanut hiekkatie. Elämä Dhapassa on soljunut pitkään totutuissa uomissaan.
 
Pushpa, nuori kahden lapsen äiti, istuu kotinsa nurkassa tyynenä, ja pitelee sylissään pientä, neljän kuukauden ikäistä vauvaansa, jonka hän synnytti kotona, yksin. Ilman minkäänlaista apua. Ilman ohjeita, ilman lääkkeitä. Hänen miehensä on metsänvartija, ja on poissa kotoa useimpina päivinä. Ja oli työssään myös sinä päivänä, kun synnytys alkoi.
 
 
Kyselemme, miksei hän ollut käynyt raskausaikana terveystarkastuksissa, tai pyytänyt kätilöä luokseen, kun synnytys alkoi. Olisiko hän voinut huutaa apua anopiltaan, joka asuu naapurissa? Tai rynnätä kylän terveyssisaren luo? Pushpa huokaa: – Ei minua olisi kukaan voinut auttaa.
 
Nainen on pukeutunut, kuten muutkin kylänsä naiset, perinteisiin intialaisiin asuihin. Hän on kietonut hoikan vartensa ympärille kirkkaan punaisen sarin. Värikäs vaate ei poista Pushpan ympärillä olevaa ahdistusta. On kuin Pushpan ympärillä väreilisi kilpi, jonka läpi häntä on vaikea tavoittaa. Kilven paino tekee hänestä  hyvin yksinäisen. Pushpa kertoo tienneensä, että hän olisi saattanut kuolla synnytykseen. Ja synnytyksen keskellä häntä huolestutti, ettei vauva tulisi tähän maailmaan elävänä. Hän puhuu rauhallisella äänellä, arkisesti. Ilman tulkkia emme arvaisi, että hän puhuu niin vakavasta asiasta. 
 
Pushpa ei tiennyt, että jos hän olisi kohdannut vaikeuksia synnytyksessä, vauva olisi luultavasti vammautunut. Maassa, jossa vammaisuutta pidetään suurena epäonnena ja häpeänä, vammaisen lapsen äidillä on lyijynraskas taakka kannettavanaan.  
 
 
Pushpa on yksi äideistä, joiden kanssa rakennamme molemminpuolista luottamusta. Tänään hän on saanut vieraaksi samassa kylässä asuva naisen, Kanyan, joka on yksi kouluttamistamme terveysvapaaehtoisista. 
 
Kanyan tärkeä tehtävä on olla siltana vanhojen uskomuksien ja uusien käytäntöjen välillä. Hän ymmärtää, miten tässä kylässä on eletty, mutta ohjaa äitejä pitämään huolta omasta ja lasten terveydestä. 
 
Rohkaisemme Pushpaa viemään lapsen jatkossa terveystarkastuksiin ja rokotettavaksi. Pushpa kuuntelee, mutta ei kerro ajatuksistaan. Eikä hänen tarvitsekaan, meille. Muutos tapahtuu hitaasti eikä sen suuntakaan ole aina suora. Uusiin ajatuksiin tottuminen vaatii aikaa. Me istumme täällä vain tänään, Kanya istuu vielä monena päivänä.
 
Tarvitsemme monta Kanyaa näyttämään, mitä uuden tien mukanaan tuomista uusista ajatuksista seuraa täällä Dhabassa, maailman kauneimmassa kylässä. 
 
 
Terveysvapaaehtoisia koulutamme kummien lahjoitusten lisäksi Terveystarkastus lapselle -lahjan turvin.