Kakkavesi oli viedä Soktim-tytön hengen

Kambodzalainen Soktim, 7, on menettänyt kaksi sisarustaan likaisen veden aiheuttamiin sairauksiin. Vanhemmat pelkäsivät pahinta myös Soktimin kohdalla. Nyt tilannetta helpottaa suodatin, jonka perhe sai käyttöönsä World Visionilta.

Kambodzassa Santukin alueella vain 20 prosentilla asukkaista on käytössään puhdasta vettä. Surkeaan tilanteeseen on monia syitä. Isoin on tässä: Kun rankkasateet piiskaavat köyhää seutua, puutteellisesti rakennettuihin kaivoihin pääsee likavettä, jossa on ihmisten ja eläinten ulosteita. Tämä taas johtuu siitä, että kolmesta perheestä vain yhdellä on kunnollinen vessa. Köyhimmät joutuvat tekemään tarpeensa minne sattuu.

Kyläläisten kaivot ovat usein yhteiskäytössä. Omia kaivoja on vain paremmin toimeentulevilla. Yhteiskaivot ovat useimmiten juuri niitä huonoiten rakennettuja.

Haaveena oma kaivo ja vessa

Eniten saastuneesta vedestä kärsivät heikoimmat eli lapset. Soktim-tyttö oli aiemmin sairaana kolmisen kertaa viikossa. Vanhemmat olivat kovasti huolissaan, sillä he olivat menettäneet jo kaksi lastaan likaisen veden aiheuttamien sairauksien takia.

­ - Soktimilla oli aina vatsa kipeänä. Hän kärsi ripulista ja oli usein kuumeessa. Hänellä oli myös hengitysvaikeuksia. Pelkäsimme, että jonakin aamuna hän ei vain herää. Nyt tilanne on muuttunut. Saimme World Visionilta suodattimen, jonka avulla pystymme puhdistamaan kaivovettämme, Soktimin äiti kertoo.

­-  Haaveilemme omasta kaivosta ja ihan oikeasta kunnon vessasta. Uskomme, että jonakin päivänä se on mahdollista, äiti jatkaa.

Suomen World Vision rakennuttaa kummien tuelle kaivoja ja vessoja Santukin alueelle.