”Toivon, että Faithin äidillä on hyvä äitienpäivä”

– En unohda koskaan hetkeä, jolloin Faithin äiti kosketti arasti käsivarttani ja esitti pyynnön, jota suurempaa en usko kenenkään voivan pyytää toiselta äidiltä, Piritta Hagman muistelee tapaamistaan kummilapsensa äidin kanssa.

Suomen World Visionin lähettiläs Piritta Hagman tapasi kummityttönsä Faithin kolme vuotta sitten Kenian Mogotiossa. Erityisesti mieleen jäi keskustelu Faithin äidin kanssa.

– Hän pyysi, että me yhdessä kannattelisimme hänen tytärtään kohti aikuisuutta. Sillä hetkellä ymmärsin, että en ole vain Faithin kummi, vaan pystyn keventämään myös tytön äidin taakkaa ihan konkreettisesti turvaamalla hänen lapselleen mahdollisuuden mm. koulunkäyntiin ja terveysvalistukseen.

Ajattelu muuttui

Kenian-matka muutti Hagmanin ajattelua monella tasolla. Länsimaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneena hän oli tottunut ajattelemaan, että jos tekee kovasti töitä, menestys ja onnistuminen ovat suurelta osin omissa käsissä.

– Vasta Keniassa ymmärsin, että se ei päde maailman kaikkiin ihmisiin. Tietyissä olosuhteissa ja elämäntilanteissa kaikilla ei ole vaihtoehtoja tai mahdollisuuksia onnistua, vaikka he uurastaisivat vuorokauden ympäri ja yrittäisivät kaikkensa. Kaikken antaminen ei aina riitä kehitysmaassa edes siihen, että lapset saavat riittävästi ruokaa.

Isoja huolia, yhteisiä toiveita

Matkalla kirkastui myös se, miten valtavan isoja huolia kehitysmaassa asuvalla äidillä on.

– En osaa edes kuvitella, miltä tuntuu pelätä jatkuvasti oman lapsensa elämän puolesta. En osaa edes kuvitella, miltä tuntuu nähdä, kun oma lapsi menee joka ilta nälkäisenä nukkumaan tai kokee kipua, johon ei ole varaa hankkia lääketieteellistä helpotusta. Suurin osa maailman äideistä kuitenkin murehtii näitä asioita päivittäin, Hagman miettii.

Hän uskoo, että jokainen lapsestaan välittävä äiti toivoo ihan samoja perusasioita lapsilleen.

– Äitejä yhdistää huoli omasta lapsesta ja hänen tulevaisuudestaan. Pysyykö lapsi terveenä, onnistuuko hän löytämään ympärilleen rakastavia ihmisiä, tuleeko hänestä onnellinen?

Ajatuksissa yhä

Näin äitienpäivän kynnyksellä Hagmanin ajatukset karkaavat usein Faithin äidin luo.

– Toivon, että Faithin äidillä on hyvä äitienpäivä. Toivon, että hänellä olisi mahdollisimman paljon hetkiä, jolloin hänen ei tarvitsisi murehtia tai huolehtia. Toivon, että hän saisi varmuutta paremmasta tulevaisuudesta sekä itselleen että lapsilleen.

Äitienpäivä vietetään Suomessa 13.5.2018. Muista äitiä, isoäitiä tai anoppia eettisellä lahjalla. Samalla helpotat jonkun toisen arkea kehitysmaassa.

Kuva: Mari Lehto