Seitsemän tulevaisuuden johtajaa

20.5.2021

indonesialainen roslinda hymyilee kameralle
Roslinda on vasta 15-vuotias, mutta hän on jo edustanut Indonesiaa YK-kokouksessa.

Ajatteletko joskus, millainen maailma tulee olemaan 30 tai 40 vuoden päästä? Millaisen maapallon jätämme tuleville sukupolville? Millaista maailmaa he lähtevät siitä rakentamaan – ja kenen johtamana?

Sanotaan, että hyvän johtajan erottaa vasta kriisin aikana. Juuri nyt lapset ja nuoret kasvavat yhden aikamme suurimman kriisin, koronapandemian, keskellä. Kummit tukevat eri puolilla maailmaa nuoria, jotka ovat ryhtyneet taistelemaan koronan aiheuttamia haasteita vastaan. Nämä nuoret valavat uskoa siihen, että tulevaisuudessa meillä on hyviä johtajia. 

Alla tapaat seitsemän nuorta, jotka voivat tulevaisuudessa johtaa maailmaa kohti parempaa.

lapsi zimbabwesta istuu talon oven edessä

1. Tatenda, Zimbabwe

Tatenda, 13, johtaa koulunsa nuorten kerhoa. Yhdessä muiden oppilaiden kanssa hän etsii tapoja, joilla voi kehittää koulua eteenpäin. Hän ottaa johtamisen ja sen tuoman vastuun vakavasti. Tatendan mukaan ilmastonmuutos on suurin ongelma Zimbabwessa.

-    Maailman johtajien on ehkäistävä ilmastonmuutosta, sillä se aiheuttaa kuivuutta. Joet ovat kuivuneet ja sadot ovat puutteelliset. Kuivuus taas vaikuttaa niin moneen asiaan, kuten karjan kuolemiin ja vähäisiin satoihin, mikä tekee elämästämme vaikeaa. Monet perheet eivät lähetä lapsiaan kouluun, koska lasten ravitsemus on heikkoa ja he eivät voi keskittyä koulussa.

-    Kun minä kasvan isoksi, haluan olla hallituksemme ministeri. Silloin aion auttaa ihmisiä, jotka kärsivät katastrofeista, kuten kuivuudesta ja tulvista, Tatenda kertoo.
 

Tyttö hondurasissa soittaa kitaraa

2. Sarai, Honduras

Sarai, 16, on yksi World Visionin kummiohjelman nuorista. Sarai uskoo, että musiikin voimalla saadaan aikaan muutosta Yamaranguilassa, Hondurasissa. Hän soittaa bändissä kahden ystävänsä kanssa, ja he ovat päässeet esittämään omaa musiikkia erilaisiin tapahtumiin, jopa maan pääkaupunkiin Tegucigalpaan asti.
    Sarain mukaan he edustavat paitsi kouluaan ja yhteisöään myös lenca-alkuperäiskansaa. Koulun musiikinopettaja Evaristo Menjivar kertoo että nuorten ääntä on myös kuultu.

-    Uskon, että musiikin kautta opiskelijamme ovat muutoksentekijöitä yhteisöissämme.

kaksi poikaa filippiineillä, joista toinen ajaa pyörällä

3. Edren, Filippiinit

Edren toimii nuorisoneuvoston vetäjänä Pangasinan yhteisössä Filippiineillä. Hänen mukaansa korona tulisi nähdä mahdollisuutena muuttaa sanat teoiksi – ja sitä hän itse toteuttaa Go Bike -projektillaan. 
    Edren osallistui ystäviensä kanssa World Visionin katastrofiviestinnän koulutukseen, jossa he huomasivat terveydenhoidon puutteet lähiseudulla. Syntyi idea projektista, jossa nuoret pyöräilevät lähiyhteisöihin jakamaan tietoa koronan ehkäisystä ja tarjoamaan perusterveydenhoitoa. 

-    Karanteeniaikana huomasimme, että monet naapurimme eivät voineet mennä terveystarkastukseen. Ilma oli silloin tukahduttavan kuuma ja tiesimme, että esimerkiksi verenpaine on silloin tärkeä terveyden mittari. Mietimme, voisiko terveystarkastus mennä ihmisten luokse. Päätimme toteuttaa idean. Koulutimme ja varustimme Go Bikers -pyöräilijämme mittaamaan verenpainetta, pulssia, lämpötilaa, hengitystä sekä verensokeriarvoja.

-    Viestini nuorille on: kukaan ei aloita muutosta paitsi sinä. Älä anna pelon estää sinua, vaan aloita pienestä, Edren sanoo. 
 

kolme nuorta senegalissa podcast-studiossa

4. Fatou, Senegal

Fatoulla, 21, on ääni, eikä hän pelkää käyttää sitä. Hän on osa nuorten ryhmää, joka tiedottaa koronasta yhteistyössä World Visionin kanssa Senegalin Mabossa. Näiden nuorten ääni kuuluu televisiosta, radiosta ja sosiaalisesta mediasta, missä he levittävät koronan ehkäisyyn ja lapsen oikeuksiin liittyvää tärkeää tietoa.
    Radio-ohjelmassa Fatou puolustaa lasten oikeuksia korona-aikana, eikä hän puhu vain terveysvaikutuksista, vaan myös muista vaikutuksista lasten hyvinvointiin. 

-    Koulutus on perusoikeus aivan kuten terveys. Vanhemmat, kun kouluja taas avataan, suojatkaa lapsenne koronalta maskeilla, käsidesillä ja saippualla. Mutta älkää käyttäkö koronaa tekosyynä laiminlyödä lapsen oikeutta koulunkäyntiin, Fatou sanoo.
 

Bosniassa vapaaehtoiset auttavan kaupan kassalla

5. Amir, Bosnia

Amir, entinen kummilapsi, työskentelee vapaaehtoisena Keski-Bosniassa. Yhdessä muiden nuorten kanssa Amir auttaa maahanmuuttajia, pakolaisia, lapsia ja kaikkia niitä, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa koronapandemian keskellä. Nämä 16–25-vuotiaat vapaaehtoiset jakavat yhteisöissä ruokaa ja muita välttämättömiä tarvikkeita. 
    Amir on sitoutunut myös pidemmällä aikavälillä auttamaan paikallisia lapsia. Hän opettaa lapsille elämäntaitoja ja järjestää monenlaisia työpajoja – sellaisia, mistä hän itse kummilapsena hyötyi. 

nuori mies istuu pöydän ääressä bangladeshissa

6. Nur, Bangladesh

Nur, 17, työskentelee Birgonj Alokito -lapsifoorumissa Bangladeshissa. Hän haluaa suojella lapsia koronalta ja sen jälkivaikutuksilta. Hän taistelee pandemiaa vastaan tiedolla sekä omalla äänellään. Nur ja muut nuoret ovat jakaneet yhden kuukauden aikana 400 perheelle hygieniatarvikkeita. He jatkavat sinnikkäästi varainkeruuta, jotta he voivat jakaa vielä nemmän. Nurin mukaan nuorilla on paljon tarjottavaa taistelussa pandemiaa vastaan. 

-    Lapsina emme voi jakaa rahaa. Mutta voimme osallistua tiedottamiseen. Meidän ei tarvitse mennä ovelta ovelle, vaan voimme levittää tietoa puheluiden, viestien, Twitterin, Facebookin tai esitteiden avulla.

-    Lapset kohtaavat väkivaltaa maahan asetettujen sulkujen vuoksi. Mutta meillä on lastensuojelukomitea ja lisäksi meillä on Facebook-ryhmä tiedonvälitykseen. Keskustelemme siellä monista asioista ja pyrimme ratkaisemaan ongelmia. Nyt suurin osa ystävistäni tietää, mihin suuntaan kääntyä, jos kohtaa väkivaltaa ja kenelle voi puhua. 

-    Haluan nöyrästi pyytää pääministeriämme ottamaan meidät tai muut lapset mukaan hallituksen koronakomiteaan. Vaikka emme pysty tukemaan taloudellisesti, voimme auttaa jakamalla ideoitamme.
 

Indonesialainen tyttö, 15, hymyilee kuvassa

7. Roslinda, Indonesia

Roslinda on vasta 15-vuotias, mutta hän on jo edustanut Indonesiaa YK-kokouksessa. Roslinda esitteli videoyhteydellä New Yorkiin World Visionin arviointiraportin koronan vaikutuksista Aasiassa. Roslinda puhui siitä, miten korona on vaikuttanut lasten elämään. 

-    Kuten tiedämme, pandemian aikana huolellinen käsienpesu on tärkeää. Kaikilla alueilla ei kuitenkaan ole puhdasta vettä. Vaikka minun tulee ostaa tai hakea vettä pitkän matkan päästä, olen onnekas, sillä meillä on käsienpesutilat. Kaikilla ei ole. Toivon, että näihin pandemian tuomiin ongelmiin löytyisi pian ratkaisuja.

    YK:n edustaja kiitti Roslindaa tärkeistä näkökulmista lasten oloihin liittyen. Hän lupasi jatkaa työtä aliravitsemusta sekä lasten hyväksikäyttöä vastaan. Lisäksi hän lupasi edistää sitä, että kaikilla olisi käytössään puhdasta vettä.  

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus.