Näin kasvatat empaattisen ja oikeudenmukaisen lapsen – 8 käytännön vinkkiä

26.10.2021

isä ja lapsi

Jokaisella vanhemmalla on varmasti monenlaisia haaveita lapsensa suhteen. Toivomme hänen olevan onnellinen, terve ja ystävällinen. Moni myös elättelee toiveita siitä, että jonain päivänä oma lapsi muuttaa maailmaa tavalla tai toisella. Tässä jutussa esittelemme tapoja aktiivisen ja tiedostavan lapsen ja nuoren kasvattamiseksi.  

Me vanhemmat ja muut kasvattajat törmäämme lapsen kanssa jatkuvasti tilanteisiin, joissa kaipaisimme jonkinlaista käytännön manuaalia. Yksi isoimmista haasteista lienee tämä: Miten onnistun ohjaamaan loputtomien mahdollisuuksien keskellä kasvavaa lastani ottamaan huomioon myös ne, joiden lähtökohdat ovat toiset? Miten onnistun kasvattamaan hänestä välittävän ja aktiivisen maailmankansalaisen?  

Jos tämä on sinun tavoitteesi vanhempana, tässä on 8 käytännön vinkkiä, joiden avulla voit kannustaa lastasi oikeaan suuntaan.  

1. Kerro lapsellesi myös vaikeista aiheista

Vanhemmat haluaisivat usein vaistonvaraisesti suojella lastaan huonoilta uutisilta. Mutta jos haluamme kasvattaa maailmaa muuttavan lapsen ja nuoren, on tärkeää käydä hänen kanssaan ikätasolle sopivia keskusteluja vaikeista aiheista, kuten esimerkiksi äärimmäisestä köyhyydestä tai lapsityöstä.  

Kun näitä keskusteluja käydään aktiivisesti ja niissä keskitytään myös ratkaisujen miettimiseen, se saattaa saada aikaan lapsessa myös halun toimia tilanteen muuttamiseksi. 

2. Luo perheeseen lahjoittamisen kulttuuri

Perheissä ei aina puhuta avoimesti rahasta, mutta moni lapsi ja aikuinen toivoo sitä itselleen lisää. Tällaisen ”ei koskaan riittävästi” -kulttuurin kitkeminen ja anteliaisuuteen kannustaminen vaatii tietoisia päätöksiä. Lapsen ottaminen mukaan rahakeskusteluihin erityisesti silloin, kun päätetään tehdä lahjoitus hyvään tarkoitukseen, avaa hänen silmänsä rahan hyvää tekeville vaikutuksille.  

Perheenä voitte esimerkiksi perustaa oman ”kriisirahaston”, jonne kertynyt summa lahjoitetaan kriisin sattuessa hyväntekeväisyyteen. Tai päättää yhdessä säästää rahaa, jonka käytätte säännölliseen kuukausittaiseen auttamiseen. Mihin ikinä päädyttekään, ota lapsi mukaan päätöksentekoon, jotta hänkin pitää lahjoittamista ja toisten auttamista arkisena tekona.  

3. Tee asioista henkilökohtaisia

Monelle lapselle köyhyys, ilmastonmuutos ja muut maailmanlaajuiset haasteet voivat tuntua kaukaisilta asioilta, jotka eivät ole osa hänen arkeaan. Tuomalla nämä teemat henkilökohtaisesti osaksi arkea esimerkiksi toimimalla kummina kehitysmaassa asuvalle lapselle tuovat nämä asiat osaksi hänen kokemuspiiriään. Tällöin lapselle syntyy yhteys toiseen lapseen toisella puolella maailmaa, jonka arkeen nämä asiat vaikuttavat joka päivä. Lapsi tutustuu vuosien saatossa kummilapseen kuvien, videoiden ja viestien välityksellä, ja samalla lapsi oppii paljon kummilapsen kotimaan kulttuurista, ruuasta, poliittisesta tilanteesta ja haasteista. Ja kun matkustaminen on jälleen vapaata, voit yhdessä lapsesi kanssa jopa matkustaa tapaamaan kummilasta. Kummius onkin helppo tapa kasvattaa lapsen ymmärrystä maailmasta henkilökohtaisella ja samaistuttavalla tavalla.  

Lapsesta on kiva saada omalla nimellä osoitettua postia, mikä tekee kummiudesta jännittävää. Viestittelyn kautta lapsi pääsee myös harjoittelemaan omia viestintätaitojaan yhdessä toisen lapsen kanssa. Tutkimuksemme osoittavat, että ne kummilapset, jotka käyvät kirjeenvaihtoa kumminsa kanssa, ovat myös toiveikkaampia, onnellisempia ja itsevarmempia.   

4. Toisen arkeen tutustuminen avartaa

Kummina toimiminen opettaa lapselle, kuinka erilaista – ja samanlaista – elämä toisella puolella maailmaa on. Kummilapsen arkeen tutustuminen auttaa lasta ymmärtämään globaaleja haasteita ja miten ne vaikuttavat yksittäisiin ihmisiin. Ja ennen kaikkea etsimään niihin ratkaisuja.  

Kummilapsen kotiseudulta tulevat päivitykset ja videot sekä kummilapsen vuosiraportti ovat helppo tapa tutustua näihin haasteisiin. Kun lapsi ymmärtää, miten ruoka ja puhdas vesi vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin, ja miten koulunkäynti auttaa ihmisiä pois köyhyydestä, hänen alkaa ymmärtää isoja globaaleja haasteita ja ennen kaikkea innostuu niiden ratkaisemisesta.  

5. Keskity siihen, mikä kiinnostaa

Lapsi on luonnostaan kiinnostunut tietyistä asioista – ja se kannattaa hyväksyä. Joku lapsi saattaa olla hyvin kiinnostunut esimerkiksi vedestä ja kuivuudesta, kun taas vanhempaa lasta saattaa koskettaa lapsiavioliittoon tai lapsityöhön liittyvät asiat. Joku lapsi ottaa ilmastonmuutoksen vaikutukset sydämen asiakseen. Mikä ikinä lastasi kiinnostaakaan, siihen syventymistä kannattaa tukea.  

Yksi tapa muuttaa tämä kiinnostus aktiiviseksi tekemiseksi on auttaa lasta keräämään varoja. Osallistuminen erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin, kuten juoksukilpailuihin tai sosiaalisen median haasteisiin, on myös hyvä keino ruokkia lapsen halua muuttaa maailmaa tekojen kautta.  

6. Etsi arjesta mahdollisuuksia opettaa

Jos globaali- ja oikeudenmukaisuuskasvatuksen aloittaminen tuntuu vaikealta, ajankohtaiset tapahtumat ovat helppo tapa päästä vauhtiin. Juttele lapsesi kanssa sekä paikallisista että maailmalla tapahtuvista uutisista, ja yritä löytää niistä yhtymäkohtia lapsen arkeen. Pidä silmät auki paikallisten tapahtumien suhteen, ja hyödynnä kalenterin juhlapäiviä, kuten saamelaisten tai naistenpäivää, näistä teemoista puhumiseen.  

Tärkeää on myös muistaa kohtuullisuus. On hyvä keskittyä yhteen teemaan pidemmäksi aikaa, ja miettiä sen ympärillä keinoja vaikuttaa. Koko maailmaa ei voi muuttaa kerralla.  

7. Auta lasta huomaamaan lähipiirin tarpeet

Lapsen hahmotuskyky ei aina välttämättä riitä monimutkaisiin globaaleihin kysymyksiin. Niinpä kannattaa myös keskittyä niihin asioihin, joita tapahtuu omassa elinpiirissä. Olisiko teidän perheellenne esimerkiksi mahdollista käydä yhteisellä roskienkeräyskävelyllä, auttaa naapurissa asuvaa vanhusta kauppareissulla, kutsua kylään pakolaisperhe tai auttaa lähistöllä asuvaa yksinhuoltajaäitiä lastenhoidossa? Mitä ikinä nämä hyvät arjen teot ovatkaan, lapsi oppii näin havaitsemaan muiden tarpeita, sekä miettimään itse tapoja, joilla voisi auttaa.  

8. Älä pakota

Kaikki lapset ovat erilaisia. Toiset ovat jo pienestä pitäen innokkaita heikomman puolustajia, kun taas toisilla kestää pidempään kehittää toimintaan tarvittavat empatiakyvyt sekä riittävä itsevarmuus. Aina tulee olemaan päiviä, jolloin lapsesi ei ymmärrän sanomaasi tai toimii itsekkäästi. Ja se ei haittaa. Niin kuin kaikessa muussakin, jokainen lapsi kehittyy omaan tahtiinsa, ja joskus hän tarvitsee aikaa ja tilaa prosessoida asioita itsekseen. Anna myös tähän mahdollisuus.  

äiti ja tytär