kenialaiset tytöt istuvat pulpetin äärellä
31.1.2022

Pandemia lisää tyttöjen silpomista

Pandemia lisää silvottujen tyttöjen määrää kahdella miljoonalla

Silpominen uhkaa tällä hetkellä vuosittain 3-4 miljoonaa tyttöä. YK:n väestörahasto UNFPA:n arvion mukaan silvottujen tyttöjen määrä nousee kahdella miljoonalla seuraavan vuosikymmenen aikana. Myös World Visionin työntekijät Keniasta ja Somaliasta ovat raportoineet silpomisten kääntyneen kasvuun.

- Koronapandemia on luonut suotuisat olosuhteet tyttöjen silpomiselle. Silpomisen jälkeen heidät voi naittaa ja perhe saa myötäjäisiä, jotka auttavat selviytymään taloudellisesti erittäin vaikeana aikana, sanoo World Visionin asiantuntija Theresa Cheptoo Keniasta.

Myös pitkät koulusulut ovat altistaneet tyttöjä silpomiselle, sillä silpominen ja siitä toipuminen on voinut tapahtua piilossa. Normaalioloissa iso osa silpomisista toteutetaan juuri koulujen loma-aikoina.

- Maaseudulla levisi lisäksi virheellistä tietoa siitä, että koulut olisi suljettu lopullisesti, Cheptoo kertoo.

Keskustelu- ja koulutustilaisuudet ovat tärkeimpiä työkaluja sukupuolittuneen väkivallan vähentämisessä. Niissä puhuvat koulutetut tytöt ovat tärkeitä roolimalleja, jotka rohkaisevat kieltäytymään silpomisesta ja varhaisesta avioliitosta.

- Kokoontumisrajoitukset osuivat kipeästi tiedon levittämiseen ja avoimeen dialogiin sukupolvien välillä, Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Annette Gothóni toteaa.

- Normaalioloissa työntekijämme järjestävät säännöllisesti isoja keskustelutilaisuuksia viranomaisille, opettajille, kyläpäälliköille ja perheille. Niissä kerrotaan silpomisen laittomuudesta ja haitoista. Samalla leviää tieto tyttöjen oikeuksista ja World Visionin turvataloista, joihin lapsi voi paeta.

Keniassa laajennettiin pandemiatilanteen takia keinovalikoimaa tyttöjen suojelemiseksi.

- Tiivistimme yhteydenpitoa perheisiin ja seurasimme tarkemmin riskiryhmään kuuluvien tyttöjen tilannetta. Tuotimme tietoiskuja ja keskusteluohjelmaa paikallisille radiokanaville, Cheptoo kertoo.

Kansainvälistä silpomisen vastaista päivää vietetään sunnuntaina 6.2.

• Maailmassa elää noin 200 miljoonaa silvottua tyttöä ja naista. Suomen World Vision suojelee tyttöjä silpomiselta Somaliassa ja Keniassa.
• Kenian Sookissa pitkäkestoinen työ on tuottanut tulosta. Vuonna 2010 noin 96 prosenttia seudun naisista ja tytöistä oli silvottu. Nyt silvottuja on alle puolet eli 42 prosenttia.
• Järjestön Tästä ei voi vaieta -kampanja on parhaillaan käynnissä. Kampanjassa etsitään kuukausilahjoittajia tukemaan silpomisen vastaista työtä.

 

Lisätiedot:

Annette Gothóni
toiminnanjohtaja
Suomen World Vision
p. 040 5950 892
annette.gothoni@worldvision.fi

Suomen World Vision suojelee lapsia ja puolustaa heidän oikeuksiaan eri puolilla maailmaa. Suomen World Vision on itsenäinen osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä, World Visionia.