
SWV käynnistää hätäapukeräyksen Beirutiin
Käynnistämme hätäapukeräyksen Beirutin lasten ja perheiden auttamiseksi
Kuva: REUTERS / Aziz Taher
Suomen World Vision käynnistää hätäapukeräyksen lasten ja perheiden auttamiseksi Libanonin pääkaupungissa Beirutissa. Arvioiden mukaan kaupungin satamassa tapahtuneiden valtavien räjähdysten takia on kuollut ainakin sata ja loukkaantunut yli 4000 ihmistä. Kadonneita on yhä satoja ja vähintään 300 000 on menettänyt kotinsa.
- Rakennukset ovat tuhoutuneet tai vahingoittuneet asuinkelvottomiksi ja perheillä on pulaa perustarvikkeista. Ihmiset ovat joutuneet etsimään suojaa kouluista, muista julkisrakennuksista tai sukulaisten luota, sanoo World Visionin humanitaarisen avun päällikkö Miikka Niskanen.
Tuhojen laajuuden arviointi on käynnissä, mutta vaikuttaa siltä, että jopa puoli miljoonaa ihmistä tarvitsee hätäapua räjähdyksen takia. Suurin tarve on ruoka-avulle, turvallisille majoitustiloille ja hygieniatarvikkeille. Lisäksi erityisesti lapset tarvitsevat psykologista tukea traumasta selviämiseen. Myös henkilökohtaisista suojavälineistä on pulaa pandemian keskellä.
- Tämä on valtava isku Libanonille, missä on jo valmiiksi erittäin vaikea tilanne. Korona on pistänyt terveydenhuoltosektorin koville. Lisäksi maan väestöstä vajaa kolmannes on pakolaisia, suurin osa Syyriasta, Niskanen jatkaa.
World Vision on työskennellyt Libanonissa vuodesta 1975. Räjähdyksen vaikutusalueella on käynnissä kaksi järjestön avustusohjelmaa.
Suomen World Vision on käynnistänyt katastrofikeräyksen uhrien auttamiseksi. Voit auttaa lahjoittamalla:
- Lähetä tekstiviesti AUTAN numeroon 16499 (10 €)
- Lahjoita keräystilille: FI32 8000 1570 7681 36, viite 1004047
Lisätiedot:
Miikka Niskanen
Humanitaarisen avun päällikkö
etunimi.sukunimi@worldvision.fi
puh. 043 2113187
Materiaalipyynnöt ja haastatteluyhteydet World Visionin työntekijöihin Beirutissa:
Anna Pollari
Viestintäpäällikkö
etunimi.sukunimi@worldvision.fi
puh. 040 5154592