World Visionin ja World Food Programmen työntekijä auttaa nuorta tyttöä dokumentaation kanssa.
2.11.2020

Yli 19 miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä

Yli 19 miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä haavoittuvimmissa maissa

Koronapandemian takia yli 19 miljoonaa ihmistä on vaarassa joutua nälänhätään 12 maailman haavoittuvimmassa maassa, varoittaa kehitysyhteistyöjärjestö World Vision. Heistä 10 miljoonaa on lapsia. Akuutin nälän uhkasta kärsivien ihmisten määrä näissä maissa on kasvanut 50 prosenttia viime vuodesta.

Taustalla on konfliktien, pandemian taloudellisten vaikutusten sekä luonnonkatastrofien vaarallinen yhteisvaikutus.

- Mikäli kansainvälinen yhteisö ei lisää rahoitusta välittömään ruoka-apuun, miljoonat ihmiset ovat vaarassa kuolla, toteaa Suomen World Visionin Afrikan asiantuntija Jussi Laurikainen.

Suurimmassa riskissä ovat maat, jotka ovat kärsineet kriiseistä ja konflikteista jo ennen pandemiaa. Kongon demokraattisessa tasavallassa on nyt 5,7 miljoonaa ihmistä nälänhädän partaalla. Tämä tarkoittaa 77 prosentin kasvua vuoteen 2019 verrattuna.

Viruksen leviämisen estämiseksi käyttöönotetut rajoitukset vaikuttavat kaikista eniten köyhien perheiden tuloihin, eikä heillä ole tarpeeksi rahaa ruoan ostamiseen.

Konfliktit ja pandemia ovat tuhoisa yhdistelmä, minkä vuoksi avun toimittaminen sitä eniten tarvitseville lapsille ja perheille on erittäin vaikeaa.

- Sosiaaliturvaa ei ole tarjolla ja siksi kansainvälisen yhteisön on pikaisesti puututtava tilanteeseen ja autettava kaikista haavoittuvimpia ihmisiä ja yhteisöjä, Laurikainen sanoo.

Akuutista nälästä kärsivien ihmisten määrä on lisääntynyt viimeisen neljän vuoden aikana. Vuonna 2019 luku oli jo 135 miljoonaa ihmistä. Viime huhtikuussa Maailman ruokaohjelman johtaja varoitti, että akuutista nälästä kärsivien ihmisten määrä voi jopa kaksinkertaistua koronapandemian vuoksi.

Selvityksessä mukana olleet maat: Afghanistan, Burkina Faso, Keski-Afrikan tastavalta, Etiopia, Kongon demokraattinen tasavalta, Haiti, Honduras, Nigeria (North east), Etelä-Sudan, Sudan, Somalia ja Zimbabwe.

World Vision on Maailman ruokaohjelman (WFP) suurin järjestökumppani. Vuonna 2019 World Visionin ja WFP:n yhteistyöllä autettiin lähes 11 miljoonaa ihmistä, joista yli puolet oli lapsia.

Lisätiedot:

Jussi Laurikainen
Afrikan asiantuntija
Suomen World Vision
040 517 1635
etunimi.sukunimi@worldvision.fi

Anna Pollari
viestintäpäällikkö
Suomen World Vision
040 515 4592
etunimi.sukunimi@worldvision.fi