
Koulu on teiniäitien pelastusrengas
Milka ja Brenda opiskelevat koulussa, joka on myös turvatalo. Heidän suurin pelkonsa on, että opinnot katkeavat koulumaksuihin.
Iloisenkirjavat pyykit heilahtelevat naruillaan koulun asuntolan pihalla. Viereisestä rakennuksesta pyyhältää kymmeniä tyttöjä toiseen luokkahuoneeseen. Opiskelijoita on tänä vuonna 181, heistä suurin osa asuu koulun yhteyteen rakennetussa turvatalossa.
– Tytöistämme suurin osa valmistuu. Olemme siitä ylpeitä, sillä tytöt tulevat erittäin köyhistä oloista. Moni heistä saa tukea opintoihinsa World Visionilta, koulun rehtori Lydia Naibei sanoo.
Tarinat ovat hyvin samankaltaisia. On paettu avioliittoa, silpomista, väkivaltaa, omia läheisiä, äitejä ja isiä. Moni tytöistä on jo itsekin äiti. Pienokaiset ovat jääneet sukulaisten, usein isoäidin hoivaan.
– Pakenin tänne opiskelemaan, koska en halunnut mennä naimisiin ja joutua silvotuksi. Sain lapsen 15-vuotiaana, joten vanhempani olivat ehdottomasti sitä mieltä, että koulunkäynti pitää lopettaa, Milka, 16, kertoo.

Millainen on kohtaloni?
Hän istuu pienessä kyyryssä ja puhuu hiljaisella äänellä. Päätös lähteä omasta yhteisöstä on ottanut koville. Ja tulevaisuus, se pelottaa. Milkan ääni melkein katoaa, kun hän kertoo perheestään, jolta ei saa tukea koulunkäyntiin.
– Jos rahat eivät riitä koulumaksuihin, en pysty jatkamaan lukioon ja joudun palaamaan kotiin. Yritän opiskella niin hyvin kuin mahdollista, että saisin avustusta koulumaksuihin. Tukenani on vain tätini, mutta hänellä on 10 lasta, joten hän ei pysty rahoittamaan opiskelujani.
Milkan vierellä istuu 18-vuotias Brenda. Tytöillä on mielessä sama kysymys: Millainen on kohtaloni? He nostavat toistamiseen esiin pelon siitä, että opiskeleminen tyssää varattomuuteen. Kouluttautuminen on heille kuin pelastusrengas – matkalippu inhimillisempään elämään. Opiskelemalla voin selvitä monista vaikeuksista, jotka uhkaavat minua juuri nyt. Jos pystyn kouluttautumaan, en ole enää niin haavoittuvaisessa asemassa, Brenda sanoo. Hänkin on jo äiti. Kaksivuotiasta taaperoa hoitaa lapsen isän äiti. Se on hyvin tyypillinen ratkaisu Kenian maaseudulla. Yleistä on myös se, että teinitytöt tulevat raskaaksi kuin huomaamatta. Heidän arkensa voi olla joillakin seuduilla erittäin turvatonta.
Milka ja Brenda tapaavat lapsiaan satunnaisesti koulun loma-aikoina. Ehkä jonakin päivänä he pystyvät tarjoamaan esikoisilleen hyvän koulutuksen ja eväät parempaan. Tavoitteet ainakin ovat korkealla, sillä molempien nuorten haaveena on lääkärin ammatti.
– Lääkärinä voin auttaa ihmisiä – ja erityisesti tyttöjä ja naisia, Milka kuiskaa.
World Vision tukee turvataloja
Turvatalot ovat koulujen yhteyteen rakennettuja asuntoloita, joissa tytöt voivat asua turvassa lukukausien aikana. Tytöt saavat turvatalossa tietoa koulutuksen tärkeydestä sekä silpomisen ja varhaisten avioliittojen vaikutuksesta tulevaisuuteen. Tytöille kerrotaan, että heillä on oikeus kieltäytyä silpomisesta ja avioliitosta.
World Visionin toiminta-alueella Kenian Sookissa erot tyttöjen ja poikien koulunkäynnissä ovat kaventuneet turvatalojen ansiosta. Nykyään yhä useampi tyttö valitsee koulun varhaisen avioliiton sijaan.
World Vision tukee turvatalojen toimintaa mm. rakennuttamalla ja kunnostamalla niitä. Järjestö tekee vaikuttamistyötä, jotta myös köyhimpien perheiden tytöt pystyisivät opiskelemaan.
Turvatalot ovat pysyneet auki Kenian Sookissa myös koronapandemian aikana. World Vision tekee kaikkensa suojellakseen haavoittuvimpia tyttöjä myös poikkeusaikana.